Tummaa ruokaa, hevibändejä ja Simo Häyhä! Näitä Suomi-juttuja japanilaiset ihmettelevät ja ihastelevat

Fukuokalaisessa baarissa on kevätiltana hiljaista.

Koronapelko ja sadepäivä ovat syöneet asiakaskuntaa, baarimikko kertoo.

Olemme tulleet ystäväni kanssa drinkeille illallisen jälkeen.

Tyhjien katujen lisäksi en voi millään käsittää, että maksan tuoremehusta enemmän kuin ystäväni oluestaan (2,50 euroa).

No, kolme euroa ei ole paljon isosta tuopillisesta mangotuoremehusta, joka on melkein smoothieta.

 

Hetken päästä viereeni istuu japanilainen mies, joka esittäytyy ja kysyy, mistä olen kotoisin.

Hänen silmiinsä nousee jännä innostus, kun hän kuulee vastaukseni.

– Ai, olet Suomesta? Tunnetko Simo Häyhää, hän kysyy.

Nimi pyörii sadasosasekunnin päässäni enkä saa sanottua hänelle mitään, kun hän alkaa jo osoitella sormeaan kuin asetta ja kertoo:

– Hän on kovin kaikista. Tarkka-ampuja. Ampui yli 500 venäläistä talvisodassa.

Mistä nämä japanilaiset tietävät suomalaisen sotahistoriankin?

Yksi syy voi olla mangasarjakuvassa, jonka päähenkilön esikuvana Häyhä on toiminut.

Japanilaiset tuntevat Häyhän lisäksi Suomesta yleensä muumit, Marimekon ja Nokian.

Saunan, Sibeliuksen ja Aallonkin.

Riisin sekoittaminen leipään eli karjalanpiirakat ihmetyttävät, mutta niille löytyy myös japanilaiset faninsa.

Muutama paikallinen on jopa vitsaillut, että suomalaiset ja japanilaiset ovat olleet naapureita aikoinaan; ainoastaan Japaninmeri on ollut välissä (ja laajat maa-alueet Mongoliassa sekä Venäjällä).

Small talk -keskustelu syntyy helposti monesta muustakin suomalaisesta asiasta. Ihmetyksestä ja ihastelusta.

Tähän postaukseen keräsin juttuja, joista japanilaistuttuni ovat hämmästyneet ja hurmaantuneetkin. Tarkoitukseni ei ole naureskella kenellekään tai millekään asialle.

Jossain vaiheessa voisin kirjoittaa myös japanilaisista asioista, joista suomalaiset ihmettelevät.

Ennen ensimmäistä reissuani Japaniin tiesin tästä maasta suurin piirtein sushin, animen, teen ja shiba inut. Haruki Murakamin kirjat.

 

14 x mitä japanilaiset ajattelevat Suomesta?

 

  1. Ei jääkarhuja
    ”Mitä, eikö teillä ole siellä Suomessa valkoisia karhuja? Ne (jääkarhuthan) viihtyvät kylmässä.”
  2. Kesän yötön yö
    ”Miten valoisina kesäöinä voi nukkua? Ei ihmekään, että suomalaiset juovat paljon alkoholia – sillä tavalla tulee ainakin uni.”
  3. Poronliha
    ”Miten te voitte syödä joulupukin parasta kaveria?”
  4. Muumit
    ”Luulisi, että Suomessa olisi useampia muumihuvipuistoja sekä muumikahviloita. Tehän asutte muumien maassa.”
    ”Onko teillä virtahepoja Suomessa? Muumi näyttää aivan virtahevolta.”
  5. Hammasterveys
    ”Kaikilla suomalaisilla on niin valkoiset ja hyvät hampaat; teillä ei taida olla hammaspeikkoja.”
  6. Musta ruoka
    ”Salmiakki, veriletut, mustamakkara… Miksi suomalainen ruoka on niin tummaa?”
  7. Saunominen
    ”Onko totta, että Suomessa on yhtä monta saunaa kuin autoa?”
    ”Miksi yksiössäkin on sauna?”
    ”Haluan suomalaisen kesämökin, saunan sekä kesäloman, ja viettää kuukauden mökillä veden äärellä.”
  8. Revontulet
    ”Olet niin onnekas, kun voit nähdä revontulia joka talvi.
    Ja mitä, vieläpä kaupungissa on mahdollisuus nähdä revontulia?”
  9. Työaika
    ”Olisipa kiva päästä aina töistä kotiin neljältä, kuten suomalaiset pääsevät.”
  10. Pimeä talvi
    ”Kyllä ahdistaisi elää täydessä pimeydessä. Ja teillä on niin kylmääkin. Ovatko suomalaiset masentuneita talvella?”
    ”En enää ihmettele, että Suomessa on niin paljon hevibändejä. Pimeä talvi inspiroi mustaan musiikkiin.”
  11. Ulkonäkö
    ”Et kyllä yhtään näytä suomalaiselta. Suomalaisilla on vaaleat hiukset, siniset silmät, kapeat kasvot ja he ovat pitkiä.”
  12. Luonne
    ”Suomalaiset ovat yleensä ujompia kuin japanilaiset. Mutta kun he juovat alkoholia, heistä tulee todella sosiaalisia.”
  13. Maailman paras koulutus
    ”Suomessa on niin pimeää talvella, että ainoaksi harrastukseksi jää koulukirjojen lukeminen. Siksi teillä on maailman paras koulutus.”
    ”Opettajat ovat motivoituneita ja jaksavat olla hyvin töissä, koska heillä on kesällä yli kaksi kuukautta palkallista lomaa ja talvella melkein kuukausi.”
  14. Vuorotteluvapaa
    ”Saatko todella palata kuuden kuukauden breikin jälkeen töihisi? Ja sinulle vielä maksetaan tuosta lomasta vähän? Uskomatonta, haluan muuttaa Suomeen.”

 

 

Postauksen kuvitus on Fukuokan Hakata Machiya -perinnemuseon nukkenäyttelystä.  

Näitä nukkeasetelmia näkyy erityisesti japanilaisissa kodeissa tyttöjen päivän aikaan, ja museoissa pitkälle huhtikuuhun saakka.

 

Kerro kokemuksistasi

Oletko törmännyt maailmalla ulkomaalaisten ihmeellisiin Suomi-käsityksiin?

Kirjoita kommenttikenttään huomioistasi.

2 comments

  1. Kuinka moni osaa Suomessa (tai Japanissa) kertoa myös sen, että Simo Häyhään voi tutustua tarkemmin Etelä-Karjalan Rautjärvellä? Jos et ole vielä käynyt, niin tervetuloa sitten, kun voi taas liikkua vapaasti!

    1. Kiitos vinkistä!
      Täytyypä käydä täällä joskus ja markkinoida paikkaa Häyhä-faneille.
      Tosin, osa taitaakin jo tuntea paikan.
      Kesällä 2019 muistaakseni uutisoitiin japanilaisseniorista, joka vieraili juuri Rautjärvellä. 🙂

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: