Olen ollut pian 9,5 kuukautta kotona suuren sapattivuoteni jälkeen. Se on yhtä pitkä aika, jonka olin tuolloin reissussa.
Arki ja jopa paluushokki iskivät päälle nopeasti Suomeen-tuloni jälkeen. Toisinaan tuntuu siltä, että elämäni vuodesta on ikuisuus. Mutta sitten jotkut jutut saavat tuntemaan kuin olisin elänyt sitä äskettäin.
Olen huomannut muutoksia elämässäni, mutta sitten olen myös huomannut, kuinka menen jossain jutuissa ihan samalla kaavalla kuin ennenkin.
Äskettäin pohdin ystävieni kanssa, että onko minusta tullut täällä kotona jotenkin introvertti. Se vasta suuri muutos olisikin.
Maailmalla olen aina avoin tapaamaan ihmisiä. Juttelen heille pysäkeillä, kahviloissa ja kaduilla.
Mutta täällä kotona painan paikasta toiseen kiireessä. Käyn töissä. Harrastan. Menen kauppaan ja ladon ostokset nopeasti koriini ja painun kotiini – jossa vietän nykyisin aivan liian vähän aikaa. Eikö sekin ole ajatus, joka tulee pelkästään introvertillä mieleen?
Ei minua ennen haitannut yhtään, jos en viettänyt aikaa kotonani. Olin jopa levoton, jos edessä oli lauantai-ilta kotona; yleensä keksin viime hetkillä jotain, jos niin tarvitsi tehdä. Tyhjä kalenteri oli painajainen.
Nyt minua ei haittaa yhtään, jos lähden juhlista kotiin ajoissa ja menen jo kymmeneltä viikonloppuiltana nukkumaan. Vapaa viikonloppukin kuulostaa nyt inspiroivalta ja mahdollistaa täydellisen määajan.
Mutta yksi asia ei ole muuttunut: jos vain voin varata matkan, olen valmis suunnittelemaan ja lähtemään ihan milloin tahansa reissuun.
Matka vs. koti = 100–0.
Pienikin ajatus uudesta seikkailusta kohentaa ryhtiäni, leventää hymyäni ja saa minut avautumaan koko maailmalle.
Näin kävi viimeksi tällä viikolla, kun sain edistettyä yhtä todella jännää matka-asiaa. Olin hetkessä taas oma itseni eli ekstrovertti, joka alkoi jutella tuntemattomille kirjastossa, elokuvissa ja kaupassa.
Olin välillä ihan ymmälläni, sillä tämä kaikki muistutti minua matkoistani, jolloin olen rentoutunut ja välitön. Aina valmis uusiin tuttavuuksiin. Olin jotenkin kadottanut tässä yhdeksässä kuukaudessa tuon taidon vapaa-ajallani. Olin myös kiireinen nähdessäni jo vanhoja tuttujani.
Näistä pienistä arjen uusista kohtaamisista sain älyttömästi energiaa, ja niitä tapaamisia tuli kuin liukuhihnalla toinen toisensa jälkeen. Sovin myös kaveritreffejä tuttujen kanssa, ja päiväni venyivät myöhään iltaan saakka. Hyvä ruokkii hyvää.
Kun puhuin ystävilleni matkasuunnitelmastani, he kertoivat kuinka silmäni loistavat ja kehoni avautuu huomattavasti. Introvertista työmyyrästä tulee hetkessä ekstrovertti seikkailijatar, kun kuulen koodisanan ”reissu”.
Mutta voiko se olla edes mahdollista? Voiko persoonallisuuteni muuttua niin paljon koti–matka-akselilla?
Toisaalta, ihmisen halut ja energiatasot ovat yleensä jatkuvassa muutoksessa. Intohimot ja niiden toteuttaminen saa ihmeellisiä asioita aikaan.
