Tie kiemurtelee turkoosin veden vieressä, läpi pienten kalastajakylien. Koppalakkinen bussikuski, jolla on kädessä valkoiset nylonhanskat, moikkailee kadun varrella käveleviä ihmisiä. Koirat ja kissat juoksevat vapaana, ja tuuli heiluttaa puita sekä kukkia.
– Resortit ovat kauempana. Oletko ihan varma, että haluat jäädä tässä pois, kuljettajani kysyy, kun painan bussin pysähtymisnappia.
– Kyllä olen varma. Domo arigato gozaimasu, vastaan kuljettajalle ja laskeudun alas vanhan linja-auton portaita.
Raikas tuuli muotoilee heti kampaukseni uudestaan. Meri-ilmassa tuoksuvat kalat ja joku savuinen juttu. Kuulen okinawalaisten lintujen viserryskuoron ja aaltojen villiä loisketta. Näen kukkaniittyjä, kallioita ja sinisenä kimaltavan Itä-Kiinan meren.
Lähden kävelemään Yomitanin kylänraittia. Pian saavun Kaigan Quasi -kansallispuiston portille. Okinawan-kuukauteni viimeiseen kohteeseen. Siellä Zanpan majakan ympärillä kiinalaiset turistit jo pomppivat riemuissaan!
Hengästyttävät maisemat
Enpä olisi ikinä uskonut, että menen yksin kansallispuistoon päiväksi retkeilemään. Mutta Okinawalla se on tehty helpoksi. Ja houkuttelevaksi. Kuten moni muukin juttu täällä.
Listasin onnellisuuspostauksessani monta ihanaa asiaa Okinawalta. Siihen minulla ei ole paljon lisättävää. Kaigan Quasi -kansallispuisto ja Zanpan niemeke ovat myös näkemisen arvoisia, elleivät kokonaan jopa saaren parhaat paikat.
Kansallispuiston maisemat ovat niin upeita, että jo niiden katseleminen hengästyttää. Maastossa voi kulkea helppoja reittejä, tai sitten vaikeampia.
Välillä pitää katsella ympärilleen, minne jalkansa laittaa. Ruohikoissa saattaa olla käärmeitä. Kallioilla ei ole turva-aitoja ja jotkut kivetykset voivat olla pehmeitä; viime viikolla lensin polvilleni, kun yksi kivi olikin pehmeää maa-ainesta, joka upposi allani.
Nyt Onnaa!
Lähden asfalttitielle. Tuttuun tapaan limsa-automaatteja tulee tien varsilla vastaan usein, välillä vähintään puolen kilometrin välein. On jäätelökoppeja ja tietenkin benimotorttujen myyjiä. Yli 80-vuotiaat paikalliset kyykkivät ruskean sokerin pelloilla ja vähintään saman ikäiset kalastajat kantavat verkkojaan mereen.
Huomaan iltapäivällä, että olen pitkälti Onnan kylän puolella. Tämä on jo kolmas kerta, kun vierailen kuukauden aikana Onnassa. Eikä haittaa, tämä on erittäin viehättävä paikka.
Jos joskus saan mahdollisuuden vielä etätöihin tai muun luovan työn tekemiseen, haluan ehdottomasti viettää sen ajan Onnassa. Lähellä kansallispuistoa, pieniä kalastajakyliä, merenrantoja sekä vihreitä niittyjä. Lähellä kauneutta ja rauhallisuutta. Pitkää ikää ja onnellisuutta.
Tässä hetkessä ja paikassa kaikki vaan… Onnaa!
