En ole koskaan nähnyt balilaisia kyliä niin autioina. Enkä kauppoja niin tyhjinä. Tai koiria niin levottomina, mutta samaan aikaan niin väsyneinä, etteivät ne jaksa edes puolustaa reviiriään.
Kauppojen ovet on suljettu tiukasti säppiin tai ne ovat avoinna ja sisällä näkyy, että hyllyissä ovat vielä myytävät tuotteet – vesipullot, vaatteet ja koriste-esineet. Yleensä niin vilkkaat warungit eli kotiravintolat ympäristöineen ovat hiljentyneet. Osassa niissä tuoksuu vielä voimakas kookosöljy ja ympärillä näkyy kärpäsiä mustanaan. Lintujen viserrystä tai sirkkojen siritystäkään ei kuulu. Joka puolella on pelottavan hiljaista.
Itä-Balilla Agung-tulivuoren ympärillä on nyt todellisia haamukyliä.
Arviolta 140 000 balilaista on evakuoitu kodeistaan tulivuoren purkautumisriskin vuoksi. Evakuoinnit alkoivat kaksi viikkoa sitten, kun tulivuori näytti ensimmäisiä merkkejään.
Kylien ympärille ja muuallekin Balia, aina lentokentän läheisyyteen saakka, on perustettu evakuointikeskuksia, joissa odotetaan ja pelätään tulivuoren purkautumista, mutta samalla vietetään melko lailla tavallista arkea. Lapset leikkivät leikkejään ja käyvät koulussa. Aikuiset menevät päiväksi töihin tai omille tiloilleen ja tulevat illaksi evakuointileireihin huolehtimaan lapsistaan, laittamaan ruokaa ja nukkumaan betonilattioilla. Osa paikallisista on lähtenyt leireiltä jo kotiinsa kokonaan. Jotkut kieltäytyivät lähtemästä kodeistaan jo ensimetreillä.
Kun tieto Agungin mahdollisesta purkautumisesta levisi, balilaiset ja täällä asuvat ulkomaalaiset perustivat nopeasti avustuspisteitä ja ryhtyivät vapaaehtoistöihin. Melkein jokaisessa myymälässä ja julkisessa tilassa on jonkinlainen keräyslaatikko Agungin evakuoituja varten. Rahan- ja vaatteidenkeräyspisteiden lisäksi sosiaalisessa mediassa on kampanjoita muun muassa kotieläinten pelastamiseksi. Ennen lähtöään evakuointikeskuksiin monet joutuivat myymään lehmiään ja jättämään koiransa.
Monet balilaiset joutuivat myymään lehmiään ja jättämään koiransa.
Olin suomalaisen Jenni Savelan organisoiman ryhmän mukana evakuointialueella. Autossamme oli paikallisille muun muassa riisiä ja maidonkorviketta, josta on ollut iso pula leireissä. Menimme lähimmäksi Agung-vuorea sijaitseviin evakuointikeskuksiin ja pääsimme käymään Besakih-temppelissä, joka suljettiin turisteilta 23. syyskuuta.
Temppelin opas näytti erittäin tylsistyneeltä ja kertoi, että tavallisena päivänä temppelillä käy satoja vieraita, jopa tuhansia, mutta nyt turisteja ei näy lainkaan. Hän opasti meidät temppelin ”takapihalle”, aivan Agung-tulivuoren rinteille. Samassa paikassa paikalliset hindut aikovat viettää tänään täydenkuun juhliaan, ja alueelle odotetaan tuhansia balilaisia lava-autokuljetuksilla.
Evakuointikeskuksissa päivät ovat lasten aikaa. Osa käy koulua ja tekee läksyjään kuin ennen. Osa leikkii ja ottaa ilon irti uuden majapaikan jännityksestä. Yhden koulusalin kokoisella lattialla saattaa illalla olla nukkumassa 300 kyläläistä ja päivällä melkein 200 lapsen juhlat.
Sairaille ja huonokuntoisille evakuoiduille on omat tilansa, kuten myös ruuanlaittoon ja peseytymiseen. Leireissä käy säännöllisesti sairaanhoitajia, lääkäreitä ja jopa psykologeja. Vapaaehtoisia on tullut muilta Indonesian saarilta saakka. Ilmaisen ruuan ja majoituksen perässä leireihin pyrkii myös ihmisiä, jotka eivät asu tulivuoren läheisyydessä eivätkä ole suoranaisessa riskissä – vaikka leirielämässä on riskinsä: kahdessa viikossa muun muassa fyysiset ja psyykkiset sairaudet lisääntyvät.
Osa paikallista pelkää Agungin purkautumista, osa tuntuu toivovan sitä. Sen jälkeen elämä ainakin jatkuisi taas ilman odotusta, kertoi yksi aikaisemman purkauksen kokenut mies minulle. Kukaan ei tiedä, milloin tulivuori purkautuu – jos koskaan. Osalla on muistissa vielä vuoden 1963 ja 1964 tulivuorenpurkaukset, joissa kuoli noin tuhat henkilöä. Kiviä lenteli jopa 40 kilometrin päähän vuorelta.
Ihmisiä on kehotettu pysymään pois Agungin ympäristöstä yhdeksän kilometrin säteellä. Balin suurimmat turistikohteet ovat paljon kauempana, noin 50–70 kilometrin päässä tulivuoresta. Silti tulivuoriuhan vaikutukset näkyvät jo turismissa. Noin 20 prosenttia, joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmannes, matkustajista on perunut kahden viikon aikana Balin-matkansa. Jokainen tekee omat päätöksensä; minulle oli alusta asti selvää, että niin kauan kuin lentokenttä pysyy auki, matkustan Balille.
Aivan evakuointikeskusten vieressä arki kulkee normaaliin tapaansa: toreilla käy kuhina ja possut paistuvat ravintolassa, pienet kaupat pullistelevat tavaraa ja koiratkin ovat toiveikkaita.
