”Aivomme ovat sitä varten, että liikumme” – Yoe Uusisaari päätyi vahingossa aivotutkijaksi ja Miyagin saarelle, jossa kummitukset ajavat hänet pois kodistaan

Aurinko paistaa kirkkaasti, turkoosi vesi kimaltelee ja puut huojuvat rauhallisesti merituulen tahtiin. Näkymä voisi olla lomamainoksesta, joka markkinoi Okinawan saarta, mutta nyt se on aivotutkija Marylka Yoe Uusisaaren työhuoneesta.

Valoisassa huoneessa, jossa ikkunaan on piirretty tussilla erilaisia kaavoja, Yoe ottaa esille hyllystään Tietotoukka mikroskooppi -kirjan. Vuodelta 1975. Tuolloin Yoe oli täyttänyt vasta vuoden, ja kirjan hän sai vähän myöhemmin.

– Kun olin 4-vuotias, päätin, että minusta tulee aikuisena tiedehenkilö. Avasin melkein kaiken, minkä sain käsiini. Teknisistä laitteista eläimiin, Yoe kertoo.

Yoe vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä kaksikielisessä perheessä. Hänen äitinsä on puolalainen, mutta koulu ja kaverit olivat suomalaisia. Yoesta tuli tietokonepelaaja ja hän opiskeli tietojenkäsittelyä. Hän työskenteli myös koodarina. Miten hän innostui sitten aivojen tutkimisesta?

– Menin kerran kuuntelemaan vahingossa luentoa neurobiologian perusteista. Tämän mielenkiintoisen luennon piti tulevan väitöskirjani ohjaaja ja se oli menoa.

”Isäni kuoli aivokasvaimeen, kun olin neljävuotias. Siitä asti minulla on ollut aivot mielessä.”

Oikeastaan kaikki alkoi paljon aikaisemmin:

– Isäni kuoli aivokasvaimeen, kun olin neljävuotias. Siitä asti minulla on ollut aivot mielessä, Yoe sanoo.

”Olin jo päättänyt, että en tule tänne töihin”

Yoen elämässä kuulostaa olevan paljon asioita, jotka ovat tapahtuneet ”vahingossa”. Niin kuin myös väitöskirjan jälkeiset opinnot Japanissa.

– Valitsin Tokion vahingossa. Ajattelin, että lähden jonnekin tekemään post doc -tutkimustani. Olin käynyt katsomassa japanilaisen elokuvan ja ihastuin siihen. Tein Google-hakuja ja löysin Tokion alueelta tutkijapaikan, johon hain ja pääsin. Olin viisi vuotta siellä ja tykkäsin kovasti.

Tokion jälkeen Yoe päätyi Okinawalle muutamaksi vuodeksi – tietenkin vahingossa. Tokion-pestin päättymisen aikoihin hänelle oli tarjottu paikkaa New Yorkista, mutta yllättävä vahinko muutti elämän suunnan.

– Olin sukeltamassa ystävieni kanssa ja mursin jalkani. Lääkäri ei antanut lentolupaa, joten en voinut mennä viimeiseen työhaastatteluun New Yorkiin. Olin kuitenkin saanut post doc -tutkijapaikan tarjouksen myös Okinawalta ja otin sen vastaan, vaikka olin jo päättänyt, että en tule tänne töihin.

Ensimmäinen Okinawa-rupeama kesti lähes neljä vuotta. Sen jälkeen Yoe hakeutui töihin vuosiksi muun muassa Jerusalemiin ja Rotterdamiin. Jokin kuitenkin veti häntä takaisin Okinawalle, jossa hän työskentelee nyt apulaisprofessorina.

”Kummituksille jutellaan juhlaillallisilla”

Yoe nauttii elämästään hiljaisilla Okinawan ja Miyagin saarilla. Työpaikka eli Okinawa institute of science and technology -yliopisto (OIST) sijaitsee pääsaarella, johon kotisaari eli Miyagi on yhdistetty sillalla.

Miyagilla on noin 400 asukasta, Yoe kertoo. Suurin osa paikallisista puhuu okinawaa, joka poikkeaa japanin kielestä. Englantia ei Yoen mukaan juuri kukaan puhu hänen kylässään, jossa on noin 60 ihmistä.

– Suurin osa saaren asukkaista on kalastajia ja maanviljelijöitä. Okinawalla on myös köyhyyttä; kaikilla ei ole riittävästi ruokaa eivätkä kaikki lapset edes käy koulua. Osa asuu hökkeleissä, mikä on ihmeellistä täällä Japanissa.

