Joka päivä Balilla on kuin perjantai – kiitos joogan!

Tällä hetkellä oloni on superonnellinen ja tyytyväinen. Saan herätä ilman herätyskelloa, mennä kävelylle merenrantaan ja kivaan kahvilaan aamupalalle jonnekin päin Canggua. Yli seitsemän kilometrin säteellä mukavan näköisiä paikkoja on satoja erilaisia.

Hitaan aamupalan jälkeen teen kirjoitushommiani tai menen joogaan. Tai toisin päin: menen aamulla ensimmäiseksi joogaan ja sitten aamupala–kävely–kirjoittamispuuhia tai muita rentoja juttuja. Illalla sitten kelpaa viettää vielä hetki Air bnb -kotini televisiohuoneessa surffarimiesten seurassa, tai käydä heidän kanssaan jossain syömässä. Yleensä kuitenkin panostan täällä Balilla aamiaiseen, ja illalliseksi voi hakea ruokaa sitten vaikkapa huokeamman paikan katukeittiöistä.

Olen jutellut kämppisteni kanssa, että nyt on ihan sellainen olo, että jokainen päivä tuntuu kuin perjantailta kello 17, kun viikonloppu ja kaikki kiva on vielä edessä. Mutta tässä elämässäni ei mene yhtään turhaa energiaa siihen, että odottaisin, milloin se viikonloppu alkaa. Eikä tarvitse muutenkaan pohtia ihan heti, että milloin pitäisi taas pakata laukut ja lähteä. Saan vain nauttia kaikesta tästä huippuelosta!

Yksi suurimmista oivalluksista täällä Balilla on ollut jo vajaassa viikossa se, kuinka hyvää jooga tekee keholle ja mielelle. Canggussakin on kymmeniä erilaisia jooga- ja hyvinvointikeskuksia, ja aluksi suunnittelin testaavani ne kaikki. Mutta kun astuin Serenity-joogakeskukseen, unohdin tämän ajatuksen. Ihastuin niin paikkaan ensisilmäyksellä – ja rakastuin ensimmäisen joogan jälkeen!

Serenity Yoga on kuin Canggun Yoga Barn. Hieman pienempi ja halvempi. Yoga Barn puolestaan on Ubudissa sijaitseva, yksi Balin kuuluisimpia ja suurimpia joogakeskuksia, jossa vietin muun muassa tämän vuoden tammikuussa 4,5 viikkoa, ja sitä ennen kaksi viikkoa vuonna 2015.

Ostin Serenityyn heti kuukausikortin, joka maksaa 160 euroa (tähän sisältyy pankkikortilla maksetun laskun pieni lisä). Saan käydä kaikilla heidän viikkotunneillaan, joita on yli sata. Päivässä on yli kymmenen erilaista tuntia, joista saan valita niin monta kuin jaksan. Perinteisten hatha-, vinyasa-, ashtanga- ja flow-joogien lisäksi siellä on ilmajoogaa, yiniä, detox retoxia sekä monia meditaatiotunteja. Paikkaan voi ostaa myös yksittäisiä tai 10–20 kerran joogakortteja. Mutta laskin, että jos käyn vähintään 22 tunnilla, halvemmaksi tulee hankkia kuukausikortti.

Vaikka olen ollut nyt viisi viikkoa reissussa ja saanut elää perjantaielämää oikeastaan syyskuun alusta saakka, niin jooga ja Bali ovat tuoneet siihen uuden fiiliksen. Jotain tuttua, mutta jotain uutta – ja ah, niin rauhoittavaa oloa, varsinkin yin-tuntien jälkeen.

Vielä kolme vuotta sitten yin-jooga oli mielestäni maailman tylsintä liikuntaa, mutta nyt huomaan, että pidän siitä yhä enemmän ja se sopii erinomaisesti nykyisen, hieman hitaamman rytmin elämäntapaani. Ensimmäinen hathatuntini oli loistava (sekä erittäin dynaaminen), mutta kun menin toisena päivänä yin-joogaan, tajusin olevani täydellisessä paikassa. Tunnilla olin yhtä hymyä ja hykertelin tyytyväisyyttäni koko illan. Seuraavana päivänä lihakseni olivat muutaman joogatunnin jälkeen ihan vetelät, mutta se nyt vain on merkki siitä, että niitä on käytetty. Ja mikä rento olo ja rauha mielessä sekä kehitys muutaman tunnin jälkeen. Niin helppoa nauttia täysin tässä hetkessä!

Serenity vs. Yoga Barn

Siinä missä Yoga Barnin tunnit ovat täyteen ahdetut ja salissa voi olla 60 joogaajaa, Serenityn tunnit ovat pienempiä. Salissa on noin 10–20 ihmistä, ainakin nyt sadekaudella; opettaja tulee monta kertaa tunnissa ohjaamaan ja tsemppaamaan muun muassa syvempiin venytyksiin – tätä puolestaan tapahtui vain harvoilla Yoga Barnin tunneilla.  Jokaisesta asanasta on myös useita vaihtoehtoja.

Iltatunnit auringonlaskun aikaan ovat myös visuaalisesti upeita. Kolmannen kerroksen joogasaleista näkee auringonlaskun, palmuja ja tietystä kohdasta myös meren. Sen ainakin aistii voimakkaasti, sillä merituuli vilvoittaa mukavasti tropiikkijoogaajan kroppaa iltatunneilla. Aallot kohisevat parinsadan metrin päässä ja temppeleistä kuuluu tiettyinä iltoina balilainen perinnemusiikki. Joinakin iltoina on myös ukkostanut ja sade piiskannut bambuverhoja vasten, minkä jälkeen sirkat ja linnut ovat virittäneet todellisen kuorolaulannan.

Tunnin jälkeen istahdan usein muiden joogien kanssa Serenityn yhteydessä olevaan Alkaline-ravintolaan, joka on tunnettu gluteenittomista ja sokerittomista herkuistaan. Se tarjoilee myös loistavia kasvis- ja raakaruokia sekä tuorepuristettuja mehuja. Esimerkiksi kasvislasagnen ja mehun saa seitsemällä eurolla, tai tofusalaatin ja smoothien viidellä eurolla.

5 plussaa Serenitylle

  1. halvemmat hinnat
  2. ei niin turistirysä
  3. yksilöllisempi opetus
  4. ekologisempi; esimerkiksi joogamatot pyyhitään oikeilla pyyhkeillä (eikä talouspaperilla), jotka heitetään sen jälkeen likapyykkiin
  5. merituulen vilvoittava vaikutus

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: