Yksi pääkaupunki Vientianen suosituimmista nähtävyyksistä on Buddha park. Se sijaitsee noin 30 kilometriä kaupungin keskustasta, ja on oikein sopiva kohde puolen päivän retkelle. Toki siellä voi vain käväistäkin, mutta silti matkoihin kannattaa jo varata yhteensä yli kaksi tuntia.
Kyselin kyytihintoja tuktuk-kuljettajilta, ja sain vastaukseksi kaikkea välillä 25–50 euroa. Se ei todellakaan ole paljon tunnin ajomatkasta, parin tunnin odottelusta ja paluukyydistä, mutta päätin kuitenkin ottaa paikallistenkin käyttämän menopelin eli bussin. Vaikka se vaatikin muutaman kilometrin kävelyä ja etsiskelyä Vientianen kuumassa päivässä.
Bussi numero 14 ajaa Buddha parkiin. Sen pysäkki löytyy linja-autoaseman sivukadulta. Matka-aika puistoon on noin tunnin. Ajomatkalla bussi pysähtyy muun muassa Thaimaan ja Laosin rajalle Friendship bridgelle.
Linja-automatka osoittautui jo varsin hauskaksi elämykseksi. Ennen starttaamista bussissa kävi kymmeniä kaupustelijoita. Tarjolla oli kaikkea perinteisistä sim-korteista ranskalaisiin perunoihin ja hedelmiin. Lankakeriä ja perunasäkkejä. Patonkeja sekä kevätrullia. Viimeiset kyytiin nousseet matkustajat joutuivat seisomaan, ja kaupustelijoiden jättämät tuoksut leijuivat pitkään kuumassa bussissa.
Vieressäni istui vanhempi nainen, joka jo ensimmäisten viiden minuutin aikana nukahti penkille. Hän kuorsasi kovaan ääneen ja pian se ääni voimistui oikeassa korvassani: hänen päänsä kallistui olkapäälleni. Samanlaisena tyynynä olin paluumatkallakin nuoremmalle naiselle. Katselin maisemia ja annoin väsyneempien nojata minuun.
Vientianen keskustan laitamilla on kauniita kolonialismin ajan rakennuksia. Välillä vilahtaa tupakka- ja oluttehtaita. Sitten alkaa näkyä enemmän ränsistyneitä hökkeleitä – mitä nyt hiekkaa pöllyävältä tieltä näin. Tuktukilla kyyti olisi ollut varmasti vieläkin kuoppaisempi, joten olin tyytyväinen, että otin linja-auton.
Bilettäjiä ja yksi lepakkomies
Yli 200 patsaan teemapuisto on alueena visuaalisesti melko karu. Siellä kukkii toki jotain puita ja on vesialtaita lotuksineen. Mutta vaikka alue on kuivannäköinen ja siellä on harmaita kivipatsaita, se tarjoaa paljon katseltavaa. Ainakin jos on visuaalisesti maailmaa tarkasteleva, kuten minä.
Katselin rauhassa buddha- ja muiden patsaiden yksityiskohtia, muun muassa kasvonilmeitä ja asentoja, sekä huilasin piknikalueella. Puistossa on omia ravintoloita ja vieressä on myös kauppa sekä kahvila. Yleensä siellä on auki myös semmoinen näköalapömpeli, mutta tällä kertaa se oli suljettuna useamman tunnin.
Jotkut länsimaalaiset turistit tulivat selvästi viikonlopun hupiajelulle buddhapuistoon, sillä he kulkivat siellä olutpullot kädessä ja kovaan ääneen jutellen sekä naureskellen. Puisto ei ole mikään buddhalaistemppeli, mutta siellä pyydetään kävijöitä muun muassa pukeutumaan ja käyttäytymään muutenkin asiallisesti.
Monet paikalliset olivat siellä suorittamassa uskonnollisia rituaalejaan. Joillakin oli mukanaan myös lapsia, joilla oli päällään kauniita juhlavaatteita – sekä naamiaisasuja. Ihmisvilinässä näin muun muassa pienen lepakkomiehen sekä prinsessan.
Kevyt tunnelma ei yhtään haitannut minua puistossa, ei varsinkaan lasten iloitseminen. Sehän on vain oikein viihdyttävää, ja minulla itselläkin oli hauskaa mielenkiintoisten patsaiden puistossa. Mutta joskus tuntuu, että jotkut matkailijat voisivat tutustua paremmin maan tapoihin ja paikan sääntöihin.
Henkien kaupungin historiaa
Paikalliset kutsuvat buddhapuistoa Xieng Khuan -nimellä, joka tarkoittaa ”Henkien kaupunkia”.
Puiston perusti vuonna 1958 paikallinen munkki, joka oli opiskellut sekä buddhalaisuutta että hindulaisuutta. Nämä molemmat uskonnot näkyvät puistossa; massiivisten patsaiden joukossa on buddhien lisäksi muitakin hahmoja, kuten enkeleitä ja demoneita.
Puiston ulkopuolella, Mekong-joen varrella on kiva kävellä. Tai sitten voi istahtaa alueen lukuisiin ruokaloihin.
Turisteilta pääsymaksu on noin 1,50 euroa. Bussimatka oli suuntaansa 0,60 euroa. Kuuden tunnin retkelleni hintaa tuli alle kolme euroa.
Puisto on auki päivittäin 8–17.