Kotinsakin Yoe sanoo löytäneensä ”vahingossa” netti-ilmoituksen perusteella.

– Joudun tosin muuttamaan kodistani pois toukokuussa kummitusten vuoksi. Kutsun kummituksiksi niitä, joita paikalliset pitävät esi-isien henkinään, Yoe paljastaa.

Kummitukset, jotka ajavat tutkijan pois kodistaan? Mistä oikein on kyse?

”Joudun muuttamaan kodistani pois toukokuussa kummitusten vuoksi. Kutsun kummituksiksi niitä, joita paikalliset pitävät esi-isien henkinään.”

– Kylämme taloissa on keskeisellä sijainnilla alttari, jossa lukee esi-isien nimiä. Okinawan uskonnon mukaan näin henget tietävät, missä niiden koti on. Osa vie alttarin mukanaan uuteen asuntoon, mutta kaikilla ei ole siihen tilaa eikä siihen, että muu perhe tulee alttarin ääreen esimerkiksi juttelemaan kummituksille juhlaillallisilla. Alttarin siirtäminen on vaikeaa myös siksi, että sen voi tehdä vain shamaani ja vain tiettyinä päivinä.

– Yli 90-vuotias vuokraemäntäni vaatii nyt, että heidän perheensä alttari palautetaan nykyiseen kotiini. Aikaisemmin alttari on ollut tämän tyttärensä asunnossa, mutta koska tytär on eronnut, rouva ei halua alttaria erokotiin. Kyse ei ole siitä, että he haluaisivat lisää vuokraa. Kylässämme on paljon muitakin vanhoja taloja tyhjillään. Niitä ei vuokrata kenellekään eikä kukaan asu niissä, osin näiden kummitusten vuoksi.

”Kehon liike on ikkuna aivoihin”

Kun Yoe kertoo kyläelämästään ja työstään, hänen kätensä liikkuvat vilkkaasti. Välillä hän nousee seisomaan ja liikuttelee kroppaansa.

– Liikkuminen on äärimmäisen tärkeää. Aivomme ovat olemassa pääasiassa sitä varten, että me liikumme. Ihmisilläkin aivot ovat kehittyneet liikuntataitoa varten ja sen sivussa olemme ehkä saaneet ajattelemisen taidon. Kehon liike on ikkuna aivoihin.

Jopa yksinkertainen liike, kuten kahvikupista kiinni ottaminen, vaatii suuren joukon erilaisia toimintoja aivoissamme sekä lihaksissamme, Yoe selittää. Työssään aivotutkijana hän muun muassa etsii sitä kohtaa, missä nämä abstraktimmatkin prosessit tapahtuvat aivoissa.

OIST-professuurinsa Yoe aloitti viime vuonna. Hän on kuluneen vuoden ajan hankkinut tiimiinsä sopivia henkilöitä ja rakentanut laboratoriota.

– Tällä hetkellä minulla on ensimmäistä kertaa vaihe, jolloin voin istua oikeasti alas hetkeksi. Olen luvannut keskittyä enemmän itseni hoitamiseen ja urheilemiseen ensi vuonna, sillä nyt kaikki aikani menee töissä ja uuden kodin kunnostamisessa.

Japanilaisessa tiedeyhteisössä henkilöosasto on antanut suosituksensa työtuntien määrästä, mutta kukaan ei periaatteessa valvo niitä – paitsi tekijä itse.

– Vapaa-aika ja nukkuminen ovat minulle tärkeitä jaksamiseni kannalta. Minulla on kalenterissa päiviä, joissa lukee ”do nothing”. Kun on mennyt monta kertaa burnoutin läpi, on oppinut, että kaikki on paljon paremmin, kun nukkuu riittävästi. Pyrin nukkumaan joka yö kahdeksan tuntia. Lopetan työn tekemisen viimeistään kymmeneltä illalla. Aamulla puolestaan ajattelen ja teen kirjoitustöitä; silloin en sovi tapaamisia enkä ota vastaan muita kuin oman tiimini tyyppejä.

”Kun on mennyt monta kertaa burnoutin läpi, on oppinut, että kaikki on paljon paremmin, kun nukkuu riittävästi. Pyrin nukkumaan joka yö kahdeksan tuntia.”

– Esimerkiksi Hollantiin verrattuna täällä tehdään paljon töitä. Tuntuu kummalliselta, että siellä ihmiset menevät kotiin puoli kuudelta illalla. Toisaalta työtunteja ei voi laskea eikä tätä hommaa voi tehdä, ellei tee sitä täysillä.

