Suomen leijona koristaa Ubudissa asuvan Sannan olkavartta – mitä tatuointi merkitsee hänelle?

”Suomen leijona on hyvä tunniste. Moni tulee juttelemaan nähdessään tatuointini. Niin ulkomailla kuin Suomessa. Varsinkin miesten mielestä tatuointini on hieno ja rohkea teko.”

Näin kertoo Sanna Kokkonen, 49, joka asuu Balin Ubudissa ja jonka käsivarressa on tatuoituna Suomen leijona. Sanna otti tatuoinnin noin 18 vuotta sitten.

– Vuosi oli 1999 ja olin muuttanut äskettäin Ruotsiin. Kävin usein Suomessa, jossa hyvän ystäväni poikakaveri työskenteli tatuoijana. Heidän kanssaan sain mielettömän idean, jolla erottuisin ruotsalaisista: ottaisin käsivarteeni Suomen leijona -tatuoinnin.

Tatuoinnilla on Sannalle kuitenkin nykyään tärkeämpi merkitys. Balin Ubudissa hän kertoo tarinan, joka saa hänet selvästi liikuttuneeseen tilaan.

– Tatuointini on kunnianosoitus ukillemme, joka joutui vasten tahtoaan telttailemaan itärajan tuntumassa nuorena miehenä viitisen vuotta. Olen niin ylpeä ja kiitollinen, että isoisä oli mukana sodan ratkaisuhetkissä Murmanskin reissullaan. Heidän tehtävänsä oli tuhota tärkeä rata. Olen kuullut, että pakkanen oli tuolloin ankara ja hiihtomatkat pitkiä. Moni kärsi paleltumisvammoista ja uupumuksesta pitkäänkin.

”Nyt vanhempana en välttämättä olisi ottanut tätä tatuointia.”

– Muistan, kun aloin kysellä pikkuveljeni kanssa ukiltamme sotatarinoista. Olin 9–10-vuotias ja äärimmäisen kiinnostunut niistä. Ukilla oli huumorintajua ja hän kertoi jänniä juttuja, vaikka mummo usein yritti kieltää. Kaikkein kauheimpia tarinoita hän ei meille kuitenkaan kertonut, sillä olisimme nähneet niistä painajaisia pitkään. En pysty edes kuvittelemaan, mitä kaikkea ukkini on sodassa nähnyt, Sanna sanoo ja pyyhkii kyyneleitä kasvoiltaan.

”Olen tatuoinnistani erittäin ylpeä”

Joogaopettajana työskentelevä Sanna on asunut Balin Ubudissa nyt 4,5 vuotta. Suomesta hän on ollut pois melkein 20 vuotta.  Tällä hetkellä heidän poikansa opiskelee ja asuu ensimmäistä kertaa elämässään Suomessa. Sannan perheen elämää voi seurata Viestejä paratiisisaarelta -blogista.

– Poikamme kysyi varsinkin nuorempana tatuoinnistani ja kerroin tästä arvokkaasta symbolista. Välillä olen miettinyt, että nyt vanhempana en välttämättä olisi ottanut tätä tatuointia, mutta silti olen siitä erittäin ylpeä. Se saa minut muistelemaan ukkia ja koti-Suomea.

Vuosien aikana leijontatuoinnin ääriviivoja on vahvistettu sekä mukaan on tullut myös yin ja yang -symboli ”pehmentämään leijonaa”. Leijonan alapuolella on toinen tärkeä symboli: tatuoidut koordinaatit virolaisesta paikasta, josta Sannan sukeltajaveli löydettiin kuolleena vuonna 2013.

– Tiedän, että monet skinheadit käyttävät leijonasymbolia. Mutta en ole koskaan ollut rasisti. Minulle Suomen leijona tarkoittaa ennen kaikkea isänmaallisuutta ja kunnioitusta veteraaneja kohtaan. Tatuointini on osa minua, kuten luomet ja arvet sekä urheiluvammat.

 

Kerro Leijona-tatuoinnistasi

Onko sinulla Suomen leijona -tatuointi? Miksi ja milloin olet ottanut sen?

Lähetä kuvasi ja tarinasi sähköpostilla annakaisa_vaaraniemi (@) hotmail.com
Tai kerro tatuoinnistasi alla olevassa kommentointikentässä.

Voit myös osallistua keskusteluun alla: mitä Leijona-symboli merkitsee sinulle?

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: