Nyt kun voi huoletta pitää opinnoista joulutaukoa ja on taas tutulla paikkakunnalla, Balin Canggussa, niin voi päivät täyttää oikein hyvin vaikkapa joogalla. Ja joogastudiolla hengailemalla. Rannoilla käy sen verran kova tuuli ja aallokko on korkea sekä hiekka täynnä roskia, joten meren äärelläkään en ole paljoa viihtynyt sitten Australian.
Mutta tuttu joogastudio! Ah, olen ihan liekeissä taas kahdeksan päivän ja kymmenen opetuskerran eli 15 tunnin jälkeen.
Jokaisella Balin-reissullani olen solminut ystävyyssuhteita parhaiten joogakouluissa. Toki tuttavuuksia tulee matkoilla tehtyä muissakin arkisissa paikoissa: muun muassa kaupoissa, majataloissa ja liikennevälineissä. Mutta joogastudiolla on helppo törmätä samanlaisiin ihmisiin. Ja tämä pätee tälläkin reissulla.
En nyt väitä, että olisin mitenkään tyypillinen joogaaja. Kaukana siitä. Menen edelleen mieluiten hitaille hatha- ja yin-tunneille. Käyn innokkaasti restorative- ja meditaatiotunneillakin. Myös qigong on tullut Balilla tutummaksi.
Mutta joogatunneilla ja niiden jälkeen olen tavannut kuluneellakin viikolla taas mielenkiintoisia ihmisiä. Sapattivapaalaisia. Kirjan kirjoittajia. Japanilaisia shibaihmisiä, jotka tulevat juttelemaan nähdessäni Marimekko-kassini. Heidän kaikkien kanssa on kiva jäädä juttelemaan tunnin jälkeen, mennä syömään tai sopia tapaamisesta. Lokakuusta tuttuja kasvoja ei ole muuta kuin respan takana. He olivatkin viime viikolla niin innoissaan, kun tulin takaisin, ja sain sydämellisiä vastaanottoja.
Jonkun verran tulivuorenpurkaus on karsinut väkeä joogatunneilta. Kuukausittainen ohjelma on vaihtunut jo kaksi kertaa sinä aikana, kun olen ollut täällä – viime viikosta lähtien. Tunteja vähennetään koko ajan.
Eikä ihme; joidenkin tietojen mukaan Balilla on vähemmän turisteja kuin vuoden 2002 pommi-iskujen jälkeen. Joidenkin uutislähteiden mukaan normaalisti tähän aikaan Balin lentokentän kautta kulkee noin 15 000 matkustajaa. Viime viikkoina luku on ollut 3 000–9 000 matkustajaa, mikä tarkoittaa miljoonien eurojen menetyksiä turismille.
Joogatunnilla saattaa olla kolme ihmistä ja silloin 90 minuuttia tuntuu yksityistunnilta. Joskus tunti on kokonaan peruttu; sitten täytyy ottaa seuraava tunti. Vaikka se olisi kovatahtista detox retoxia. (Erityisen liekeissä sen tunnin jälkeen ovat lonkka- ja pakaralihakseni.)
Toisina iltoina suosituimmilla tunneilla on yli 20 ihmistä, ja se on pienessä joogasalissa paljon. Rivi rivissä, alle käden mitan päässä, olemme matoillamme ja teemme asanoita innokkaasti yli 30 asteen helteessä.
Välillä on myös kova sade ja ukkosen pauke. Viime viikon perjantaina salamat alkoivat iskeä tunnin lopuksi – ja sen jälkeen koko yö olikin melkoista räiskettä sekä muita uutisia, kuten Jaavan maanjäristys ja tsunamivaara. Yleensä kuitenkin joogatunneilla kuuluu suloinen aaltojen kohina ja uima-altaan vieno loiske. Illalla viidakon eläjät alkavat surista ja pitää konserttiaan. Vieressä on yleensä myös kymmeniä hyttysiä.
Eilen illalla sade piiskasi niin paljon koko tunnin ajan, että vettä tihuutti sisälle asti. Joogasalin ikkunoissa on vain bambuverhot, jotka lasketaan alas. Vettä tuli vaakasuoraan verhojen välistä. Oli vähän liukkaita asanoita, kun lattiallakin oli paikoitellen vettä.
Siinä vaiheessa siirryimme huoneen takaosaan todella pieneen rykelmään, jossa matot olivat melkein kiinni toisissaan. Rentouttavalla restorative-tunnilla pieni tila ei sinänsä haittaa, mutta kun sadetta tihkui päälle koko ajan vielä pienesti ja sääsket inisivät hyttysmyrkystä huolimatta ympärillä, oli olo hieman tukala. Hyvä, että kovaäänisen opettajan puhekaan kuului, koska vesisade pauhasi niin kovasti kattoa vasten.
Kahden tunnin aikana vettä oli tullut niin paljon, että kotimatkani sujui osittain kahlatessa.
Mutta eipähän ollut hiki ja tukala siis kuumuudessa, kuten yleensä tapahtuu jo pelkästään paikoillaan istumisessa. Sadekuuro viilensi ilmaa yli viisi astetta, ja joogakeli oli sopivat 26–27 astetta.
Kahden tunnin aikana vettä oli tullut niin paljon, että kotimatkani sujui osittain kahlatessa. Kotikadulleni oli tullut sen verran vettä, että se ulottui puoleen pohkeeseen asti. Onneksi päivän joogailut olivat sillä kertaa ohitse, kun saavuin uitettuna koirana majapaikkaani.
