Kun suunnittelen reissua, tykkään joskus miettiä etukäteen muun muassa retkiä ja ruokapaikkoja. Esimerkiksi Tripadvisorista voi katsoa kätevästi majapaikan lähellä olevia ruokaloita.
Joskus taas olen siinä mielessä laiskempi, että en ehdi suunnitella mitään erityistä ennen matkaa lentojen ja majoituksen suhteen. Menen paikan päälle uuteen kohteeseen ja alan tutkia sitä omilla säännöilläni. Kysyn vinkkejä sohvasurffaajilta, somesta ja majapaikan isännältä.
Muutamassa paikassa olen käyttänyt myös Wandering Earl -bloggaajan viiden minuutin sääntöä parhaiden paikallislöytöjen etsimiseen. Olipa kyse niin ruokapaikasta tai muusta jutusta.
Kuukausi sitten Nizzassa löysin parhaat salaattipaikat viiden minuutin säännöllä. Kävelin turistiytimestä pois noin viisi minuuttia ja saavuin alueille, joita ei muiden matkailijoiden suosituksissa näy. Söin parasta Nizzan salaattia senioribistrossa, jossa paikalliset mummot juoruilivat keskenään eikä tarjoilija puhunut kanssani samaa kieltä. Nautin teetä hämärässä kuppilassa, jossa ranskalaisnuoret nauttivat viiniä ja pelasivat korttia.
Nämä kokemukset eivät ole välttämättä mitään kuvauksellisimpia Instagram-kohteita, mutta niistä jää jälkimakuna vahva paikallinen tunne.
Isoissa kaupungeissa, kuten Tokiossa, viiden minuutin sääntö muuttuu ainakin vartiksi. Siinä ehtii kävellä jo reilun kilometrin ja seikkailla lukuisilla kaduilla. Samalla ruokahalu kasvaa.
Pakoon Hoi Anin turistimassoja!
En ollut tutustunut vielä viiden minuutin sääntöön, kun olin vuoden 2017 pääsiäisenä Vietnamin Hoi Anissa. Siellä vanhan kaupungin kadut olivat täynnä kiinalaisia turisteja ja välillä nuo massat alkoivat ahdistaa niin, että kävelin ja kävelin, kunnes olin jossain kaupungin laitamilla. Niiden reunoilta löysin 1,50 euron huippuillalliset – joiden jälkeen tarjottiin eurolla kyytiä majapaikkaan.
Vartin kävelymatkan päästä löysin myös autenttiset kauneussalongit, joissa sain naurettavalla hinnalla hiukseni ja koko kroppani hoidettua. Kun muut turistit kävelivät samoja rantakatuja, söivät tutuissa ravintoloissa, kävivät turistihieronnoissa ja katselivat päänähtävyyksiä, olin jo jossain kaupungin ulkopuolella autiolla rannalla – joka tuntui täydelliseltä löydöltä minulle ja josta olin saanut vinkin paikalliselta mopokuskilta.
Kyllä minusta välillä on hauskaa fiilistellä tutuillakin seuduilla, jos menen johonkin kohteeseen uudestaan. Nekin antavat paikallisia elämyksiä.
Mutta jos haluan vaihtelua, minun tarvitsee kävellä useimmiten vain muutaman minuutin tuntemattomalle kadulle ja saan uusia kokemuksia.
Ja äidille terveisiä: en tietenkään mene pimeille kujille ja vaarallisen näköisille kaduille, vaan pidän maalaisjärjen mukana!
Postauksen kuvat ovat Vietnamin Hoi Anista pääsiäiseltä 2017.
1 comment
Upean näköistä 🙂