Numero yhdeksän. 9. Se on yksi onnenlukuni. Suosikkinumeroni. Se on suurin yksinumeroinen luku. Koulussa se tarkoittaa arvosanaa kiitettävä, vaikka ei olekaan täysi kymppi. Silti se on monessa kulttuurissa arvostetuin luku.
Joogafilosofian mukaan ihmisellä on kehossaan yhdeksän ”ovea”, joihin kuuluvat muun muassa korva- ja silmäparit sekä suu ja iho.
Kiinalaisessakin kulttuurissa yhdeksän on loistava luku. Siksi Taiwanissakin kylä nimeltä Jiufen on loistava paikka; tarkoittaahan sen nimi ”yhdeksää osaa”. Olin täysin myyty, kun kuulin tarinoita kylästä.
Ennen muinoin pohjoistaiwanilaisessa Jiufenin kylässä asui yhdeksän perhettä. Vuoristoiselle seudulle oli vaikea saada mitään tavaroita. Siksi aina kun yksi perhe tilasi jotain, ruokaa tai rakennustarvikkeita, se hankki niin suuren lähetyksen, että sen pystyi jakamaan yhdeksään osaan.
Henkien brändäämä kylä
Kun paikalla on selkeä tarina, olipa se keksitty tai aito, se tekee kohteesta heti mielenkiintoisemman. Uskottava tarina brändää yrityksen tai paikan tai vaikkapa ihmisenkin aivan toiselle tasolle.
Mutta ei riitä, että on kiva brändi – jos sisältö puuttuu.
Jiufenin kylässä ei ole sitä ongelmaa. Täällä on tarinoita ja tavaroita muillekin jaettavaksi. Hengästyttävän paljon.
Vuoden 2001 jälkeen Jiufen nousi kunnolla maailmankartalle. Tuolloin ilmestyi japanilaisen Hayao Miyazakin ohjaama anime-elokuva Henkien kätkemä. Joidenkin lähteiden mukaan Jiufenin maisemat toimivat Miyazakin inspiraationa. Eikä se ole ihme. Sen verran, hengästyttävän kauniita maisemiakin on tässä kylässä.
Porrastreeniä melkein huomaamatta
Kun bussi saapuu kohti Jiufenia, alkaa sekin hieman yskiä ylämäessä. Mutta hitaasti se kulkee kohti parkkipaikkaa. Ulkona korvat paukkuvat vuoristoilmassa, vaikka olemme vasta Jiufenin kylän juurella. Mutta olen täysin myyty näkymälle jo kylän rinteillä. Aurinko ja sumu vuorottelevat siinä, missä viileä kosteus ja äkillinen kuumuuskin.
Vanhaa kaupunkia halkoo yli 200 portaan kuja. Siitä erkanee pienempiä kujia vuoriston rinteille. Rappusten lomassa voi kurkkia kauppoihin ja käydä vaikka teehuoneella, joita on kymmeniä pienessä kylässä. Kylän kuuluisa teatterikin pitää oviaan auki. Sinne on pakko kurkata.
Sadepilvi on kuin ohutta höyryä, jota pusketaan festivaalilavalta. Se ei tule näillä vuorilla edes maahan asti, mutta kosteus on helppo tuntea iholla. Vai onko se sittenkin hikeä?
Rappusilla on samaan aikaan satoja kiinalais- ja japanilaisturisteja. Selfietikut heiluvat ja leveät hymyt loistavat hämärässä. Ympärillä näkyy paljon punaisia lyhtyjä sekä muita punaisia juttuja. Ja ruokaa!
Kultaa vuorien sisässä
Portaiden yläpäässä alkaa todellinen markkinahumu. Vieri vieressä on kymmeniä eri ruokapaikkoja sekä turistikrääsän myyjiä. Henkien kätkemä ja Hello Kitty -teemaesineet ovat Muumien ja shibatavaran kanssa sulassa sovussa pienten kauppojen hyllyillä. Kylän koiran haistelevat turisteja innokkaasti – tai nukkuvat kaikessa rauhassa keskellä ihmisvilinää.
Muovitavaran hajut sekoittuvat voimakkaisiin ruokatuoksuihin. Inkivääriä, hajutofua, sitruunaa. Lihaa, kalaa ja mustaa teetä. Mausteiden ja ruokien aromit kantautuvat nenään vielä kaukana ruokakojuista.
Tiskien takaa huudellaan kutsuvasti. Siellä soi myös poppi tai taiwanilainen perinnemusiikki. Tuuli vinkuu korvissa. Etenemistahti on hidas tässä tungoksessa; tunnissa ehtii astella pari sataa metriä ja katsella hengästyttävän vilkkaan pikkukylän elämää. Tämä on paikka, joka on pääsi ennen turismia rikastumaan kullalla. Satoja vuosia vanhat kultakaivokset toivat elannon aikoinaan kyläläisille, ja kultakylän tarinaa hyödynnetään edelleenkin markkinoinnissa. Kelpaisiko kultasuklaa tai kultakaviaari, kysytään turisteilta.
Vieressä menee rauhallisia luontopolkuja, mutta niiden aika ei ole vielä. Ensin haluan kuulla lisää paikallisten tarinoita. Melko monessa vilahtaa numero yhdeksän, kulta ja henget. Yhdeksän perhettä suojelee edelleen vuoristokylää. Kylää, joka on kokonaisuudessaan hengästyttävämpi paikka kuin miljoonakaupunki Taipei. Kauniilla tavalla.
Lisää Taiwanista:
