”Useimmat huomaavat eron rakastelulihaksissaan” – testissä balilainen vagina-spa

 

Intiimialueen valkaisuhoitoja. Tiukennusta lupaavia voiteita. Kiillotusaineita. Indonesialaiset naiset ovat tunnettuja tarkoista kauneudenhoitorutiineistaan, joihin kuuluu myös intiimialueesta huolehtiminen. Suurimpien kosmetiikkakauppojen ja kauneushoitoloiden valikoimista löytyy monenlaista palvelua sekä tuotetta Balillakin.

Kun kävin lähisalongissani hieronnassa ensimmäistä kertaa tällä Balin-reissulla, hieroja yllätti minut kysymällä:

– Kaipaisiko myös neidin vagina hierontaa?

Menin hieman hämilleni. Olin tullut kokovartalohierontaan. En intiimialueen hierontaan.

Kun aloimme jutella hierojani kanssa lisää indonesialaisesta vagina-spasta, kiinnostuin yhä enemmän perinteisestä hoidosta. Myöhemmin kyselin muun muassa Canggun joogakoulussani monelta saarella pitkään asuneelta tästä käsittelystä, eikä kukaan ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Mietin, että onkohan minua huijattu.

Seuraavana päivänä päätin kokeilla: varasin ajan 45 minuutin v-spahan eli ratus-hierontaan, kuten paikalliset hoitoa kutsuvat. Täytyy myöntää: vähän jännitti etukäteen.

Mitä vagina-spassa tapahtuu?

Ratus-hieronta alkoi ensin kokovartalokäsittelyllä, jossa koko keho pyritään saamaan rennoksi ja vastaanottavaiseksi. 20 minuutin käsittelyn jälkeen hoitaja pyysi minua kääntymään selälleni ja alkoi käsitellä muun muassa alavatsani aluetta pienin painalluksin. Sen jälkeen hän kysyi, haluanko yrttipuhdistuksen intiimialueilleni ennen varsinaista ”ratusta”.

Hierontapöydän vieressä oli jännä tumma laatikko, jossa oli keskellä reikä. Siitä reiästä laitettiin laatikon sisään aromaterapeuttista kynttilänjalkaa muistuttava keraaminen kippo, jossa paloi aluksi pieniä hiiliä ja nousi savua. Ilmaan tuli äkkiä yrttinen tuoksu. Kenties laventelia, ehkä vähän sitruunaruohoakin.

Tumman laatikon päällys puhdistettiin sekä päällystettiin kertakäyttöisellä hygieniasuojalla ja alavartaloni ympärilleni kiedottiin pitkä saronki. Istuin laatikon päälle ja lakanaa vedettiin jalkojeni ympärille niin, etteivät varpaanikaan näkyneet sen alta. Tällä haluttiin varmistaa se, ettei höyryä karkaisi turhaan laatikon ulkopuolelle.

”Tämä on vaginan hemmotteluhetki ja useimmat huomaavat eron rakastelulihaksissaan käsittelyn jälkeen.”

Jo ensimmäisestä minuutista lähtien alapääni tuntui olevan liekeissä, vaikka mitään konkreettisia liekkejä ei laatikossa enää ollutkaan. Tuntui, kun olisin ollut 80-asteisessa saunassa ja istunut suoraan kiukaan päällä. Koko keholleni nousi välittömästi hikikarpaloita. Ja herkkänä naisena tunsin yrttisavun polttavan koko alapäätäni.

Yleensä höyrykylvyssä ollaan noin 15 minuuttia. Yritin hengitellä syvään viiden minuutin ajan, mutta sitten nousin kiljuen ratus-pytyltä. Oloni oli käynyt liian tukalaksi.

Kuulin hierojaltani, että tämä on yleinen reaktio, kun kyseessä on ratus-hoitoa ensimmäistä kertaa kokeileva länsimaalainen:

– Harva turisteista pystyy nauttimaan vaginahöyrystä ensimmäisellä kerralla 15 minuuttia, kuten paikalliset tekevät. Heille tämä on vaginan hemmotteluhetki ja useimmat huomaavat eron rakastelulihaksissaan käsittelyn jälkeen.

4 asiaa, jotka opin v-spassa

  1. Paikalliset naiset käyvät ratus-hoidossa kerran, jotkut kaksi kertaa, kuukaudessa. Yleensä he menevät suoraan höyrykylpyyn, sillä valmistava hieronta on tarkoitettu lähinnä turisteille. Paikallisille on räätälöity kuitenkin muunlaisia hierontoja, kuten hääyöhön ja ensimmäisen lapsen tekoon valmistavia hierontoja.
  2. Vartin vaginahöyry on monelle indonesialaisnaiselle ainoa aika, jolloin he saavat olla rauhassa perheeltään ja arjen askareiltaan. Joten he ottavat sen lähinnä rentoutumisen ja hiljentymisen kannalta.
  3. Balilaiselle naiselle ratus-hoito ei ole pelkästään itsensä hoitamista. He ajattelevat, että itsensä hoitaminen pitää myös parisuhteen ja kumppanin tyytyväisenä. Sekä tietenkin vaginan onnellisena.
    – Seksielämä paranee sata prosenttia v-span jälkeen, hierojani markkinoi hoitoa.
  4. Jotkut kokevat vaginahöyryn aikana kuulemma suurta mielihyvää. Minä en kuulunut heihin ainakaan ensimmäisellä kerralla. Hoidosta maksamani kuusi euroa eivät menneet silti hukkaan; sain ilmaisen kokovartalohieronnan ja kokeilin kuuluisaa indonesialaista erotiikkakylpyä – vaikkakaan en kestänyt siitä kuin osan. Kuulin myös paljon uutta, mielenkiintoista asiaa indonesialaisten naisten kauneudenhoitorituaaleista. Pieni yrttinen tuoksu leijaili vielä illalla kylmän suihkun jälkeen.

No comments

    1. Kiitos! Uusien juttujen kokeileminen on kyllä hauskaa.

      Ja sinulla on maailman hauskin alias, Salli. 🙂

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: