Kesäretki kapulalossilla Perämeren autiosaarelle – Varjakansaarelle

Jo kapulalossilla se iskee: pysähtyneen ajan tunnelma.

Viisi ihmistä soutaa käsikäyttöistä lossia kohti vastatuulta. Merilevää tarttuu köyteen.

Aalloista pirskahtelee vettä kannelle, jossa kansainvälinen taiteilijaryhmä temppuilee. Yksi seisoo käsillään.

Lossimatka on hieman keinahteleva. Loppuvaiheessa matkustajia pyydetään seisomaan keskelle lauttaa, ettei se kallistuisi liikaa oikealle ja osuisi rannan lähellä oleviin kiviin.

Lyhyt ja jännittävä merimatka Oulunsalon Varjakan mantereelta saarelle on ohi vartissa. Edessä on metsäinen polku. Toisella polulla on pitkospuut, mutta ne ovat niin huonossa kunnossa, ettei niitä pitkin kannata kulkea.

Metsän läpi kulkee vajaan kilometrin pituinen polku. Sen varrelta poikkeaa omia polkuja muun muassa saunalle, paloasemalle ja asuinrakennuksiin.

Metsä on pahoin pusikoitunut ja sammaloitunut. Saarella leijuu hieman aavemainen tunnelma.

Keskellä isoa aukeaa seisoo pääkonttori ja puuvessojen rivistö. Niihin pääsee kurkistamaan sisäänkin, monen muun rakennuksen ovessa on lukko. Jokaisella perheellä oli oma vessansa.

Varjakansaaressa toimi arvioidusti Pohjoismaiden suurin saha vuosina 1900–1929. Siellä oli töissä parhaimmillaan joidenkin lähteiden mukaan 700 ihmistä.

Nyt kaikki saaren rakennukset ovat tyhjillään.

Hyistä fiilistä ei helpota ainakaan Varjakansaaren kauhutarinoiden kuunteleminen tai niiden lukeminen netistä. Toisen maailmansodan aikana saarella on toiminut vankileirikin.

Elokuun 2021 alussa Varjakansaareen järjestettiin ilmaisia kapulalossikyydityksiä kaksi kertaa päivässä. Viime aikoina saarella on järjestetty erilaisia taide-esityksiä; mantereella toimii Warjakan taiteilijaresidenssi.

Itsenäistä reissua varten avaimen lossiin saa Warjakan grilliltä. Mukaan kannattaa kesällä ottaa hyttysmyrkkyä ja jalkaan laittaa pitkät housut; saarella on paljon punkkeja sekä nälkäisiä itikoita.

Metsässä riittää ainakin tänä vuonna puolukoita. Viinimarjapensaitakin on levinnyt pitkin saarta.

Osaa taloista on selvästi maalattu ja kunnostettu viime vuosina.

Jännittävää on nähdä, mitä Varjakansaarelle tapahtuu lähivuosina.

Siinä olisi potentiaalia ihanaksi lähikohteeksi, jossa kesällä voisi nauttia Perämeren hiekasta ja talvella vaikkapa makkaranpaistosta. Kovien pakkasten talvina sinne pääsee jäitä pitkin myös kävellen.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi alkuvuodesta Varjakan kehittämissuunnitelman.

Sen mukaisesti aluetta kehitetään lähivirkistyskohteena, jossa on tarjolla pienimuotoisia palveluita. Lähtökohtana on arvokkaiden rakennusten kulttuurihistoriallisten arvojen turvaaminen, kerrotaan kaupungin sivuilla.

2 comments

  1. Olipa tämä mielenkiintoinen postaus, sillä luin juuri kirjan (jännärin) Mitä tapahtui merenneidoille ( Jenni Multisilta) ja se tapahtui tällä saarella! Juttusi sai kirjan tapahtumat tuntumaan melkein todellisilta.

    1. Hei. Tuosta kirjasta on ollut puhetta nyt useamman ihmisen kanssa. Kiva, kun kävit kommentoimassa ja kirjoitit ylös teoksen nimen. Toivottavasti Varjakansaaren-fanit löytävät kirjankin. 😉

Vastaa käyttäjälle OK Peruuta vastaus

%d bloggaajaa tykkää tästä: