Kyllä on kivaa, kun voi hehkuttaa: minullapa on uusi harrastus! Tai oikeastaan se on vanha harrastus, jonka aloitin nyt uudelleen ja toisessa muodossa kuin ennen. Ja se on tehnyt viime viikoista siedettävämpää tässä käänteisessä kulttuurisokissa.
Nyt taas tanssin!
Se on ollut päivän, viikon ja kuukaudenkin kohokohtani, kun olen päässyt tanssitunnille. En muista, milloin olisin Suomessa viimeksi iloinnut viimeksi jostain liikuntaharrastuksesta yhtä paljon.
Viime syksynä intoilin Balin joogatunneista. Ne olivat opintovapaallani sitä, jota olin odottanut. Ja löysin Canggusta joogastudion, joka oli enemmän kuin osasin toivoakaan. Ubudissakin kävin joogaamassa studiolla, jossa ystäväni, bloggaajakollegani Sanna on töissä. Terkkuja vaan sinne Balille!
Nyt, kun koirani lomailee vanhemmillani, minulla on aikaa myös muihin harrastuksiin. En ole käynyt tanssitunneilla sitten neljään vuoteen Suomessa. Joten otin aluksi asenteen, että etsiskelen hiljalleen kivan tanssipaikan. Mutta löysin maan parhaat tanssit ihan sattumalta todella nopeasti.
Tänä kesänä moni ystäväni puhui minulle viiden rytmin tanssista, kun sanoin etsiskeleväni jotain todella rentoa tanssituntia. Tykkään kyllä zumbasta, bailatinosta ja monesta lattaritanssista, mutta jotenkin viime vuoden aikana mieleni muuttui tanssista. Voin edelleen käydä zumbaamassa, kun haluan hikiliikuntaa. Tai menen salsatunnille, kun haluan työstää koreografioita (eli kun jaksan seurata ohjaajan askelia tarpeeksi intensiivisesti). Sapattivuoteni aikana zumbasin ensimmäisen kerran sattumalta Laosissa ja olihan se hauskaa, mutta silti mielessäni oli koko ajan jokin luovempi juttu.
Balilla törmäsin jo pari vuotta sitten eräänlaisen luovan tanssin muotoon, ekstaasitanssiin. Ubudin kuuluisalla Yoga Barn -studiolla pääsee kaksi kertaa viikossa tanssimaan itsensä niin sanotusti ekstaasiin. Mukana on muita joogaturisteja sekä paikallisia ja meno on erittäin kuuma sekä villi.
Hieman samanlainen olo minulla tuli ensimmäisellä kerralla, kun menin viiden rytmin tanssiin. Tosin tällä kertaa tanssisalissa mahtui liikkumaan: isossa salissa oli todella väljää, kun paikalla oli noin 30 tanssijaa. Toista oli Ubudin tansseissa, joissa vieraiden ihmisten kehot koskettelivat toisiaan häpeilemättömästi ja tanssi oli todella intiimiä melkein koko ajan.
5Rytmin tanssin ensimmäisellä kerralla olin hämilläni isosti: mitä tarkoittaa, että tanssissa on viisi rytmiä? Virtaava, staccato, kaaos, lyyrinen ja hiljaisuus?
Erittäin hämilläni olin, kun tanssitunti alkoi. Osa tanssijoista rullaili itseään maassa, osa venytteli, osa tanssi omalla paikallaan ja osa leijui salin läpi kuin jossain hurmiossa. Taustalla soi letkeä loungemusiikki; varmaan se oli joku noista viidestä rytmistä.
