Nousun huuma ja onnellisuuden hetket – matkalla toiseen kotiin, Japanin Fukuokaan

En ole varma, tiedänkö mitään parempaa kuin sen, kun lentokone kiihdyttää kiitoradalla ja nousee suhisten kohti pilviä. Kun hetki sitten olen kiinnittänyt lentokoneen vyön ja metalliset osat ovat koskettaneet toisiaan klik-äänellä.

Kun kaiuttimesta kuulutetaan hyvää matkaa ja nojaudun kunnolla lentokoneen penkkiä vasten. Kuuntelen suosikkimusiikkiani ja annan nousupastillin sulaa kielen päällä samalla kun hengittelen muutaman kerran syvään. Vai onko se peräti huokaisu? Huokaisu onnesta, kun on vihdoin liikkumassa kohti kohdetta. Kun on lomalla ja kulkuvälineessä, jossa ei voi muuta kuin odottaa. Olla. Nauttia. Makustella tulevaa.

Vai alkaako hyvä oloni turvatarkastuksen jälkeen, kun pääsen lentokentän vilinään? Jossa kaikilla on tiedossa joku tärkeä suunta ja siihen liittyvät haaveet sekä tavoitteet. Tax-free-shopeissa myydään lisää unelmia, kentän ravintoloissa ylihinnoiteltua odotuspurtavaa. Uusia makuja, brändejä sekä kokemuksia koko kentän laidalta.

Tarkemmin ajateltuna onnellisuuteni taitaa kuitenkin startata jo silloin, kun loman suunnittelu tulee ajankohtaiseksi. Lentojen selaaminen, lomakauden varmistaminen työpaikalla, lentojen ja majapaikkojen varaaminen. Kohteiden aktiviteettien tarkastelu. Aamukamman päivien tsekkaus sovelluksesta.

Lähempänä alkaa pakkauslistan uudelleen kirjaaminen. Tuliaisten miettiminen ja hankkiminen. Paikallisten ystävien kontaktointi. Tapaamisten järjesteleminen. Matkalaukkujen hakeminen varastosta. Pakkauslistan tiivistäminen. Pyykinpesu. Sovellusten lataaminen. Matkustusilmoituksen tekeminen. Pakkaaminen. Check-in.

Lentokoneen putken avautuessa matkustamoon pöllähtää tuttu, kuuman kostea ilmavirtaus. Tuoksussa leijailee monia vivahteita. Kuin pyykkitupa olisi nurkan takana. Vai onko se bambumetsä? Aavistus yuzu-hedelmää? Japanin-kävijä valitsee suosikkinsa ja imaisee niitä hengityksen kautta syvälle elimistöönsä kuin kauan kaipaamansa rakastetun läsnäoloa.

Kohteessa. Perillä. Kotona.

Otsalleni nousee muutama hikipisara, mitä lähemmäs matkalaukkujen saapumisterminaalia lähestyn. Välipysähdys vessassa muistuttaa sitä, mitä ikävöin paljon Suomessa: japanilainen wc-pytty. On painikkeet monelle erilaiselle pesulle, kuivaukselle ja linnunlaululle. Lämmitetty pöntön reunus.

ehmeän hauska mamonaku-sana toistuu kentän kuulutuksissa. Pian rullaportaat päättyvät. Pian tarjous loppuu. Kohta juna lähtee.

Lentokentän ovilta avautuu tuttujen valomainosten meri. Taksin kuljettajana toimii vanha mies, jolla on koppalakki ja valkoiset hanskat. Hänen autossaan on valkoiset, pitsiset päällysteet. Kuittikansio on paksu ja sitä ehtii pläräillä lauantai-illan liikennevalojonossa.

Ravintoloiden ovilla heiluvat verhot. Niiden välistä puskee höyryä. Osaan jonotetaan. Kauluspaitamiehet kulkevat ryhmissä kohti afterworkejaan. Moni kantaa ruokaostoksia mukanaan. Naisten pellavaiset housut ja paitapuseroiden helmat näyttävät vielä myöhään illalla kuin suoraan silitysraudalla vedetyiltä.

Neonvalot sykkivät. Katujen yllä sähköjohdoissa istuu lintuparvia kuin vahtisivat kaupunginosien menoa. Lähes jokaisessa kulmauksessa tulee vastaan Lawson, 7-Eleven tai muu konbini – juoma-automaateista puhumattakaan. Täällä ei pääse tulemaan janoiseksi eikä nälkäiseksi.

Mutta Japanin-nälkä on jotain muuta. Kun se iskee, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin säästää rahaa ja säästää kaikki lomat. Ja säätää matka-asioita lukemattomia tunteja. Odottaa pitkiä kuukausia, että pääsisi vihdoin taas tänne. Paikkaan, jossa on aina kotoinen ja onnellinen olo. Paikka, joka tarjosi jopa koronan alkaessa vuonna 2020 minulle täydellisen kevään. Paikkaan, jonka tunnelmia olen kuvaillut usein Heli Kajon Barcelona-biisin sanoilla:

”Ja nainen ymmärsi millaista oli olla rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis.”

Tämän reissuni aluksi Japani ja lempikaupunkini Fukuoka ovat yllättäneet. Matkani on edennyt äärimmäisen rumalla tavalla. Tai no, sanoisinko pehmeämmin, että huonoa tuuria on riittänyt.

Ensimmäisen lomapäiväni jetlag ei ollut vain armotonta väsymystä. Se vahvistettiin paikallisella klinikalla eilen koronaksi. Edessä on viisi päivää eristäytymistä, matkasuunnitelmien muutoksia ja tapaamisten perumista. Tuntien selaamista Woltin ruokavalikoimasta, suosikkiteepullojen nauttimista hotellihuoneessa ja lämpimien kylpyjen ottamista istuma-altaassa. Lääkärin määräämien lääkkeiden ja yrttirohtojen tankkaamista. V-käyrä on välillä meinannut ottaa vallan.

Kuitenkin täällä 30 asteen lämmössä, kirkkaan auringon alla haluan uskoa, että tästä lomasta tulee vielä täydellinen. Onneksi Japanin-viikkoja on edessä useampi.

Kun pääsen kunnolla lokakuisen Fukuokan kaduille, otan niistä kaiken irti. Tällä kertaa tosin rauhallisemmalla sykkeellä kuin koskaan aiemmin.

Postauksen kuvat ovat lokakuulta 2023 Japanin Fukuokasta. Odotan jo innolla, että pääsen hengailemaan samoihin maisemiin meren äärelle.