”Olen kiitollinen, että voin vielä tässä iässä lähteä töihin toiselle puolelle maapalloa” – Rakkausmies Olli Lipsanen, 53, kertoo uudesta elämästään Aucklandissa

 

Helsinkiläinen Olli Lipsanen muutti tammikuun 2020 alussa Uuteen-Seelantiin.

Vaikka hän on matkustanut paljon sekä asunut lyhyempiä aikoja ulkomailla, ei tämä muutto maapallon toiselle puolelle ollut kaikkein helpommasta päästä.

Eniten hän koki luopumisen tuskaa.

Kun hän kävi Uuden-Seelannissa ensimmäisen kerran syksyllä 2019, hän ei ollut yhtään varma muutostaan.

Syksy oli ollut raskas: Olli oli menettänyt äitinsä. Parisuhde oli loppunut. Muitakin haasteita oli ollut, hän sanoo.

– Töissä avautui uusi paikka ja minulla on ollut aina kaukokaipuu. Olen haaveillut maailman näkemisestä. Jouduin silti harkitsemaan todella pitkään ja tarkkaan, haluanko lähteä tänne. Onko minussa tarpeeksi rohkeutta? On ihan eri asia lähteä Eurooppaan, kuin tänne kauas. Uusi-Seelanti ei ole koskaan ollut sellainen paikka, jonne olisin kuvitellut muuttavani, Olli kertoo.

Ystävät ja kaksi poikaa. He ovat suurin syy siihen, että Olli koki lähtemisen Suomesta niin piinaavana.

Hänelle ihmiset ovat suuri voimavara; hän kuvailee suhdettaan poikiinsa ja ystäviinsä erittäin läheisenä.

Pyöritellessään vaihtoehtojaan hän alkoi ymmärtää, että ystävyys ei katoa mihinkään, vaikka hän muuttaisikin pois Suomesta. Ystävyys voi muuttaa muotoaan, mutta oikeat ystävät pysyvät elämässä, vaikka he ovatkin kaukana.

Työelämän haasteetkin painoivat myyntimiehen mieltä.

– Suomeen jääminen olisi ollut helppoa, mutta helppous on kaksiteräinen miekka. Jouduin pohtimaan myös työminääni. Pystyisinkö kehittymään tarpeeksi ja antaisiko työni Suomessa minulle tarpeeksi innostusta? Vai eläisinkö pelkästään harmaassa putkessa?

”Uusi-Seelanti ei ole koskaan ollut sellainen paikka, jonne olisin kuvitellut muuttavani.”

Lähtöpäätöksessään hän sai apua ystäviltään ja kannustusta henkilökohtaiselta mentoriltaan.

– Tämä matka ei ole pelkästään seikkailu, vaan tärkeä matka työelämässäkin kehittymisen kannalta. Ammatillisesti olen kiitollinen, että voin vielä tässä iässä lähteä töihin toiselle puolelle maapalloa.

 

”En osannut arvata, kuinka totta…”

Aiemmin Olli on asunut Hollannissa ja Espanjassa. Hänen elämäänsä kuuluu myös viiden vuoden ajanjakso, jolloin hän reissasi paljon työnsä puolesta.

Pian Ollilla, 53, tulee kuukausi täyteen uudessa työssään Aucklandissa.

Hän siirtyi tehtäväänsä työnantajansa Microsoftin sisällä. Ensimmäiset haastattelut siirtoon liittyen pidettiin Skype-yhteyden avulla.

Työ ei sinänsä muuttunut, sillä hän myy edelleen ohjelmistoja.

Työympäristö sen sijaan on erilainen kuin ennen.

– Tiimipalaverit eivät ala täällä myyntiluvuilla, vaan jokainen kertoo, mitä kuuluu. Samoin kun soitan asiakkaalle, juttelen aluksi kuulumisista. Suomessa on tyypillistä, että alkuun esitetään vain lyhyt henkilökohtainen kysymys. Täällä kanssakäyminen ja aitous kuuluvat jokapäiväiseen kulttuuriin.

Tarkkaa työaikaa Ollilla ei ole, vaan hän saattaa toisinaan työskennellä iltaisin tai viikonloppuisin.

– Työn tekeminen on ollut minulle aina nautintoa. En kaipaa niin sanottua työelämän ja vapaa-ajan tasapainoa, vaan puhun mieluummin elämän tasapainosta.

Ennen Aucklandiin saapumistaan Olli ei tuntenut kaupungista ketään.

Muutamassa viikossa hän on ehtinyt vapaa-ajallaankin jo verkostoitua kymmenien uusien ihmisten kanssa.

Hän sanoo rakastavansa ihmiskontakteja, vaikka on myös opetellut viime aikoina olemaan yksin. Sosiaalisinkin ihminen kaipaa välillä akkujen lataamista.