Minulle tuli mieleen aluksi aikuisten arkipäivädisco, johon maksetaan 20 euroa, että päästään joraamaan omalla tyylillä. Olin selvästi ensimmäisen 60 minuutin ajan lievästi jännittynyt ja tanssin omia perusliikkeitäni. Välillä ohjaaja Karoliina Valontaival pyysi keskittymään jalkoihin, lantioon tai vaikkapa hengitykseen. Laitoin silmäni kiinni ja unohdin staccaton sekä kaaoksen. Annoin rytmin viedä. Imin sitä sisääni ja jokaisella liikkeellä päästin ulos stressiä, suorittamista, ahdistusta. Lopulta myös paljon iloa sekä rakkautta. Tanssin välillä niin kuin kukaan ei olisi ollut näkemässä.
Muutaman kerran etsittiin tanssilattialta pari ja jammailtiin hänen kanssaan. Hui, heti ensimmäisellä kerralla joraamaan tuntemattoman kanssa! Se verran olen taas kiinni suomalaisessa kulttuurissa, kun tuo parijuttu aluksi kauhistutti.
Mutta kun ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi hikeni valua urakalla, vapauduin myös omista jännitteistäni. Seuraavan 60 minuutin aikana en enää jaksanut liikuttaa kroppaani koko ajan samalla tavalla (eli vähän kankeasti), vaan Karoliinan ohjeiden mukaan heilutin välillä villisti päätäni tai pyöritin lantiotani isossa kaaressa. Tai kuvittelin, että perässäni on valtava dinosauruksen häntä, jota minun pitää liikutella suurilla ja voimakkailla liikkeillä. Ihan hullua, olisin sanonut vielä viime vuonna. Mutta nyt tämä on just sellaista luovaa tekemistä, josta olen kirjoittamisen ohella haaveillut. Kiitos luovan kirjoittamisenopintojeni, olen alkanut nyt taas etsiä elämääni uusia luovuuden lähteitä. Luova tanssi on yksi niistä ja vielä haaveilen jostain, jota voin tehdä käsillä, kuten luovaa maalaamista tai savitöitä tai sushia.
Kuvittelin, että perässäni on valtava dinosauruksen häntä, jota minun pitää liikutella suurilla ja voimakkailla liikkeillä!
Kahden tunnin iltasession jälkeen etenkin lantioni ja reiteni olivat tulessa pahemmin kuin pitkään aikaan, mutta se oli pelkästään mainio juttu. Olin ihan kokonaisvaltaisesti liekeissä uudesta harrastuksestani jo ensimmäisestä illasta lähtien, vaikka alkumetreillä olin jopa kauhuissani.
Tanssihetki toi mieleeni Balin. Se nostatti kehooni tuntemuksia muistakin kauniista asioista, joita koin opintovapaani aikana. Ennen kaikkea opin taas lukemaan kroppaani ja olin pitkästä aikaa kartalla siitä, mitä se tarvitsee. Olin niin tyytyväinen itseeni, että olin lähtenyt suoraan töistä ja yksin harrastukseen, kun olisin voinut myös valita kahvittelun kaverin kanssa tai kotiin menon. Nautin toki ystävieni seurasta yli kaiken, yhtä paljon kuin tanssista, mutta heitä ehdin nähdä muulloinkin.
Silloin, kun tanssijalka vipattaa, on paras päästä toteuttamaan itseään!
Jos saisin valita, menisin joka päivä töiden jälkeen tanssimaan Karoliinan tunnille. Omassa tahdissa liikkuminen tekee varsinkin toimistopäivän jälkeen niin nannaa ja samalla se on kuin liikemeditaatiota, jonka aikana ei tarvitse ajatella mitään. Ja olo sen jälkeen on yksinkertaisesti mahtava!
Tämän postauksen kuvat ovat Helsingin Taiteiden yöstä 2018, jossa näyttävin taidepläjäys nähtiin varmasti tältä ryhmältä:
The Human Net nousi Senaatintorille. Mukana oli 42 ihmistä, jotka tekivät huikeita ilmatemppuja hienojen valojen sekä musiikin tahdissa!
En kyllä uskaltaisi tehdä itse samaa, mutta onneksi sain nauttia tästä esityksestä katsojana.
