Ensimmäisen Japanin-matkansa Laura Pyykkö teki 11 vuotta sitten. Hän oli tuolloin, vuonna 2007, opiskelija ja otti reissuaan varten opintolainaa.
Nyt Laura on kolmatta kertaa Japanissa. Matka alkoi viime viikolla Tokiosta, josta hän saapui puolisonsa kanssa Fukuokaan.
– Pääsen harvoin matkustelemaan ja yleensä kun pääsen, niin kohteeksi valikoituu silloin Japani, hän kertoo.
Japani on kiehtonut Lauraa jo lapsuudesta saakka. Jo lukioaikoinaan hän opiskeli iltaisin Oulu-opistossa japanin kieltä. Sitten hän muutti pääkaupunkiseudulle ja yliopistossa hän suoritti kaikki mahdolliset Japaniin liittyvät kurssit Itä-Aasian tutkimus -kokonaisuuden puitteissa.
– Ensimmäinen kosketus japanilaiseen kulttuuriin oli, kun äiti näytti minulle Totoro-elokuvan. Ihastuin siihen täysin, ja olen nähnyt sen kymmeniä kertoja. Olen oppinut siitä myös ensimmäiset japaninkieliset sanani, kuten ’tammenterhon’ (donguri), Laura muistelee.
– Myös videopeliharrastuksellani on ollut suuri vaikutus. Pelasin paljon nuoruudessani ja silloin parhaat pelit olivat japaninkielisiä. Haaveilin, että voisin joskus pelata japaniksi. Nyt se toive on toteutunut, mutta enää en ehdi pelata niin paljon.
Lauran, 30, suuri suosikki oli Pokémon-peli, jota hän pelasi Game Boylla. Pokémon yhdisti Lauran kivaan poikaankin, kun hän oli ala-asteella. Silloin heidän välillään ei ollut vielä mitään vakavaa. Kymmenisen vuotta sitten Laura ja tuo poika, eli Antti, alkoivat seurustella. Tänään he matkustavat yhdessä Japanissa.
Pahin lomapainajainen tuli todeksi
Kun Laura ja Antti olivat viimeksi Japanissa kolme vuotta sitten, joutuivat he heräämään yöllä pahimpaan mahdolliseen soittoon. Lemmikin omistajan painajaiseen.
Suomesta kuului ikäviä uutisia: Lauran koira Saimi oli karannut hoitajaltaan ja jäänyt auton alle. Yksi auto oli osunut Saimiin, joka oli viety nopeasti päivystykseen. Shiba inun lantio oli sijoiltaan ja siinä oli useita murtumia. Se pääsi kuitenkin nopeasti leikkaukseen ja sai muun muassa lantioonsa metallisen laatan.
Saimi-shiba toipui hyvin leikkauksesta, mutta onnettomuus on vaatinut muun muassa fysioterapiaa ja uusiin juttuihin totuttelua aina näihin päiviin saakka. Sekä koiralta että omistajalta.
Pari kuukautta sitten Saimi sai ”pikkuveljen”, kun kotiin Espooseen saapui toinen shiba inu. Taito.
”En ole mikään maisemakuvaaja”
Fukuokan kaduilla Laura kävelee sellaisilla kengillä, joita ei voi olla ihailematta. Viininpunaisissa tennareissa on shiba inun ja kissan kuvia. Kengät ovat Euroopasta, ja kädessään hänellä on paikalliseen tapaan pieni, Japanista hankittu pyyhe – jossa on myös shiban kuvia.
Alkujaan Laura oli ihastunut akita-rotuun, jota hän kuvailee ”koiramaailman samuraiksi”. Hän tosin kuuli paljon pelotteluja akitoista. ”Ne eivät sovi ensimmäiseksi koiraksi.” ”Niiden luonne on vaativa.”
Myöhemmin hän huomasi, että shiba inuthan ovat kuin pieniä akitoja. Shiban kompakti koko sopii myös paremmin pääkaupunkiseudun menoon.
