Balin paratiisirantojen sekä muiden silmiä hivelevien maisemien takaa löytyy toisenlainen todellisuus. Se, jossa ihmiset elävät muun muassa äärimmäisessä köyhyydessä eivätkä saa hoitoa sairauksiinsa.
Eikä tarvitse mennä edes kovin kauas turistikohteista. Esimerkiksi Pohjois-Balilla Lovinassa ja sen lähitienoilla asuu paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan poistuneet omasta kylästään – tai jopa omasta talostaan.
Putu on arviolta 32-vuotias mies, joka on asunut koko elämänsä Kubutambahanissa. Paikallinen avustusjärjestö, Global village foundation löysi hänet kotoaan, jossa hän on pääosin maannut elämänsä ajan pienen huoneen lattialla.
Kehitysvammaisena syntynyt Putu jäi tiettävästi jo vauvana isoisänsä hoidettavaksi, mutta nyt isoisäkin alkaa olla niin vanha, ettei hän pysty enää kunnolla hoitamaan Putua. Putu ei pysty liikkumaan eikä puhumaan, ja muut sukulaiset käyvät välillä huolehtimassa hänestä.
Olin Global village -säätiön mukana, kun he veivät Putulle pyörätuolin. Juttelin muutaman kapean kujan naapurin kanssa eikä kukaan heistäkään ole nähnyt Putua koskaan ulkona.
Samalla reissulla avustusjärjestö kävi lahjoittamassa pyörätuolin myös 8-vuotiaalle Wayanille, joka on vammautunut syntyessään ja sairastaa muun muassa epilepsiaa.
– Pyörätuoli on ehkä paras keksintö, jolla voimme parantaa balilaisten kehitysvammaisten elämänlaatua, kertoo uusiseelantilainen Andy Bracey, joka perusti nelisen vuotta sitten Lovinaan hyväntekeväisyyskahvilan.
”Pyörätuoli on ehkä paras keksintö, jolla voimme parantaa balilaisten kehitysvammaisten elämänlaatua.”
Global village kafé on voittoa tavoittelematon kahvila, jonka ympärille hän organisoi hieman myöhemmin säätiön balilaisen ystävänsä P. Januartan kanssa. Vuonna 2016 he välittivät noin 200 pyörätuolia Pohjois-Balilla; tänä vuonna he aikovat tuplata sen määrän, Andy kertoo.
– Balilaisessa kulttuurissa sairaat ihmiset halutaan usein piilottaa, sillä moni uskoo, että sairaudet ovat pahan karman seurausta. Välillä avunsaajia on vaikea löytää, koska ihmisiä nolottaa kertoa lähimmäistensä sairauksista.
– Olen nähnyt monia ihmisiä, jotka ovat maanneet vuosikymmeniä lattialla kotona tai jopa pienissä, likaisissa kopeissa, joissa länsimaalainen ei antaisi eläimiensäkään asua. Jos lahjoitamme heille rahaa ruokaan, niin 100 euroa riittää ehkä kahdeksi kuukaudeksi, mutta pyörätuolin avulla he saavat uuden elämän: he voivat liikkua, mennä ulos ja tuntea raikkaan ilman.
Katso video Putun ja Wayanin iloisesta päivästä!
Balilla nykyisin asuva Andy määrittelee itsensä säätiön sponsoriksi. Paikalliset pyörittävät järjestön arkea: pyörätuolien lisäksi he vievät pohjoisbalilaisille rollaattoreita, käymälöitä sekä lääkkeitä.
– Esimerkiksi epilepsialääkkeet ovat täällä harvinaisia. Lääkkeiden puute on muutenkin todella iso haaste Balilla. Ihmiset kuolevat täällä yksinkertaisiin sairauksiin, koska lääkkeitä ei ole, kansanparannustaidot eivät yksinkertaisesti tehoa niihin tai vanha ihminen on piilotettu niin huolella, etteivät edes omat sukulaiset löydä häntä. Joskus olemme löytäneet hylätyn ihmisen, joka näyttää aivan 70-vuotiaalta, vaikka onkin vasta alle 50-vuotias.
”Ihmiset kuolevat Balilla yksinkertaisiin sairauksiin, koska lääkkeitä ei ole.”
Haasteita avustusjärjestö törmää myös rahoituksessa sekä tieolosuhteissa. Viime kuukausien tulivuoriuhka on vähentänyt turisteja – sekä samalla kahvilan kassatuloja. Moni saattaa odottaa jo kuolemaansa eikä siis halua enää pyörätuolia tai muita apuvälineitä, Andy sanoo.
Balin hazard zone: katso myös video Agung-tulivuoren evakuointikeskuksista!
Kahvilavinkki Lovinaan!
Teksti, video ja kuvat:
Annakaisa Vääräniemi
annakaisa_vaaraniemi (@) hotmail.com
No comments
Tästä tuli samaan aikaan sekä surullinen, että iloinen mieli. Käytiin Ubudissa jossain ravintolassa, joka oli kehitysvammaisten lastenkodin(?) yhteydessä. Balilla kun tiet ja jalkakäytävät ovat mitä ovat, mietin, että täällä ei paljon lastenrattaita näy ja niillä olis varmaan aika hankala kulkeakin. Pyörätuoleja en edes tullut ajatelleeksi. Samaten, kun eläinrakkaana ihmisenä huonokuntoiset eläimet surettivat, vaikka samaan aikaan yritän ajatella, että jos ihmisilläkään ei ole välttämättä hääppöiset elinolosuhteet, niin miten eläimillä vois olla…