”Hampaat irvessä töitä.” Näin Yoe kuvailee välillä tahtiaan. Mutta hän pitää sitä normaalina, jos ja kun haluaa työskennellä huippuyliopistossa.

– Ero muihin tiedeyhteisöihin on valtava. Täällä investoidaan henkilöön, ei suoraan projekteihin. Minulla on seitsemän vuoden virka ja minuun luotetaan. Voin tehdä melkein ihan mitä vain. Se mahdollistaa hullujenkin projektien toteuttamisen.

Yksi Yoen päähänpistoista liittyy tekniikkaan, joka tunnetaan nimellä liikkeenkaappaus (motion capture). Siinä liikkuvan kohteen liikkeet tallennetaan digitaaliseen muotoon. Yoen tiimissä nuo kohteet ovat hiiriä ja niiden avulla tutkitaan muun muassa motoristen tautien kehittymistä.

– Mikään muu taho ei olisi antanut rahoitusta tähän, että käyn puhumassa Suomessa videopelien tekijöiden kanssa ja mietimme, voisiko motion capturea tehdä hiirillä. Lihasten liikkeitä kun pitää tutkia millisekunnin tarkkuudella. Nyt voimme motion capturen avulla tutkia todella pientäkin vapinaa ja sitä, mistä se alkaa, ilman että häiritsemme hiirien elämää.

– Haaveilen, että työstämme olisi apua joskus esimerkiksi proteesien rakentamiseen. Robottikäsiä on jo olemassa, mutta ne eivät toimi yhdessä aivojen kanssa samalla tavoin kuin oikeat kädet. Robottikäsi, joka toimisi kuin oikea käsi, vaatii, että käteen rakennetaan aivot.

”Teetä ja alkoholia kuolleille”

Suomessa työskennellessään Yoe Uusisaari julkaisi muun muassa kaksi kirjaa, jotka keskittyvät sosiaaliseen mediaan ja henkilöbrändin kehittämiseen verkossa. Nyt hänestä löytyy todella vähän mitään tietoa somesta. Mitä on tapahtunut?

– Olin vuoteen 2011 saakka ihan jokaisessa paikassa. Bloggasin, pidin podcastia ja sitten minusta alkoi tuntua, että se saa riittää. En jaksanut kirjoittaa koko ajan siitä, kuinka hienoa elämäni onkaan.

Tälläkin hetkellä Yoe sanoo asuvansa maailman parhaassa paikassa. Vaikka kiire vaivaa välillä ja yliopisto sekä koti sijaitsevat keskellä ei mitään, Yoen puheesta paistaa läpi ylpeys työpaikkaansa ja kotikyläänsä kohtaan.

Miyagilla Yoe kunnostaa uutta kotiaan. Kaikki materiaali on kierrätystavaraa ja kunnostus tehdään käsityönä perinteiden mukaan. Nykyisessä kodissa on keskellä huonetta tulisija, joka siinä pysyykin.

Hän tekee paljon muitakin asioita saarella asuvien kanssa. Hän soittaa sanshin-soittimellaan okinawalaista musiikkia yhtyeessä, jossa muiden soittajien keski-ikä on lähemmäs kuudenkymmenen paremmalla puolella. Ensi kesänä heidät on kutsuttu Tokioon festareille soittamaan.

Vaikka Yoe tekee ja tutkii tiedettä työkseen, hän ei nyrpistä nenäänsä kyläläistensä perinteisille tavoille, joihin kuuluu muun muassa jänniä seremonioita, uskomuksia ja kuolleita henkiä.

– He ovat ihmisiä, kuten me muutkin. On fantastista katsoa, millaista heidän maailmansa on. Toisinaan mietin, että olisinpa antropologi, niin saisin paljon enemmän irti näistä ihmisistä. Saareni on maailman makein asia. Aito paikka, jossa väki on elänyt samalla tavalla todella pitkään.

”Paikalliset puhuvat kuolleille kuin henkilö olisi siinä, ja se on varmasti hyvä asia. Silloin ei tule samanlaista surua kuin meikäläisille.”

