Kippis japanilaisille joulutortuille ja karjalanpiirakoille – sekä uusille ystäville

 

Fukuokalainen pöytä katettiin viikonloppuna perin suomalaisilla herkuilla:

Joulutortuilla, karjalanpiirakoilla ja lohikeitolla.

Kaikki oli tehty ihan itse. Paikallisen kodin keittiössä. Kokkina neljä japanilaista naista.

Oli samaan aikaan piirakkakurssi ja pikkujoulut. Uusien ystävien kokoontumisajot.

Kun tuntematon japanilaisnainen kysyi kuukausi sitten Fukuokan saunapäivässä, että opettaisinko hänelle karjalanpiirakoiden tekemistä, en epäröinyt hetkeäkään.

Rakastan japanilaisten ideoita. Yllättäviä ja hassujakin.

Pidän siitä, että tutustuminen tuntemattoman kanssa on helppoa.

Tykkään ennakkoluulottomasta suhtautumisesta uuteen ja erityisesti asioiden nopeasta toteuttamisesta.

Mistä täällä saa ruisjauhoja? Verkkokaupasta.

Onko meillä kaulinta? Kyllä, neljä löytyy.

Puuroutuuko japanilainen riisi tarpeeksi? Kyllä.

 

 

Jauhot mitattiin gramman tarkkuudella. Taikina vaivattiin hyvin huolellisesti.

Siitä kaulittiin symmetrisen ohuita kuoria.

Riisitäyte levitettiin ilmavan tasaisesti.

Ja sitten se haastavin osa: rypytys – joka ei edes ollut vaikeaa ensikertalaisille.

Japanilaiset Suomi-fanit oppivat riisipiirakoiden tekemisen hetkessä.

Piirakat saivat kauniit rypyt.

Ne paistuivat älyuunin korkeimmassa lämpötilassa, 250 asteessa, ja voideltiin lopuksi.

Samaan aikaan minä vain hengailin ja nautin tunnelmasta kauniissa japanilaiskodissa. Oli tatamimattoja sekä jatkettava pöytä. Valkoiset verhot ja tyylikäs sohva. Sisätossut ja vessatohvelit.

Munavoistakin puhuttiin, mutta sen valmistaminen jäi. Pöytä notkui niin monesta herkusta.

 

 

Joulutortut valmistuivat hetkessä, sillä kaksi leipojaa oli aiemmin asunut vuoden Suomessa.

Luumuhilloa ei ollut, mutta mustikkahillo sopi mainiosti. Muutamaan piirakkaankin improvisoitiin paputäyte.

”Kawaii.”

Kyllä, tähtitorttu on äärimmäisen kaunis leivos. Hyvin tuttukin jo näille naisille.

Yksi leipoja oli käynyt Suomessa jo 1990-luvun lopulla ja päätynyt niinkin eksoottisiin paikkoihin kuten Ranualle ja Leville.

Toinen fukuokalainen oli puolestaan viettänyt kouluvuoden Nokialla ja saunonut savusaunassa. Käynyt avannossa ja joulupukin luona.

Kolmas oli vaeltanut Nuuksiossa ja ihmetellyt kaupunkien lukuisia K-kauppoja.

Keskusteluissamme mainittiin ainakin ruispalat ja Reissumies, mummot, suomalainen päiväkotisysteemi ja koulutusjärjestelmä, revontulet, Jyväskylä, suorat Finnairin lennot Fukuokasta.

Marimekko, Nokian Neulomo, ennätyskylmä talvi, japanilaiset joulukakut ja suomalaiset piparkakut, mämmi, Kaurismäki ja Hullu poro.

Tietenkin puhuttiin karjalanpiirakoista ja EU-direktiivistä sekä muista kummallisuuksista.

”Kuinka monta ryppyä on sopiva määrä piirakalle?”

”Miksi suomalaisiin vessoihin pääsee vain kolikolla?”

”Miten Suomessa voikin olla niin hiljaista? Kaupoissa ei ole meteliä.”

”Miksi suomalainen linja-auto ei pysähdy automaattisesti, vaan sille pitää huitoa?”

”Miten ulkona voikin olla iltaisin niin pelottavan hiljaista?”

 

 

 

Taustalla soi lauluyhtye Rajattoman joululaulut.

Vihreä tee lämmitti. Ruoka maistui nostalgisen herkulliselta ja talvimansikat makealta. Uusien ystävien seurassa oli hulvatonta.

Opin taas monta uutta asiaa japanilaisista ja japanilaisesta keittiöstä.

  • Esimerkiksi sen, että hyvä teepannu pysyy pystyssä nokkansa avulla.
  • Matchajauhe on puolestaan mainio dippi kasviksille, kun siihen sekoittaa suolaa. Japanilainen retiisi, porkkana, selleri ja kurkku maistuivat niin raikkailta paljaaltaankin, mutta matchaseoksessa pyöritettynä niistä tuli täysin uusia herkkuja.

Itselleni tuli semmoinen kunnon pikkujoulufiilis – noin sadannen kerran tänä vuonna Japanissa.

Silti erittäin ainutlaatuinen, kuten vuorotteluvapaan muutkin kokemukset.

En osannut kyllä yhtään vapaan alussa aavistaakaan, että päätyisin tekemään himmeleitä ja leipomaan karjalanpiirakoita Japanissa.

Kippis uusille elämyksille.

Kanpai etenkin uusille ystäville!

 

 

1 comment

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: