Diy-kasvomaskeja sekä suun kurlaamista! Millaista elämä on nyt Japanissa – koronavirustilanteessa?

Helmikuu. Tässä nimessä on jo lupaus jostain todella ”helmestä”.

Tänä vuonna helmikuu on ollut kuitenkin osittain jotain muuta.

Provokatiivisesti kuvailtuna: helmikuu 2020 on tuntunut välillä kuukausien tiistailta. Syynä: koronavirus.

Helmikuu on tuntunut tikkumaiselta päivältä, joka tulee viikon ensimmäisen ja innostavan päivän, maanantain, jälkeen.

Henkilökohtaisessa kalenterissani maanantait ovat superpäiviä. Keskiviikosta lähtien on myös huippupäiviä.

Mutta tiistai siinä välissä on usein vähän sellainen, että mitäs nyt? Ei ole maanantain superenergiaa, mutta ei myöskään vielä kannata haikailla viikonloppua.

Ajattelin, että helmikuussa aloitan japanin kielen opiskelut täydellä teholla, kun tulen takaisin Japaniin Uudesta-Seelannista. Suunnittelin, että tapaan paljon ihmisiä ja käyn kaikissa kivoissa kulttuuririennoissa, joita on täällä Fukuokassa.

Kaikki nämä suunnitelmani peruuntuivat – koronaviruksen vuoksi.

Vapaaehtoisten vetämät kielikoulut suljettiin toistaiseksi Fukuokassa.

Yli 20 kulttuurilaitosta laitettiin kiinni Fukuokassa toissa päivänä, ja massatapahtumia perutaan.

Eilen Japani ilmoitti, että kaikki peruskoulut suljetaan maaliskuun alussa lähes kuukaudeksi; sisältää jokavuotisen lomakauden.

Ei, ei saa käsittää väärin.

Suunnitelmieni kaatuminen on pientä tässä koronavirustilanteessa. Alkupettymyksen jälkeen olen kehittänyt taas niin paljon ohjelmaa, että en muistakaan kielikouluja. Opiskelen edelleen japania päivittäin itsenäisesti, ja nautin tästä kevätolosta sekä vuorotteluvapaasta suosikkimaassani.

Olen erittäin tyytyväinen, että Japanissa tehdään toimenpiteitä covid-19:n leviämisen hillitsemiseksi. Tilanne elää koko ajan, ja tunnelmat sen mukana. Jotkut ovat tuskissaan:

Miten esimerkiksi hoidetaan lasten ylimääräinen vapaa-aika, kun koulut sulkeutuvat?

Ihmiset välttelevät ylimääräistä liikkumista julkisilla paikoilla. Kauppakeskukset ovat tyhjiä ja metrossa on paljon vapaita paikkoja. Ystäviä ei nähdä enää niin paljon iltaisin eikä ulos mennä syömään niin herkästi.

Työpaikoille on tullut uusia sääntöjä, muun muassa hengityssuojainten käytöstä.

Mutta voiko 37,5 asteen kuumeessa jäädä pois töistä? Sitäkin moni paikallinen pohtii nyt, kun samalla on menossa influenssakausi.

Entäpä olympialaiset? Siirretäänkö niitä vai perutaanko kokonaan? Vai mitä tapahtuu?

 

 

Suodatinpussi kasvoille?

Suosituilla turistipaikoillakin on nyt yllättävän väljää. Se on yksittäiselle turistille hyvä, mutta ei maan taloudelle. Tämän postauksen kuvat ovat Dazaifusta, joka on yleensä keväällä täynnä naapurimaiden turisteja ja luumunkukkien ihailijoita. Mutta eipä ole ollut ruuhkaa viime aikoina.

Paikalliset kahvilat, ravintolat ja hotellit kärsivät asiakaspulasta. Turistipalveluja tarjoavat yritykset ovat kertoneet lyöneet lapun luukulle toistaiseksi tai supistaneet aukiolojaan. Mitä tapahtuu yrityksille loppuvuodesta? Nostavatko vai pudottavatko he hintoja? Vai joutuvatko he lopettamaan kokonaan?

Lentokoneita lentää Fukuokan kentälle yhä harvemmin, sillä lentoja on vähennetty paljon naapurimaihin. Isot risteilijät pysyvät poissa satamasta.

Tämän postauksen kirjoitushetkellä Fukuokassa on todettu kaksi tartuntaa. Koko Japanissa on testattu 186 positiivista; 19 heistä on saanut tartunnan, mutta heillä ei ole ollut mitään oireita.

Pientä paniikkia on ilmassa. Kasvomaskeja on varastettu muun muassa sairaalasta ja Fukuokan metrossa on jopa painettu hätänappulaa, kun joku yskäisi ilman kasvonaamiota.

Uber eats ja muut kotiinkuljetusfirmat porskuttavat, sillä nyt on syytä tilata ruokaa kotiin ja vältellä ruokakauppoja.

Hyllyissä on edelleen myytävää ruokaa, mutta Japanissa on selvästi menossa hamstrausbuumi.

Ainakin käsidesit ja hengityssuojaimet myydään nopeasti loppuun, jos niitä ylipäätään tulee kauppoihin. Vessapaperit, saippuat ja hygienialiinat ovat niin ikään erittäin suosittuja ostoksia juuri nyt.

Kekseliäät japanilaiset ovat nyt taas innostuneet tekemään diy-maskeja. Sosiaalisessa mediassa leviävät nyt ohjeet siitä, kuinka kasvonaamioita voi tehdä itse huivista, nenäliinasta tai jopa suodatinpaperista.

En ole vielä kokeillut ohjeita. Eräs käsityölehti julkaisi äskettäin myös kaavan, johon ei tarvita ompelukonetta. Ehkä sitä voisi testata viikonloppuna?

Käsien riittävä peseminen on kuitenkin edelleen se ykköskeino, joka estää viruksen leviäminen parhaiten, paikalliset viranomaisetkin ovat todenneet moneen kertaan.

(Kun pesen käsiäni, teen samalla hengitysharjoituksen: lasken kolmeen, kun vedän hengityksen sisään, ja uloshengityksen aikana lasken kolmeen. Toistan tämän kymmenen kertaa, ja kädet on pesty taatusti huolellisesti.)

Japanissa suositellaan myös suun purskuttelemista vedellä mahdollisimman usein. Riittävä lepo ja terveellinen ravintokin on mainittu useaan otteeseen muun muassa Fukuokan kaupunginjohtajan Soichiro Takashiman postauksissa.

Hus hus, koronavirus, menisitkö jo pois!

 

 

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: