Makumatka Helsingin japanilaisravintoloihin: riisipalloista tanssiviin bonito-hiutaleisiin – Rikiyaki ja Onigiri musubi

Myönnän: rakastan sushia ja sashimia. Jos minun pitäisi valita yksi ruokalaji, jota voin valmistaa ja syödä loppuelämäni, valitsisin sushin.

Voisin kirjoittaa sushista vaikka kirjan. Voisin jutella siitä loputtomiin.

Kävinkin äskettäin radio Kalevan kutsumana vieraana keskustelemassa japanilaisesta ruoasta, ja pitkältihän höpöttelin lähinnä sushista. Podcast löytyy nyt radion nettisivuilta, jos kiinnostaa kuunnella.

Mutta lempikeittiössäni on paljon muitakin ihania herkkuja. Kävin kuukausi sitten karaage-kurssilla, joka järjestettiin Oulu-opistolla. Pääsin maistamaan japanilaista uppopaistettua kanaa, jonka valmistimme itse.

Juuri nyt olen liekeissä okonomiyakista ja onigireistä, joista nautin äskettäin Helsingin-reissullani.

Haluaisin oppia tekemään: kunnollinen okonomiyaki

Olen tehnyt onigirejä eli riisipalloja sekä okonomiyakia kotonakin. Okonomiyaki tosin on sellainen ruoka, jota haluaisin oppia valmistamaan paremmin. Vaikka olen tehnyt sitä muun muassa Ruokaboksin ohjeilla, en ole päässyt lopputulokseen, joka olisi lähelläkään Japanissa syömiäni okonomiyakeja.

Okonomiyakia kutsutaan usein japanilaiseksi pizzaksi. Minusta se on kuitenkin enemmän munakas tai munakaslettu. Sen pääraaka-aineet ovat kaaliraaste, kananmuna ja vehnäjauho. Sanassa okonomiyaki on kaksi merkitystä: ”okonomi” ja ”yaki” eli ”miten tahdot” / ”mieltymys” ja ”kokkaa”.

Osakassa okonomiyaki on yksi alueen tunnetuimmista ruokalajeista. Se sopii periaatteessa kasvissyöjällekin, jos jättää päältä sen (herkullisimmat) lisukkeet.

Bonito-hiutaleet (katsuobushi) ovat yksi perinteisistä okonomiyakin päälle ripoteltavista täytteistä. Bonito-hiutaleet tarkoittavat kuivattua, fermentoitua ja savustettua tonnikalaa, joka on raastettu ohuiksi lastuiksi.

Boniton puuttuminen itse tekemästäni okonomiyakista lienee yksi syy, miksi en ole päässyt lähellekään ruokanautintoa kotona. Myös oikean okonomiyaki-kastikkeen ja majoneesin puuttuminen on voinut vaikuttaa.

Tanssivat bonitot

Helsinkiläisessä Rikiyaki-ravintolassa esittelin kaverilleni innoissani okonomiyaki-annokseni bonito-hiutaleita, jotka reagoivat lämpimään ruokaan,

”Katso, ne tanssivat.”

Hiutaleita oli eritysesti toisella käyntikerrallani todella paljon. Ne antavat kivasti umamin makua ja lisäävät mukavan tekstuurin ruokaan. Jopa ensi kertaa okonomiyakia maistaneet ystäväni pitivät hiutaleista, kuten ruoka-annoksesta ylipäätään.

Rikiyaki on uudehko japanilainen ravintola Helsingin Hakaniemen metrotunnellissa, Lyyra-talon alla. Se markkinoi itseään japanilaisen katuruoan paikkana.

Okonomiyakin saa listan mukaan neljällä eri täytteellä: katkaravuilla, juustolla, mochilla tai porolla. Viimeksi tilasin sen listan ulkopuolelta ja sain annokseni tofulla. Rikiyaki tarjoilee myös takoyakia.

Takoyakikin kuuluu erityisesti osakalaiseen ruokaperinteeseen, vaikka siihenkin törmää kaikkialla Japanossa. Se on pallomainen ruoka, jonka sisällä on muun muassa mustekalaa ja päällä vehnäjauhomainen taikina. Kastike ja bonito-hiutaleet kuuluvat niin ikään settiin.

