Suklaalla kuorrutettu ystävänpäivä Japanissa – ja nainen maksaa

Ollapa nainen ja Japanissa ystävänpäivän aikaan.

Kalliiksi tullee!

Tämä on nimittäin päivä, jolloin naiset ostavat suklaata miehilleen. Useat ostavat suklaata myös työkavereilleen, ystävilleen ja perheenjäsenilleen.

Yhä useampi nainen kieltäytyy nykyisin hankkimasta rakkaussuklaata, jonka taustalla on vanha mainoskampanja.

Joulun jälkeen Valentine’s Day on kuitenkin yhä Japanissa päivä, jolloin myydään toiseksi eniten suklaata.

Sitä tarjotaan myös maistiaisina kaupoissa ja työpaikoilla.

Lentoyhtiö kertoo antavansa suklaata kaikille matkustajilleen perjantaina. Kampaajallakin saa suklaata Pyhän Valentinen kunniaksi.

Ja tätä juttua kirjoittaessani olen maistanut palan käsintehtyä suklaata, jota fukuokalainen yhteisötyötila Garraway F tarjoaa kävijöilleen – koko viikon ajan.

Japanilaiskauppojen hyllyillä on niin paljon erilaisia suklaamerkkejä, että suomalaiset joulusuklaavalikoimat jäävät toiseksi. On eurooppalaisia luksussuklaamerkkejä, amerikkalaisia brändejä, raakasuklaata Etelä-Amerikasta ja tietenkin paikallisia merkkejä.

On sarjakuvahahmoja, eläinkoristeita, vaaleanpunaista rubya ja jopa horoskooppisuklaata.

Ne on pakattu niin kauniisti ja useat suklaat tehty käsitöinä niin uskomattoman upeiksi, että säälihän niitä olisi syödä.

 

 

Suklaanmyyjät valloittavat ostoskeskukset, joissa riittää ruuhkaa kuulemma ihan viimeisille tunneille. Myös kukkakaupat varautuvat rakkauden päivään, mutta ennen kaikkea Japanissa lahjotaan Valentinen päivänä rakkaita suklaalla.

Jopa pienissä konbini-kioskeissakin on omat promootionurkkansa rakkauden suklaalle, ja ne tyhjenevät viimeistään päivän aikana.

Sinänsä jännää on nähdä, kuinka paljon japanilaiset suosivat eurooppalaisia suklaamerkkejä. Vaikka heillä on täällä itselläänkin mainiota suklaata.

Minulla meni itselläni kauan, kun totuin japanilaiseen suklaaseen. Nyt eräs matchanmakuinen suklaa on nyt ehdottomasti suosikkini; muista en niin välitä.

 

Suomessa ystävänpäivä menee ohi yleensä ilman reagointia. Valentinen päivä tai ystävyydenpäivä ovat monen suomalaisen mielestä turhaa hössötystä. Niin minäkin olen välillä ajatellut, vaikka alkuvuosina lähetin vielä jopa ystävänpäiväkortteja.

Japanilaiseen kulttuuriin hössötys ja hellyys sopivat hyvin. Niitä ei ole koskaan täällä liikaa; kaupoissa myydäänkin mitä omituisempia ja pehmeimpiä juttuja nallepuvuista sydänasusteisiin läpi vuoden.

Etenkin tässä ajassa, kun koronavirus pelottaa ihmisiä, on elämän syytä tarjota jotain makeaakin. Romantiikkaakaan ei ole liikaa japanilaisessa yhteiskunnassa, jossa työpäivät ovat pitkiä ja pienet asunnot jaetaan monen sukupolven kesken.

 

 

Honmei-suklaa on tarkoitettu juuri näihin romanttisiin suhteisiin. Sen voi nainen antaa myös miehelle, johon tuntee vetoa, mutta ei uskalla ilmaista sitä muuten.

Giri-suklaa on niin kutsuttu velvollisuussuklaa, jota annetaan työkavereille.

Tomo-suklaata puolestaan tarjotaan ystäville.

Tasan kuukauden päästä eli 14. maaliskuuta on puolestaan japanilaismiesten vuoro tarjota suklaata heille, jotka sitä antoivat heille ystävänpäivänä. Maaliskuun White day eli valkoinen päivä tarkoitti alkujaan sokerikarkkeja, kuten vaahtokarkkeja.

Mielelläni ottaisin suklaapäivän Suomeenkin, vaikkapa sitten velvollisuusherkkuina – mutta mieluummin honmei-paketteina.

Rakkaudenosoituksia ei ole koskaan liikaa. Tosin Suomessa riittäisi vaikka suklaalevyn tai laadukkaan patukankin antaminen.

Japanilainen tapa ostaa kaupan kalleinta suklaata, jossa yksi konvehti maksaa jo lähemmäs kymmenen euroa, on turhan pröystäilevää. Sillä rahalla saa ulkona kokonaisen aterian.

Kalleimmat suklaarasiat maksavat puolestaan yhden hotelliyön verran. Ja suklaalla koristellaan näinä päivinä muun muassa ramenkeittoja sekä tofuannoksiakin.

Rakkaudennälkäiset japanilaiset ovat kyllä sitten hassuja, ja niin ihania, että kaikki ansaitsisivat tänään suklaata. Paljon suklaata.

 

Kivaa ystävänpäivää sinullekin!

 

Kuvat on otettu kolmessa fukuokalaisessa tavaratalossa ystävänpäiväviikolla 2020.

 

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: