Maailmani meni äskettäin ylösalaisin. Ihan konkreettisesti.
Olin elämäni ensimmäisellä ohjatulla, täyspainoisella ilmajoogatunnilla. Moni asia pelotti etukäteen: kestävätkö katosta roikkuvat silkkilakanat minua? Entä jos en ole tarpeeksi notkea? Onko siellä tunnilla pakko roikkua pää alaspäin?
Minulla oli ollut paljon esteitä, joiden vuoksi en ollut aiemmin kokeillut lajia, vaikka sitä on ollut tarjolla Suomessakin jo useita vuosia. Nyt kun joogakortillani voin mennä täällä Canggussa mille tahansa tunnille, päätin kohdata pelkoni.
Ensimmäinen aerial-joogatuntini oli samalla jännittävä, hauska ja ihan kamala. Tunti oli erittäin eloisa. Jopa sirkusmainen. Ohjaaja vakuutteli, että silkkiliinat kestävät yli 200 kilon painoa.
Pää alaspäin -roikunnat tapahtuivat jo lämmittelyjen jälkeen ensimmäisen vartin aikana ja niitä oli koko 90 minuutin aikana todella paljon, yli puolet tunnista.
Ensimmäinen aerial-joogatuntini oli samalla jännittävä, hauska ja ihan kamala.
Aluksi en oikein luottanut itseeni enkä uskaltanut roikottaa itseäni ylösalaisin omin avuin. Mutta opettaja tuli sitten avukseni ja pääsin kokemaan tuon hassunhurjan tunteen, kun maailma edessä näyttää aivan toiselta. Päästin käteni vapaaksi ja annoin silkkimaton keinuttaa. Tai se oli tarkoitukseni.
Olin kuitenkin heti niin pahoinvoiva, että en pystynyt roikkumaan kuin pari sekuntia tuossa asennossa.
Muutenkin tunnin pienet heiluriliikkeet tuntuivat päässäni ja mahassani yllättävän suurina. Vielä seuraavinakin päivinä. Pystyn kyllä menemään huvipuistoissa pää alaspäin ja lujaa vauhtia, keinuenkin, eteenpäin ja nautin siitä. Mutta se onkin se juttu: eteenpäin ja rennosti. Kun minun pitää keinua paikallani pää alaspäin ja samalla käyttää lihaksiani tai yrittää sinnitellä pystyssä vaikkapa heiluvan laivan kannella, tulen erittäin kipeäksi.
Koska tämän blogini tarkoituksena on kertoa pääsääntöisesti iloisista asioista ja seikkailuista, en jatka ilmajoogan pahassa olossa vellomista. Olihan tuosta ilmajoogakokeilusta paljon hyötyäkin!
Joogatunti tuntui kivasti vatsalihaksissa ja näkyi heti kasvoissa. Uskon, että vereni valui päähäni, sillä kasvoni hehkuivat todella pitkään aivan eri tavalla kuin muiden joogatuntien jälkeen.
Olen oppinut, ettei kaikkien tarvitse osata samoja asioita ja ilmajoogatunti antoi siihen taas lisää uskomusta. Itsensä kannattaa kuitenkin haastaa ja kokeilla ensin, kuin torppaa uuden kokemuksen ilman omakohtaista tatsia.
Olen aika ylpeä siitä, että vaikka joudun tunnustamaan, että ilmajooga ei olekaan minun juttuni, en täysin tyrmää sitä: sain kokea ainakin vinksin vonksin näyttäytyvän maailman ja uuden lajin – hehkuvien kasvojeni lisäksi.
Ehkä annan lajille joskus vielä mahdollisuuden. Sellaisella tunnilla, jossa on vähemmän pää alaspäin -temppuilua.
Lue myös joogaonnistumisistani: Joka päivä Balilla on kuin perjantai – kiitos joogan!
