Japanilainen Naoko, 35, aloitti kalligrafian nelivuotiaana – ”Toimii kuin meditaatio, mutta vaatii kehon ja mielen täydellistä hallintaa”

 

Yksi. Kaksi. Kolme. Neljä. Viisi. Kuusi.

Syvä sisäänhengitys kuuteen laskien ja hidas uloshengitys.

Mitä? Luulin tulevani opiskelemaan japanilaista kalligrafiaa enkä hengitystekniikoita.

Naoko Yoshimuran kalligrafiakurssi alkaa meditatiivisella hetkellä.

Olen hänen kanssaan yli 300 vuotta vanhassa kahvilassa. Muita kurssilaisia ei ole, joten saan yksityistunnin.

Sisäänkäynti kahvilaan on vilkkaalta ja erittäin vanhalta kauppakujalta, jossa paikalliset käyvät ostoksilla.

Kahvilan perällä on terassi ja siellä sijaitsee kaunis, yksinkertainen puutarha – jossa jokaisen puun ja pensaan muoto on harkittu tarkkaan. Kuten kalligrafiassa.

Fukuokalainen Naoko, 35, on harrastanut kalligrafiaa lapsesta saakka. Hänen äitinsä on myös kalligrafian opettaja. Naoko harjoitti kalligrafiaa aktiivisesti jo 4-vuotiaana.

”Minulla oli hieman vaativammat treenit. Joskus harjoittelin kalligrafiaa äitini kanssa jopa keskiyöllä.”

Kymmenen vuotta myöhemmin, 14-vuotiaana, hän lopetti kalligrafian hetkeksi muiden harrastusten, kuten tenniksen, vuoksi.

– Japanilaisille opetetaan kalligrafiaa koulussa kolmannelta luokalta lähtien. Minulla oli kotona hieman vaativammat treenit. Muistan, että joskus harjoittelin kalligrafiaa äitini kanssa jopa keskiyöllä, Naoko nauraa.

Hänen mukaansa japanilainen kalligrafia voidaan jakaa kahteen osaan. Shujiin ja shodoon.

– Shuji tarkoittaa kaunista käsialaa, jota on helppo lukea. Sitä opetetaan koulussa. Shodo puolestaan kattaa kalligrafian taiteena. Joskus kirjaimia on jopa vaikea lukea, Naoko selittää.

 

 

 

Kalligrafian hyödyt lapsille ja aikuisille

Kun Naoko opiskeli Filippiineillä, hän pelasi siellä golfia ja huomasi yhtäläisyyksiä kalligrafiaan. Siksi hän aloittaa molemmat lajit aina hengitysharjoituksilla.

– Kun alan lyödä palloa tai vetää viivaa pensselillä, molemmat hetket vaativat täydellistä keskittymistä. Se tarkoittaa, että silloin minun pitää tyhjentää pääni muista ajatuksista ja seurata opittua kaavaa. Kun kontrolloin kehoni ja mieleni, tulokset ovat parempia.

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu monia ”Dou”-traditioita. Dou tarkoittaa tietä.

Shado(u) on kirjoittamisen tie. Chado(u) on teen tie. Molemmat ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkää kirjoittamista ja teen nauttimista. Ne ovat kokonainen elämäntapa, joissa on paljon muuttumattomia osia ja vaatimus juuri rauhalliseen mieleen.

Mutta kalligrafia toimii toisinkin päin.

– Kalligrafia rauhoittaa mielen ja toimii kuin meditaatio. Varsinkin koululaisille kalligrafia on myös loistava mahdollisuus harjoitella ryhdikästä asentoa ja käyttää omia käsiä. Mutta suorassa istuminen ja siveltimen käyttäminen eivät ole aina helppoja asioita aikuisillekaan.

Japanilaisissa myymälöissä kaupataan edelleen paljon kirjepapereita ja -kuoria. Käsinkirjoitetuissa kirjeissä on jotain erityistä, Naoko myöntää.

Vaikka käsialaharjoituksia tehdään aktiivisesti koulussa ja kirjoittaminen jatkuisi koko elämän, kuulee Naoko usein vanhempien ihmisten kritisoivan omaa käsialaansa. Vaikka he kirjoittaisivat oman nimensä, he saattavat hävetä käsialaansa – turhaan.

Japanilaiset oppivat kauniin käsialan jo koulussa, jossa ollaan tarkkoja jokaisen viivan pituudesta, alku- ja loppupisteistä sekä kirjainten tasapainosta.

 

 

Kaksi vinkkiä ensikertalaiselle

Kalligrafiasivellin on ensikertalaisen mielestä hieman pelottava. Kynään verrattuna se toimii arvaamattomammin.

Opettaja antaa parhaan vinkkinsä heti alkuun. Oikeastaan olennaisia ohjeita on kaksi:

  1. Tärkeää on pitää keho suorassa koko harjoituksen ajan. Hyvän ryhdin saa, kun kuvittelee, että päästä lähtee lanka kohti kattoa. Vapaa käsi pysyy pöydällä ja pitelee paperia.
  2. Toinen tärkeä asia on siveltimen tarpeeksi kova paine. Erityisesti viivan alussa ja lopussa paineen täytyy olla riittävä, että muoto näyttää kalligrafiasiveltimen vedolta.

Viime vuosina Naoko on löytänyt kalligrafian uudelleen ja hän vetää nyt muun muassa työpajoja Fukuokassa.

 

”Täytyy tehdä isommin”

Treeneissäni Naoko huomauttaa koko ajan siveltimen asennosta. Sen täytyy pysyä koko ajan pystyssä.

Vaikka olen aikoinaan tehnyt metallikärkisellä kynällä kalligrafiaa, on siveltimen ja musteen käyttö aivan toisenlaista.

Lisäksi haluaisin tehdä pieniä kirjaimia, mutta Naokon mukaan nyt treenataan isoja viivoja. Viivan luonnekin kertoo paljon tekijästään. Vedän ensimmäiseksi pystysuoran viivan – tosin ilman kalligrafiasta tuttuja alku- ja päätepisteitä.

Sen jälkeen Naoko opettaa kirjoittamaan nimeni. Lopuksi harjoittelen siveltimellä ”onnellisuus”-sanan kanjia. Hänen mukaansa tätä tärkeää sanaa ei kannata edes tehdä pienesti, vaan se tehdään aina isosti.

Suurimpia kalligrafiatöitään hän tekee itse välillä lattialla, jossa on monta metriä paperia. Kalligrafiaa hän käyttää myös uudenvuodentervehdyksissä.

Välineensä hän tilaa erikoiskaupasta, mutta aloittelija löytää tarvikkeet jopa 100 jenin kaupoista.

Tässä treenissä lopputulokseni ei häikäise, mutta opiskelu on hauskaa. Japanilaiset ja kiinalaiset merkit ovat monimutkaisia ja vaativat monia viivoja. Mutta ne ovat myös äärimmäisen kauniita.

Lopuksi nautimme teetä Kamiya seika -kahvilassa. Perinteiset matchat ja mochit tarjoillaan syksyisissä teema-astioissa. Teemakeinen (wagashi) on tällä kertaa taiteellinen jo-namagashi, jota voisin katsoa enkä malttaisi syödä.

Samaan tapaan voisin katsella pitkään kalligrafia-ammattilaisen työskentelyä ja töitä – vaikka en siitä mitään ymmärräkään. Niin rauhoittavan tunnelman kalligrafia taikoo ympärilleen.

Domo arigato, Naoko.

 

 

Oletko jo Adventuristan fani Facebookissa?
Liity mukaan täällä! 

 

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: