Minulla on iloa ja kunnia kertoa, että nyt se on julkaistu: Adventurista-sormuksen prototyyppi.
Koru syntyi oikeastaan ihan vahingossa, kun päädyin täällä Ubudissa hopeatyötunnille. Olen jo muutamia vuosia halunnut hopeatyöpajaan, josta sain esimakua aikoinaan ystäväni polttareissa, joissa oli pieni, söpö kotipaja (terkkuja muun muassa Saaralle ja Kirsille). Sen jälkeen olen aina katsellut reissussa ja kotona kaihoisasti sopivia kursseja, mutta aikaa ei ole koskaan tuntunut olevan riittävästi.
Lauantaina menin sitten Studio Perakin työpajaan, jossa pääsin kokeilemaan hopeakorujen valmistusta.
Balin Ubud on tunnettu monipuolisista aktiviteeteistään. Viimeksi tammikuussa olin täällä balilaisen ruuan kurssilla. Nyt olen ottanut muun muassa jooga-, meditaatio- ja qigong-kursseja.
Vaikka elämässäni on nyt luovaa työtä enemmän kuin aikoihin eli kirjoitan ja valokuvaan paljon, minusta on tuntunut täällä Balilla, että joku käsityökurssi voisi olla tähän väliin erittäin piristävä. Kerroinhan edellisessä postauksessa ärsytyslistastani.
Ärsytykset katosivat täysin, kun sain ahertaa puoli päivää hopeapajassa. Sinne olisi kyllä kannattanut mennä valmis idea tai koru mietittynä, mutta onnistuihan sen korun suunnittelu kylmiltäänkin. Ja oli kyllä yksi parhaista työpajoista koskaan!
Hopeaseppä Ketut ja kurssikaverini Arya.
Käsillä näpertäminen on niin hauskaa
Hopean saloja oli kanssani kurssilla oppimassa balilainen opettaja ja koruntekijä Arya. Opettajana toimi ubudilainen Ketut, joka on pitänyt Perak-studiota 17 vuotta. Perak on muuten indonesiaa ja tarkoittaa hopeaa.
Homma vaati muun muassa paljon suunnittelua, kirjainten muotoilua, vasaralla paukuttamista, hitsaamista, kiillottamista, hopean sulattamista ja leikkaamista. Ja ai niin, erittäin paljon kärsivällisyyttä.
Opin, että hopea on erittäin herkkä materiaali. Sitä ei voi paukuttaa älyttömän paljon eikä hioa loputtomiin. Kaivertamista ei ole helppo perua. Olisin halunnut sormukseni Adventurista-tekstistä yhtä graafisen siistin kuin tämän blogin bannerissa. Mutta tällä kertaa lopputuloksena on toisenlainen teksti. No, se kuvailee omistajaansa: eihän Adventuristan elämä ole niin virtaviivaista, vaan usein vaihtelevaa ja rosoista. Ja ainahan hopean voi sulattaa ja tehdä korun uudestaan, jos haluaa. Kun tarkoituksena ei ole jatkaa tästä massatuotantoon, vaikka alussa vitsailinkin Adventurista-sormuksen protyypillä.
Homma vaati suunnittelua, vasaralla paukuttamista, hitsaamista, kiillottamista ja leikkaamista. Ja erittäin paljon kärsivällisyyttä.
Pidän kyllä harvoin koruja. Korvakorujakaan en ole jaksanut pitää tällä reissulla enkä osta edes paljon koruja. Mutta hopeakorun tekeminen itselle muistoksi tästä vuodesta on täysin eri asia.
Kurssi maksoi noin 25 euroa ja siihen kuului viisi grammaa hopeaa. Ostin lisähopeaa ja tein vielä ristiriipuksen. Ja nyt olen niin innoissani tästä kaikesta oppimastani, että voisin mennä jatkokursseille ja tehdä lisää koruja. Työpajoissa käytetään ainakin aitoa hopeaa, mutta katukaupassa sitä ei koskaan tiedä. Ja Ketutin mukaan tavallinen ihminen tunnistaa huonosti aidon hopean. Hopea kuumenee ja vastaavasti viilenee nopeasti, mikä on yksi keino testata sen aitous. Suosittelen kyllä vahvasti tätä kurssia yhtenä Balin-ohjelmana.
Jos video ei näy tämän postauksen yllä, voit katsoa sen myös Youtubesta.
1 comment