Mikä siinä oikein on, että aina kun olen lähdössä reissuun, sairastun?
Milloin olen hakenut ennen lentoa korvatulehdukseen viimeiset lääkkeet, milloin nenätippoja poskiontelokipuun. Viimeksi Japanin-reissullani kipeydyin uudestaan alun muutaman terveen päivän jälkeen ja kärsin pahasta flunssasta keuhkoputkentulehduksineen melkein koko kuukauden.
Nyt ihan viime päivinä olen sitten kärsinyt angiinaviruksesta ja jännittänyt, pääsenkö lähtemään Hongkongin-lennolleni. Se starttaa alle vuorokauden päästä tämän postauksen kirjoittamishetkellä.
Lääkkeitä tähän viirukseen ei ole eikä kipeys ole yli kolmen lepopäivän jälkeen vielä kadonnut minnekään.
En muista, milloin olisin oikeasti nukkunut kolme päivää, ilman mitään viihdykkeitä, kirjoja tai leffoja.
Mutta en ole myöskään pitkästynyt; olen vain yksinkertaisesti ollut niin kipeä, että olen kaivannut vain lepoa, suihkuja, kuumaa juotavaa ja sushia.
Pakkaaminen jää viime tippaan; edelleen uskottelen itselleni, että olen huomiseen mennessä lentokunnossa. Ja olenhan minä. Sisulla ja sinnikkyydellä!
Jaksoinhan avata tänään, neljäntenä sairastamispäivänä tietokoneenkin. Tämä oikeastaan on minulle sellainen henkireikä ja piristys, joka antaa energiaa muihinkin puuhiin.
Jotenkin tuntuu siltä, että flunssa alkaa aina, kun päästän irti ja hellitän hetkeksi.
Pitäisikö vain pitää kiinni älyttömästä kiireestä koko ajan? Siitäkö tämä kaikki johtuu? Että kun kehoni pääsee hellittämään, se on alttiimpi pöpöille.
Viime viikolla ajattelin, että haluan päästä lomalle ja viimeistelemään reissusuunnitelmia ajoissa. Siksi aikataulutin töitänikin siihen tahtiin ja kaikki näytti hyvältä, kunnes nielutulehdus iski.
Toisaalta mietin sitä, että olisinko selvinnyt vähemmällä, jos olisin heti kurkkukivun jälkeen jäänyt kotiin. Sinnittelin kurkkukivussa kuitenkin kolme päivää töissä ja sitten jäin lääkärin määräyksestä sairauslomalle.
Yleensä olen ottanut iisisti jo ensimmäisten oireiden aikana ja se on lyhentänyt sairasteluja. Nyt niitä tuntuu olleenkin ihan liikaa syksystä lähtien.
No, sapattivapaavuotenani kärsin vain yhdestä isosta flunssasta ja parista vatsataudista. Ehkä elimistöni on sekaisin näistä jäätävistä vuodenaikavaihteluista, katupölystä ja arkisista rutiineista, ja nyt se sairastaa kahden vuoden edestä.
Ehkä elimistöni vain toimii niin paljon paremmin lämpimässä. Etenkin meren äärellä, jossa on aikaa ihailla sekä auringonnousuja että -laskuja ja hengittää syvään.
Viime päivinä olen hengittänyt höyryä ja katsellut huhtikuun punaista, laskevaa aurinkoa koti-ikkunoistani erittäin tukkoisena.
Mutta ei pitäisi katsella taaksepäin, vaan mennä taas rohkeasti kohti uusia seikkailuja – sillä asenteella jaksaa paremmin.
”Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.”
Erittäin hyvinvoivaa pääsiäistä kaikille!