– Olen yksi paikallisista ja olen ollut mukana muun muassa uuden vuoden juhlissa, joita juhlitaan täällä kiinalaisen kalenterin mukaan. Okinawalaiset haluavat järjestää silloin juhlat henkilöille, jotka ovat kuolleet edellisenä vuonna. Heidän mukaansa kuolleet henkilöt eivät ole vielä saaneet kavereita uudessa paikassa, joten he kutsuvat nämä kotiinsa. Olen ollut usein illallisilla, joissa olen kaatanut teetä ja alkoholia kuolleille. Paikalliset puhuvat kuolleille kuin henkilö olisi siinä, ja se on varmasti hyvä asia, kun saa jutella vainajalle. Silloin ei tule samanlaista surua kuin meikäläisille läheisen kuoleman jälkeen.

• Kuka: Marylka Yoe Uusisaari
• Ikä: 43
• Ammatti: Aivotutkija, OIST-yliopiston apulaisprofessori

Neljä nopeaa

1. Mitä kaipaat Suomesta?
   ”Juuston saatavuus on täällä vähän huono, joten vastaan, että sitä ja ruisleipää. Tukiverkostoni toimii kyllä hyvin: aina kun joku tulee kylään, saan lisää niitä. Tälläkin hetkellä minulla on kuukauden ruisleipävarasto pakkasessa. Ja käyn Suomessa ainakin kaksi kertaa vuodessa.
   Joskus leikittelen fantasialla, että mitä tapahtuisi, jos olisin jäänyt Suomeen. ”Ostaisin Alepasta maitoa” on kutkuttava ajatus. Kaikki se kylmyys, pimeys ja pohjoisen tunne tuovat myös väristyksiä. Olisin voinut jäädäkin Suomeen, mutta siellä ei vaan ole töitä.”
2. Mikä on suosikkipaikkasi Okinawalla?
   ”Täällä on paljon kivoja paikkoja, mutta ylivoimaisesti paras on oma kuistini. Sunnuntaiaamuna, kun juomme kahvia paikallisten kanssa tai arkiaamuna, kun voin kävellä sata metriä rantaan ja käydä uimassa ennen töihin lähtöä.
   Lennän paljon työkseni, joten vapaalla en halua lähteä kodistani mihinkään.”
3. Millainen on kotipaikkasi hintataso?
   ”Täällä on halvempaa kuin Manner-Japanissa. Eläminen tulee halvaksi, kun ei ole huvituksia, joihin voi käyttää rahaa. Tokiossa voi tuhlata hienoon ravintolaan, ostoksiin ja nähtävyyksiin. Rannalla voi istua ilmaiseksi.
   Tosin täälläkin on isot erot hinnoissa ja siinä, mikä näkyy julkisuuteen turisteille. Esimerkiksi auton vuokraaminen isoista firmoista on kallista, mutta jos näkee vaivaa ja kyselee hintoja pienemmistä paikoista, voi auton vuokrata halvemmalla. Itselläni on auto, sillä ilman sitä saarella ei tulisi toimeen, ellei asu ihan kampuksen läheisyydessä. Kotiini on matkaa noin 40 kilometriä ja siihen menee noin tunti. Se on sopiva aika siirtää aivot toiseen asentoon.
   Jos kotona puuttuu jotain, naapurilta voi lainata. Kauppaa saarellamme ei ole.”
4. Minkä tiedekokemuksen muistat parhaiten lapsuudestasi?
   ”Olin 8-vuotias, kun löysin kuolleen linnun. Vein sen kotiin ja avasin sen puukolla sekä keittiönsaksilla. Pyysin pikkusiskoani, joka oli tuolloin 4-vuotias, vahtimaan ovella, että voin rauhassa tehdä tieteellistä tutkimustani. Se oli erittäin mielenkiintoista, kun avasin punatulkun ja sen sisällä oli pieni muna. Näin lihakset ja luut ja koko elimistön.
   Puuhan jälkeen tiesin, että minun pitää desinfioida paikat ja siihen tarvitaan alkoholia. Aloin etsiä kotoamme kaikkea, missä lukisi ”alkoholi”. Lopulta löysin sellaisen pullon ja huolella uitin linnunjäännökset sen sisältämällä nesteellä. Hauskaksi tarinan tekee se, että pullossa luki myös  ”Chanel 5”. Koulussa vein paperille liimatun, avatun linnun näytille ja ihmettelin, kun opettaja piteli sitä varovasti sormillaan sekä erittäin kaukana eikä ollut yhtä innostunut linnusta kuin minä.
   Muutama vuosi sitten vein äidilleni lahjaksi uuden Chanel 5 -pullon”

”Joskus leikittelen fantasialla, että mitä tapahtuisi, jos olisin jäänyt Suomeen. ’Ostaisin Alepasta maitoa’ on kutkuttava ajatus.”

Lisää Okinawasta: