Japanilainen teeseremonia sensein kotona

”Kutsu.

Pyhimmästä pyhimpään.

Teeseremoniaklubiin.

Otan kutsun kunnioituksella vastaan.

Siellä ei puhuta mitään.

Opettaja esittää teeseremonian.

Tarkkailemme, otamme vastaan teen ja

marmeladinmakuisen leivoksen.

Mietin juomakulhon asentoja,

tapaa, joilla liinaa asetellaan

ja käytetään…”

Runoilija Henri Hirvenojan uusimmassa teoksessa ”Nousevan auringon otteessa” kuvaillaan japanilaista teeseremoniaa. Myöhemmin Teeseremoniaklubi-runossaan hän mainitsee hallitut liikkeet ja hidastetut rituaalit. Osallistaminen ja toistot.

Ai, että, kaikki kuulostaa niin tutulta ja tuovat mieleeni fukuokalaisen illan lokakuun 2023 lopussa.

Olen ollut nyt 1,5 kuukautta kotona edellisen Japanin-reissuni jälkeen. Koko kuusiviikkoinen matka oli niin täysiä elämyksiä, joiden sulatteluun on mennyt tämä aika kotona – vaikkakin arki on myös tuntunut välillä siltä, ettei oikein muulle ole ollut aikaa. Mutta ajatuksissani olen karannut joka päivä tuon loman käänteisiin.

Viimeinen kokonainen ilta Fukuokassa oli yksi ikimuistoisimmista. Pääsin osaksi teeseremoniaa. Tai oikeastaan se oli teetaiteen treeni-ilta, jossa harjoiteltiin tulevaa seremoniaa varten.

Mutta minua kohdeltiin tuona iltana kuin arvokasta teeseremoniavierasta. Sain kokea japanilaisen vieraanvaraisuuden, omotenashin, suurimmillaan, kun sain kutsun teesensein luo.

Vanhan japanilaistalon ovi avautui ja minua tervehti kimonoasuinen sensei leveä hymy kasvoillaan. Eteisessä oli tohvelirivistö, ja japanilaiseen tyyliin se oli laskettu yhden portaan verran muuta taloa alemmaksi; näin lika ei pääse kulkeutumaan niin helposti muualle.

Sensei hyräili Finlandia-hymniä ja puhui englannin lisäksi välillä saksaa sekä japania. Minut ohjattiin huoneeseen, jossa sain istua matalan pöydän ääreen matalalle tuolille. Onneksi tässä seremoniassa ei tarvinnut istua polvien päällä.

Olin käynyt yhden teetaiteen opiskelijan kanssa lounaalla vain kerran aiemmin, ja hän ystävällisesti kutsui minut tähän tilaisuuteen. Vaikka meillä ei juurikaan ole yhteistä kieltä, olemme ystävystyneet ja pystyneet kommunikoimaan keskenämme. Odotan jo innolla, että pääsen tapaamaan fukuokalaisia ystäviämme ja nauttimaan teetä heidän kanssaan. Oppimaan lisää japanilaisesta teestä ja teetaiteesta.  

Olen kokenut muutamia teeseremonioita aiemmin Japanissa, mutta nyt täytyy sanoa, että ne ovat olleet täysin turisteille suunnattuja – ainakin verrattuna viimeksi kokemaani. Miniseremonioita. Kaupallisuudesta huolimatta olen nauttinut niistä ja oppinut chadōn eli teetaiteen perusteita.

Fukuokassa sensein ja tämän opiskelijoiden keskuudessa pääsin sukeltamaan entistä syvemmälle teeseremonian perusteisiin – vaikkakin niin moni asia jäi mieleeni kummittelemaan ja vaatimaan selvityksiä.

Esimerkiksi fukusa, punainen silkkiliina, joka taitellaan erityiseen tapaan ja asetellaan tietyllä tavalla kimonon ja vyön väliin. Sain kokeilla liinan taittelua ja se tuntui yhtä vaikealta kuin origamin tekeminen ensikertalaisen mielestä.

Jokaisella käden liikkeellä on harkittu suuntansa, eikä se koske pelkästään fukusaa. Myös astioiden asento alkaen vesipannun korkista on tarkkaan mietitty. Teeopiskelijoiden ranteet ja kaikki muutkin ruumiinjäsenet toimivat kuin hidastetussa tanssissa. Teeseremonian neljä pääelementtiä – harmonia, kunnioitus, tyyneys ja puhtaus – ovat mukana jokaisessa hetkessä.

Länsimaisena vieraana minulta ei odotettu täydellistä osaamista, esimerkiksi matchakulhon pitelemisessä ja kulhon kuvion siirtämisessä oikeaan asentoon. Tai kumarruksia ja kiitoksia oikeissa paikoissa.  

Ennen teetä pöytään tarjoiltiin makeisia, joissa oli käytetty kauden raaka-aineita. Teeastioissa puolestaan toistuivat muun muassa syksyn värit ja kuviot. Pitkissä teeseremonioissa on tarjolla herkullinen japanilainen ateria, kaiseki.

Makeisia on syytä nauttia juurikin ennen matchaa, sillä niiden makeus auttaa nauttimaan hieman karvaista teetä – ainakin ensikertalaiselle se on miellyttävämpää. Oma makuaistini on tottunut matchaan ja se maistuu Japanissa aina todella pehmeältä.

Kun minulle tarjoillaan kirkkaan vihreää teetä, haluaisin ihailla juoman väriä pitkään. Mutta teeseremoniassa on tarkoitus kulauttaa juoma nopeasti. Viimeisen kulauksen aikana on hyvä päästää ryystöääni, joka kertaa teeseremonian vetäjälle, että juoma on ollut hyvää.

”Niissä hetkissä olen täysillä mukana.” Näin kuvailee Henri Hirvenoja runoteoksessaan, ja voin vain nyökytellä. Japanilainen teeseremonia on minulle kuin meditaatiota, jonka aikana unohdan täysin kaiken muun.

Päällimmäisenä illasta on kiitollisuus, harmonia ja tyyneys. Kunnioitus illan ihmisiä ja vieraanvaraisuutta kohtaan. Fukusan taittelumetodi kiinnostaa ja myöhemmin googlaan sitä, kuten teeseremonian varusteita ja rituaaleja. Muistan tunnelman ja flow’n, joka tuli vaikkapa kun pääsin vispaamaan vihreää matchajauhetta teeksi muille osallistujille. Jokaiselle päivälle olisi opiskeltavaa.

Chadōn tie on elämänpituinen polku.

3 comments

  1. Teeseremoniaan olisi joskus kiva päästä osallistumaan. Japanissa asuva ystävämme siihen liittyviä asioita harrastaakin. Sieltä onkin saapunut iso laatikollinen eri teelaatuja meille ensi vuodeksi.

    1. Oi, laatikollinen teetä kuulostaa mainiolta lähetykseltä. Ja kiva, että on ystävä, joka harrastaa teeseremonioita. Ehkä pääsette kokeilemaan sitä hänen seurassaan joskus.

Vastaa käyttäjälle AdventuristaPeruuta vastaus

Discover more from Adventurista

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading