Japanissa yksi suosituimmista turistinäytöksistä on paikallisen riisikakun, mochin, tekeminen. Varsinaisia mochitsuki-seremonioita näkee paljon joulun aikaan ja ennen uutta vuotta, mutta mochinäytökset kuuluvat melkein jokaisen pienen kylänkin ohjelmanumeroihin.
En valitettavasti vaan tiennyt tästä täysin mochiperinteestä vielä mitään, kun törmäsin elämäni ensimmäiseen perinnenäytökseen. Se näytti ja kuulosti jotenkin niin hupaisalta, ja ajattelin, että se on täysin turisteille suunnattu juttu. Myönnän, että ohitin tapahtuman myös nopeasti, sillä ympärilleni oli kertynyt väkeä pienen kylän verran.
Isot miehet kun nuijivat tahmariisiä äänekkäästi puhkuen ja huutaen. Välillä joku hakkasi isoa taikinamössöä käsin ja lisäsi vettä siihen. Osa käytti mochinuijia, osa nuiji puuastiassa olevaa taikinaa käsin. Lopuksi massa oli melkein liisteriä. Ihan käsittämätöntä!
Entäpä nuijimisen jälkeen? Sitten mochiin kääritään mahdollisesti paputahnaa tai jotain muuta täytettä ja se paistetaan kevyesti tai keitetään. Täytettyä mochia sanotaan usein daifukuksi.
Ja ennen muotoilua ja paistamista taikinaan on tietenkin lisätty sokeria sekä mahdollisesti väriainetta.
Toisaalta, nykyisin sokerin käyttöä on vähennetty, sillä moni japanilainen uskoo sokerin olevan maailman pahinta huumetta. Viranomaiset varoittelevat muun muassa liian suuresta sokerimäärästä, joka tulee helposti vaikkapa virvoitusjuomasta. Aikakauslehdet ovat täynnä sokerittoman dieetin ohjeita. Samaan aikaan Japanissa myös vältellään makeutusaineiden käyttöä eikä keinotekoisia makeuttajia näe missään. Ei kahvipöydässä eikä ruokatuotteissa.
Herkut ennen kukkia?
Mochit kuuluvat Aasiassa uudenvuoden juhlintaan, mutta niitä on kaupan muulloinkin. Täällä Fukuokassa olen huomannut, että varsinkin iltaisin kioskien ja kauppojen mochihyllyt ovat melkein tyhjiä. Ne ovat suosittuja välipaloja, jotka loppuvat helposti kaupoista. Aamulla hyllyt ja markkinat pursuavat mocheja, jotka maistuvat parhaimmillaan tuoreina.
On vihreitä, vaaleanpunaisia, sinisiä mocheja. Kirkkaita ja keltaisia. Yksittäin pakattuja sekä isoja paketteja. Pieniä ja isoja kakkuja. Koiran ja kissojen kuvia niissä. Kukan, kalan ja pupun muotoisia. Täytteenä paputahnaa, luumuhilloa, mansikoita tai vaikkapa jäätelöä. Suosituimmilla mochikojuilla jonotetaan pitkään ja nautitaan herkut selfieitä ottaen. Esimerkiksi Fukuokan naapurikaupungissa Dazaifussa paistettu riisikakku umegaimochi on tuollainen herkku. Lue lisää umegaimochista täällä.
Jokainen emojeita käyttävä on varmasti törmännyt dangoon. Tuohon japanilaiseen makeiskeppiin, jossa on vaaleanpunainen, valkoinen ja vihreä pallukka. 🍡🍡🍡
Dango on sukua mochille; jotkut eivät pidä sitä mochina lainkaan, sillä se valmistetaan yleensä riisijauhosta ja tofusta eikä tahmariisistä. Mutta dangoja myydään mochien kanssa rinta rinnan ja yleisesti siitä puhutaan mochin sukulaisherkkuna. Kun kirsikkapuiden kukat ovat hehkeimmillään ja japanilaiset viettävät hanamia, kaupat ovat täynnä dangovartaita.
Myös japanilaisia dangoja löytyy kymmeniä erilaisia, ellei jopa satoja. Osa on suolaisia herkkuja, jotka on koristeltu soijajauholla tai -kastikkeella. Papu- ja kastanjatahnat ovat myös suosittuja.
Perinteistä, emojista tuttua hanamidangoa nautitaan perinteisesti keväällä ja teen kanssa tai piknikillä. Vaaleanpunainen riisipallo symboloi kirsikankukkia tai muita kevään kukkia, valkoinen pallo lunta ja vihreä pallo uuden alun kauneutta.
Japanissa kuuluisa sanonta on ”hana yori dango”. Se tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”dango ennen kukkasia”. Sanontaa käytetäänkin usein hieman ironisesti, kun puhutaan hanamin vietosta; jotkut saattavat nauttia kukkaloistoa enemmän ruuasta ja ystävien seurasta.
Rakkaudella nuijittu vaara
Sama mocheihin liittyvä uutinen toistuu vuosittain tammikuussa: japanilainen kansallisherkku tappoi taas ihmisiä!
Mochin vaarallisuudesta kertovat niin japanilaiset kuin kiinalaiset mediat. Tänä vuonna myös BBC uutisoi kahden ihmisen kuolleen mochiin uudenvuoden juhlinnoissa.
Mochit ovat jännän, mutta vaarallisen tahmeita herkkuja. Japanilaiset viranomaiset varoittelevatkin aina, että vanhusten ja lasten mochit pitäisi pilkkoa pieniin osiin. Liian suuri mochihaukkaus voi jäädä kurkkuun kiinni.
Nauttiipa mochia tai dangoa tai muuta japanilaista riisikakkua sitten iso tai pieni syöjä, sen rinnalla kannattaisi aina pitää vesipulloa. Liisterisen riisitaikinaherkun pureskeleminen mahdollisimman pitkään ja pienissä palasissa ennen nielaisua on myös suotavaa. Näin rakkaudella nuijitusta herkusta saa myös pisimmän nautinnon.