Aucklandissa illat ovat vierähtäneet nopeasti synttäreillä, grillijuhlissa, keikoilla ja liikuntaharrastuksissa.

Ensimmäiset kutsut juhliin hän sai jo syksyllä, kun hän kävi tutustumassa työpaikkaansa parin päivän ajan.

Eniten Uudessa-Seelannissa on yllättänyt asioiden helppous ja ihmisten ystävällisyys, Olli sanoo. Maan kalliit hinnat tulevat vasta toisena.

– Tiesin etukäteen, että paikalliset ovat ystävällisiä ja välittömiä. Mutta en osannut arvata, kuinka totta se on. Kaikki ovat valmiita auttamaan. Byrokraattiset asiat, kuten pankki- ja verojutut, ovat sujuneet jonottamatta.

 

 

”Rakkauden maailma on maskuliinisempi”

Olli on pitänyt vuosien ajan Rakkausmies-blogia, jossa hän kertoo avoimesti ajatuksiaan. Välillä hän kirjoittaa runojakin.

”2060-luvulla
Venus peittää Jupiterin
niin kuin ei koskaan ennen
Ja minä olen sata
Tähän siis pysähdyn
Minun elämäni. Kuunnelkaa
Vesimies, seikkailija. Haaveilija.
Niin sanotaan.”

Tämä on osa Elämäni-runoa, jonka Olli kirjoitti muutama vuosi sitten 50-vuotisjuhliinsa.

Hän sanoo, että suurin intohimo elämässä ovat ihmiset – ja rakkaus.

Sosiaalisena miehenä hän on ehtinyt avata Tinderinkin ja tutustunut pikaisesti Uuden-Seelannin deittimaailmaan.

– Rakkauden maailma on täällä erityyppinen. Se on maskuliinisempi. Äkkiseltään tuntuu, että paikallinen mies ei paljon puhu eikä pussaa. Katsotaan, onnistunko suostuttelemaan myös kiivimiehet ja -naiset puhumaan rakkaudesta.

Ennen uuteen työpaikkaansa menoa Olli mietti, pitääkö hänen kätkeä nyt rakkaudellinen puolensa ja vetää jotain roolia. Hän kuitenkin päätti olla oma itsensä ja kertoi blogistaan myös työkavereilleen, kuten oli tehnyt Suomessa.

Blogissaan Olli julkaisee myös valokuviaan, joiden ottaminen on yksi hänen lempiharrastuksistaan.

 

”Haluan vastata ’kyllä’”

Uudessa-Seelannissa Ollilla on kolmen vuoden työviisumi. Ennen muuttoaan hän myi Suomessa paljon tavaraa ja jätti osan kotitilalleen Juvalle.

Nyt hän odottelee vielä muuttokuormaansa Aucklandissa. Siinä lastissa on esimerkiksi hänen rakas maastopyöränsä.

Hän kuitenkin osti uuden pyörän heti saavuttuaan maahan. Sillä hän on ajellut ja katsellut paikkaa, jossa hän haluaisi asua. Tällä hetkellä hän asuu työnantajansa vuokraamassa tilapäisasunnossa. Läheltä ovat löytyneet niin uusi kuntosali kuin joogapaikka.

Muuttokuormassa on myös Ollille rakkaita taide-esineitä, joiden saapumista hän niin ikään odottaa. Hänen mielestään nämä taulut tekevät lopulta asunnosta kodin.

Suomessa Olli teki paljon vapaaehtoistöitä: hän auttoi yksinhuoltajavanhempia ja tarjosi apuaan myös nuorille. Hän toivoo löytävänsä vapaaehtoistyön myös Uudessa-Seelannissa.

Aucklantia hän kuvailee monimuotoiseksi paikaksi, jossa näkee elämää laidasta laitaan. Hän on käynyt syömässä huippuravintoloissa ja nauttinut livemusiikista paikallisten suosimilla klubeilla.

Uuden-Seelannin ajalleen Olli ei ole asettanut itselleen suurempia tavoitteita. Hän uskoo, että välillä on raikasta elää niin, ettei ole suurempaa määränpäätä.

– On vapauttavaa elää luottaen kaikkeen, mitä huominen tuo tullessaan. Annan elämän rakentua niin kuin se rakentuu ilman suurempia paineita. Täällä minun ei tarvitse ponnistella niin paljon kuin Suomessa, vaan voin ottaa kaikki irti hetkestä. Uskon, että tämäkin kokemus opettaa paljon.

Kun Olli paljasti ystävilleen suunnitelmansa muuttaa hetkeksi pois Suomesta, hän yllättyi, kun kymmenet ihmiset paljastivat hänelle miettineensä samaa omassa elämässään.

– Moni elää sitku-elämää. Mutta minä en halua sitä. Jos minulta vanhana kysytään, elinkö elämääni täysillä, haluan vastata ’kyllä’.