– Japanilaiset koirarodut ovat paljastuneet luonteeltaan toki omalaatuisiksi, mutta minulle täydellisiksi koiriksi.
”Olen huomannut Japanissa, että en ole mikään maisemakuvaaja. Muistikortillani on enemmän koirien kuvia.”
Koiriensa kanssa Laura on aina harrastanut paljon. Taiton kanssa harrastukset ovat vasta alkamassa, mutta Saimi on käynyt muun muassa näyttelyissä ja shiba-kävelyillä. Kerran kuukaudessa Helsingissä järjestetään tämän rodun tapaaminen, ja Laura ottaa usein niissä valokuvia muidenkin koirista. Hän toimii myös shiba-yhdistyksen hallituksessa.
Koirien, erityisesti shiba inujen, valokuvaaminen on Lauran lempipuuhaa myös matkoilla.
– Olen huomannut Japanissakin, että en ole mikään maisemakuvaaja. Muistikortillani on enemmän koirien kuvia, Laura naurahtaa.
Shiba-tavaroita matkalaukkuun
Japanissa ei voi välttyä shiba inujen näkemiseltä. Tosin Laura harmittelee, että toistaiseksi hän on nähnyt niitä vielä vähän. Yksi syy voi olla paikallisten koiraihmisten aikataulut. Koiria ulkoilutetaan usein aikaisin aamulla ja seuraavan kerran illalla, kun palataan töistä.
Sen sijaan shiba-aiheisia tavaroita hän on bongaillut monesta paikasta. Vaikka varsinaiset shoppailut hän on päättänyt jättää reissun viimeiselle rastille, joitakin pieniä juttuja on tarttunut mukaan kaupoista – mutta ei läheskään kaikkea.
Japanilaiset kaupat kun pursuavat shiba-tavaroita ja -vaatteita. Nyt eletään myös koiran vuotta kiinalaisen horoskooppijärjestelmän mukaan, mikä varsinkin alkuvuodesta näkyi Japanissa shiba-krääsän määrässä.
”Japanissa koirat ovat kuin lapsia.”
Myös varsinaiset lemmikkiosastot ovat valtavia, ainakin suurempia kuin Suomessa. Tokiossa Laura kävi eläinkaupassa, jossa melkein yksi kerros oli varattu koirien vaatteille. Siellä oli röyhelöä, pitsiä ja monenmoista univormua koirille.
– Japanissa koirat ovat kuin lapsia. Niitä inhimillistetään, muun muassa pukemalla. Mutta kaikki se on ok, kunhan koira ei kärsi siitä, sanoo Laura.
Hachiko-patsaalla omituinen tilanne
Tokiossa Laura pääsi reissunsa alussa ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa eli hanamia. Se oli yksi matkan ajoitukseen liittyvä tekijä. Myös puolison työt ja edullisten suorien lentojen tarjonta määrittivät reissuajankohtaa, Laura sanoo.
Yksi Tokion nähtävyyksistä on ylitse muiden, kun kyseessä on japanilaisten koirien ystävän matka. Se on elokuvastakin tutun Hachiko-koiran patsas, jonka Laura on nähnyt myös aiemmin. Tällä kertaa vilkkaalla koirapatsasaukiolla oli hieman erikoinen tilanne.
– Patsaan päällä oli kaksi kissaa. Luin japanilaisia nettikeskusteluja, joista ilmeni, että ilmeisesti yksi mies tuo kissat sinne herättääkseen huomiota. Ihmeellistä, että eläinsuojelu tai muut viranomaiset eivät tee asialle mitään, kertoo Laura, joka aikoinaan teki yliopisto-opintojensa lisäksi eläintenhoitajan tutkinnon.
Hachiko-elokuvan molemmat versiot, japanilaisen ja amerikkalaisen, Laura on nähnyt monta kertaa. Hänen mielestään japanilainen, 1980-luvulla tehty elokuva on kuitenkin sympaattisempi. Se kertoo tarkemmin japanilaisesta kulttuurista, hän sanoo. Alkuperäisessä versiossa Hachiko esimerkiksi kylpee päähenkilön kanssa.