Rikiyakista löytyy ruoan lisäksi myös japanilaisia juomia – niin alkoholillisia kuin holittomia. Paikassa on oma baaripuoli, jossa oli ainakin hyvin umeshu edustettuna. Tuo japanilainen likööri valmistetaan luumuista, ja sen maku on samaan aikaan makea sekä hapan.

Juttelin hetken Rikiyakin henkilökuntaan kuuluvan ihmisen kanssa ja kuulin, että heillä on keittiössä muun muassa Working holiday -viisumilla työskentelevä japanilainen kokki.

Kesällä he lähtevät tien päälle ruokarekallaan. Valitettavasti tänä kesänä Oulu ei kuulemma osu reitin varrelle, mutta toivotaan, että ehkä saamme Rikiyakin joskus vielä tännekin.

Riisipallojen keidas

Toinen Helsingin-löytöni tällä kertaa oli Punavuoressa sijaitseva Onigiri musubi. Lounassetti kahdella riisipallolla ja misokeitolla sekä vihreällä teellä oli täydellinen. Koko hintansa arvoinen.

Riisipallot eli onigirit ovat perinteistä japanilaista ruokaa, jota on helppo kuljettaa mukana. Keitetyn riisin lisäksi pallossa on jokin täyte, ja lopputulos kääritään usein merilevään säilyvyyden ja lisämaun vuoksi.

Onigiri musubissa oli tarjolla eri täytteitä. Lohi-nanbanin sain mustalla riisillä. Toisessa lohi-onigirissäni oli mainio yuzu-majoneesi kaverina ja siinä ympärillä myös tuore, valkoinen riisi.

Nanbanin tutun maun muistin useista kana-annoksista, joita olen syönyt Japanissa. Yleensä nanban-kastike valmistetaan soijakastikkeesta, etikasta, sokerista ja joskus chilistä, ja se tuo ruokaan niin ikään samalla pientä makeutta ja happamuutta.

Tässä ruokapaikassa pääsin katsomaan, kuinka annokseni valmistettiin suoraan katseeni edessä. Misokeitto oli ruokaisa ja täytti kivasti ennen onigirien valmistumista.

Ravintolassa kävi myös japanilaisia ja muita aasialaisia turisteja ostamassa riisipalloja mukaan. Onneksi saavuin paikkaan tarpeeksi ajoissa lounasaikaan, niin sain sieltä paikan ja haluamani onigirit.

Molemmat ravintolalöytöni, Onigiri musubi ja Rikiyaki, lievittivät suuresti Japani-ikävääni. Herkullisen ruoan lisäksi niissä oli kiva tunnelma ja todella ystävällinen palvelu. Melkein kuin olisin tehnyt pikavisiitin Japaniin. Arigatou.

5 comments

  1. Kävin heti kurkistamassa Onigiri musubin aukioloajat, mutta harmillisesti se on huomenna kiinni. Olen huomenna nimittäin menossa Helsinkiin ja tämä paikka olisi kiinnostunut. Täytyy laittaa Onigiri musubi muistiin toista kertaa varten. Itse en välitä okonomiyakista, Mikko puolestaan tykkää siitä paljonkin.

    1. Harmi, kun ei aukiolo tärpännyt tälle reissullesi. Onigiri musubi on kyllä käymisen arvoinen paikka.

      Ja kiitos, kun käytte lukemassa postauksiani sekä varsinkin kommentoimassakin niitä.

  2. Tykästyin okonomiyakiin kovasti Japanissa käydessäni. En tiennyt että päällä olevat hiutaleet ovat tonnikalaa, tai että niitä kutstutaan bonito-hiutaleiksi, joten tämä oli mukavan opettavainen kirjoitus. Kiitos myös Rikiyaki-suosituksesta, pitääpä mennä testaamaan!

    1. Kiva kuulla, että tekstistä oppi jotain uuttakin. Ja erinomaista myös se, että on muitakin okonomiyakin ystäviä Suomessa. 🙂

Vastaa käyttäjälle AdventuristaPeruuta vastaus

Discover more from Adventurista

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading