Vuoden terveyshuiput x 5 – Adventuristan lista

On yhteenvetojen aika. Sosiaalinen media ja lehdet pursuvat listoja sekä muisteloita kuluneesta vuodesta. Mitä opimme terveydestämme? Ketä rakastimme? Mitä teimme oikein?

Kun luin Australiassa taas vaihteeksi printtilehtiä ja niiden hyvinvointijuttuja, päätin tehdä oman listani. Terveyteeni liittyvistä asioista, jotka olen oivaltanut tai joihin olen saanut vahvistusta opintovapaani aikana. Tältä yhden naisen listani näyttää:

1. Kunnon yönet ovat hyvinvointini perusta ja siihen vaikuttaa merkittävästi yksi tapa

Kun veljeni kuoli viime vuonna, alkoholi jäi hiljalleen elämästäni kokonaan. Sen jälkeen olen nukkunut sikeämmin kuin aikoihin. Mutta alkoholiakin tärkeämpi oivallus unenlaatuuni liittyen on ollut kännykän siirtäminen mahdollisimman kauas sängystäni. Olen tehnyt sitä jo jonkun aikaa kotonakin, mutta nyt esimerkiksi Balin tulivuoripurkauksen aikaan huomasin taas, kuinka tärkeä hyvinvoinnilleni tämä pieni tapa onkaan.

Kun kriittisinä tulivuoriaikoina pari viikkoa sitten nukuin kännykkä koko ajan vieressäni, saatoin yöllä katsoa puhelintani kymmeniä kertoja aina kun heräsin. Joskus jäin lukemaan viestiketjuja, joita olin saanut sosiaalisessa mediassa. Pahimpina aikoina selasin kaikki Balin tulivuoreen liittyvät uutiset – ja niiden jälkeen oli turha enää haaveilla syvästä unesta.

Nyt kun olen taas viikon ajan pitänyt puhelinta kauempana ja sammuttanut wifin yöksi, nukun sikeästi 8–10 tunnin öitä. Korkeintaan herään kerran, jos tulee vessahätä.

Ehdin aamulla hyvin lukea viestini ja tärkeimmät uutiset – kun ensin olen tehnyt päivän tärkeimmän työn eli nukkunut kunnon yöunet.

Lue myös! Mitä tapahtui, kun valvoin 60 tuntia putkeen?

2. Luovan jumin voi selättää yhdistelmäkeinolla

Kun on jumissa jonkun jutun kanssa, sitä voi yrittää vääntää väkisin. Tai sitten voi pitää tauon ja kokeilla uudestaan hetken päästä. Päädyn yhä useammin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Mutta breikinkään aikana en luovuta kokonaan.

Kun jooga on tökkinyt, olen kokeillut pilatesta hetken. Sen jälkeen olen pian palannut joogan pariin.

Tai kun koulutehtävien kirjoittaminen ei kiinnosta, keskityn blogiini. Tai vieläkin parempaa: johonkin muuhun luovaan toimintaan. Esimerkiksi korukurssi Ubudissa oli yksi merkittävästi luovuuttani kehittävistä hetkistä. Sain täysin uuden kokemuksen ja uutta intoa myös työskennellä tuttujen juttujen parissa.

Eat, Pray, Love -kirjailija Elizabeth Gilbert kutsuu tätä tapaa luovaksi yhdistelyksi, jota hän käyttää, kun valkoisen paperin kammo iskee ja luova blokki tuntuu pysyvän. Tärkeintä on, että turhautumisen alussa jo keksii jotain vastavuoroista tekemistä.

3. Suosikkijuomani piristää ja samalla rentouttaa – vain jos se on aitoa

”Eikö se matchan nauttiminen ole hirveän kallista?”

Tällaiseen kysymykseen törmään usein, kun kerron suosikkijuomani matchan eli japanilaisen jauhetun vihreän teen fanittamisesta. Voisin heittää takaisin monta kalliimpaa juomaa tai muuta haitallisempaa harrastusta. Mutta jokainen tehköön omia valintojaan. Minun valintani on päivittäinen matchatee, ja olen huomannut varsinkin nyt reissullani, kuinka tärkeä juttu se on minulle. Maailmalla matcha on jo hittijuttu, mutta odotan kovasti, että se rantautuu kunnolla Suomeen.

Huomaan aidon japanilaisen matchan helposti muista jauhetuista vihreistä teelajeista helposti. Ensinnäkin aidon matchan väri on kirkkaan vihreä. Se myöskin maistuu täysin uniikilta – ei koskaan kitkerältä eikä epämiellyttävältä. Mutta tärkein huomioni liittyy olooni: aito matcha rentouttaa ja samalla piristää tasaiseen tahtiin koko päivän ajan. Se ei aiheuta äkillistä kofeiinipiikkiä, kuten kahvin juominen tekee minulle. Lisäksi aineenvaihduntani tuntuu olevan jumissa niinä päivinä, kun en saa matcha-annostani.

4. Meditaatio ja jooga lisäävät onnellisuuttani – mutta vain jos muistan kaksi juttua

Kukapa ei olisi kuullut, että liikunta piristää ja tekee onnelliseksi. Mutta että meditaatio ja mindfulnesskin tekevät saman? Että ei tarvitse olla kuin paikoillaan ja onnellisuutta tulvii oloon? Aiemmin tapaamani tantragurunmukaan meditaatiota pitää harjoittaa säännöllisesti, että siitä saa kaiken hyödyn irti.

Olen huomannut erityisesti opintovapaani aikana, että säännöllisyys on tärkeää – missä tahansa lajissa. Työskentelemisessä, ruokailussa, nukkumisessa. Mutta sen säännöllisyyden noudattamisen halu täytyy lähteä itsestä. Jokainen voi hehkuttaa omia rutiinejaan, mutta niiden saaminen osaksi sinun elämääsi vaatii motivaatiota ja mielenkiintoa sekä paljon uskoa.

Säännöllisyyden lisäksi minulle on ollut tärkeää tajuta, että jooga tai mikä tahansa laji on yksilölaji. Siinä ei pidä verrata itseään muihin. Ei ole täydellistä asanaa eikä sen tekijää. Jokainen kehittyy omassa tahdissaan. Sinänsä joogatunnille meneminen on usein lempeämpää kuin vaikkapa tanssitunnille osallistuminen, sillä tanssistudiolla katsot koko ajan peilistä itseäsi, lantiotasi ja varpaiden sekä sormien asentoja. Ja sekin sopii oikein hyvin silloin, kun haluan kehittyä tanssijana. Mutta useimmiten haluan jammata rennosti tai joogata rennosti – jolloin hatha ja yin-jooga ovat oikein mahtavia lajeja.

5. Lämmintä ilmastoa ja auringonvaloa ei voi koskaan hehkuttaa liikaa

Lue täältä lisää, miten olen saanut muun muassa kilpirauhasvaivani kuriin.
Kiitos auringon ja lämmön!

PS: Nämä eväät eivät ole pelkästään vuoden 2017 juttuja, vaan näillä uskon jaksavani monia vuosikymmeniä.

Kuvassa hassu hattu, jonka löysin Australiasta. Enemmän hassuista hatuista kirjoitin tässä postauksessa.

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: