Maisemat ne vaan kaunistuvat, kun oma matkani jatkuu. Tällä kertaa seikkailin Matkalle ja haukon henkeäni vieläkin, kun muistelen eilisen upeita maisemia.
Matka on pieni kylä Pohjois-Makedonian pääkaupungin Skopjen lähellä ja se on tunnettu Treska-joesta ja sen kanjonista.
Matka tarkoittaa täällä muuten kohtua. Ja vähän sellainen fiilis tulikin mieleen, varsinkin kun vierailin Matkan vedenalaisessa luolassa. Sen väitetään olevan yksi maailman suurimmista vedenalaisista luolista.
Lippu tunnin veneajelulle, jonka aikana pääsi ihmettelemään Vrelo-luolaa, maksoi noin 6,50 euroa.
Ja se oli kyllä koko matkan hienoin juttu.
Postauksen lopussa on kuvia luolastakin, jossa oli pimeyden vuoksi hieman haastavaa kuvata; mutta jälleen kerran upeat värit, valot ja muodot vangitsivat, ja olisin voinut katsella niitä vaikka koko päivän.
Tosin luolassa oli vähän kylmää ja kosteaa, joten mieluusti tulin sieltä poiskin, kun kuljettajamme huikkasi ajan loppuvan.
Tinkimispeliä bussiasemalla
Skopjesta kanjonille pääsee bussilla numero 60. Mutta koska se menee niin harvoin ja matka kestää vähintään 45 minuuttia, neuvottelin bussiterminaalissa taksimiesten kanssa hinnasta.
Korkeimmat hinnat lähtivät 20 eurosta. Olin kuitenkin lukenut keskustelupalstoilta, että jotkut ovat päässeet jopa 600 denaarilla eli kymmenellä eurolla.
Tinkibisnes on Balkanilla kyllä melkoista draamaa. Aamusella minulla olikin energiaa vääntää hinnasta ja sain lopulta tingittyä kyydin 500 denaarilla eli noin reilulla kahdeksalla eurolla.
Ympärilläni oli noin kymmenen taksinkuljettajaa ja kauppaa tehtiin kovalla äänellä. Se oli töihin menevistä paikallisista varmaan huvittavaa katseltavaa.
Matka on noin 15 kilometriä ja ilman ruuhkaa se menee puolessa tunnissa. Tosin, heti keskustan ulkopuolella mies pysähtyi ja otti taksikuvun pois auton päältä.
Mittari oli kyllä päällä koko matkan ja se näytti kohteessa 440 denaaria. Kumpikin voitti!
Matka-eväiden turistihinnat
Ennen luolaretkeä kävin kävelemässä noin tunnin kanjonin yläpuolella kulkevaa reittiä.
Patikointipolku on kivinen ja muuttuu alun helppouden jälkeen haastavammaksi. Välillä kaiteita on poikki tai niitä jopa puuttuu. Ne kohdat menin jalat täristen!
Reittiä pitää tulla takaisin samaa polkua pitkin, ellei mene aivan päähän ja ota sieltä vaikkapa venekyytiä. En tiedä, kuinka pitkä matka lopulta tulisi käveltyä; joidenkin arvioiden mukaan kanjonin päähän on reilut kuusi kilometriä. Opasteissa ei lue mitään Matkan matkapituudesta.
Minä pysähtelin ja katselin maisemia lumoutuneena, ja pääsin kaksi kilometriä eteenpäin.
Kanjonia voi kulkea myös kajakilla. Veneajeluita on monenlaisia, alkaen kolmen euron miniajelusta (kesto noin 30 minuuttia). Nämä hinnat ovat mielestäni vielä halpoja.
Ravintoloista halvimmat löytyvät Matka-keskuksen alkupäästä, johon on noin vartin kävelymatka.
Kanjonin ytimessä on yksi ravintola, hotelli ja kirkko. Pyhän Andrewin kirkko on vuodelta 1389.
Kaikenlaisia matkamuistojakin myydään kommunismitietokirjallisuudesta paikallisiin asusteisiin.
Moni matkalainen ottaa mukaan eväitä ja nauttii niitä kanjonin äärellä. Kävelyreitin varrella on useita pöytäsettejä – ja ne hulppeat maisemat.
Eväiden hinnat on selvästi nostettu turistitasolle. Vesipullo maksaa tuplasti enemmän kanjonilla kuin Skopjen keskustassa.
Minä nautin ”pääravintolassa” erinomaisen lohen parsalla ja miniriisillä. Annoksen hinta oli 16 euroa.
Kaunis näkymä kanjonille teki ateriasta entistä herkullisemman – ja tietenkin se, että olin aamupäivällä ottanut yli 10 000 askelta tässä Skopjen ykköspaikassa ja niiden eteen oli saanut ponnistellakin.
Ah, mikä ihana Matka-päivä Pohjois-Makedonian ”kohdussa”!
