”Syyskuussa Malediiveille? Oletko hullu? Siellä sataa koko ajan.”
Näin ystäväni varoitteli minua, kun kerroin opintovapaani alkupään suunnitelmista. No, sadehan ei minua haittaisi. Silloin kun sataa, opiskelisin, ajattelin elokuussa.
Ja syyskuussa olen sitten toteuttanut sitä. Maafushilla ei ole ollut näinä 11 päivänä vielä yhtään täysin kuivaa päivää. Sateet ja tuulet ovat haitanneet alkukuussa juhlittuja Eid-festivaaleja, päivittäisiä vesiaktiviteettejä sekä kuljetuksia.
Aina, kun on ollut vähänkään kuiva hetki, olen kipittänyt rannalle. Välillä aallokossa ei ole voinut uida lainkaan. Toisinaan on ihanan tyyntä ja aurinkoista, ja otan niistä hetkistä kaiken irti. Mitään pidempiä retkiä ei ole voinut varata, koska sää on nyt niin huono ja arvaamaton, mutta ei hätää, minä viihdyn. Seikkailla ehtii myöhemminkin. Nyt olen luvan kanssa hieman laiska seikkailija, joka latailee vielä akkuja menneen vuoden koitosten jälkeen ja koittaa päästä kiinni opiskelurytmiin.
Saarelle saapuvat muut turistit kauhistelevat keliä. Jotkut, joiden kanssa olen jutellut, ovat jopa sitä mieltä, että koko unelmaloma on pilalla, koska vain sataa ja sataa. Maafushilla ei ole tietty liikaa tekemistä sateisina päivinä. Täältä löytyy kyllä kuntosali, muutama spa (ökyhintaisia), vesiurheilua ja yhteensä kymmenkunta ravintolaa sekä kahvilaa. Ei ole yökerhoja, elokuvateattereita tai joogasaleja. Koko kylä tuntuu nukahtavan kahdeksan jälkeen illalla. Maanantaina kaikki oli suljettu jo kuudelta illalla.
Mutta aamulla kyläläiset heräilevät jo ennen kello viiden rukoushuutoa. Tällä hetkellä nukun sen verran hyvin äänieristetyssä huoneessa, etteivät rukouskutsut sinne kantaudu. Heräsin tänään kuitenkin viiden jälkeen älyttömän virkeänä ihan sattumalta ja päätin, että nyt on aika tutustua auringonnousun aikaiseen Maafushiin. Se on ollut mielessäni jo monena aamuna, mutta yleensä ukkoskuuro on estänyt kauniiden auringonnousumaisemien ihailun tai olen vaan halunnut jatkaa uniani, koska ei ole pakko herätä. Tänään ei sadetutkassa ollut merkkejä kuuroista, joten lähdin kello 5.30 ulos kävelemään.
Kyllähän jo aavistin etukäteen, että aamulla on vilkasta Maafushin pikkuruisilla kaduilla, mutta en uskonut, että kuinka vilkasta.
Katuvalot olivat vielä päällä ja ulkona täysi pimeys puolikuudelta, mutta vesilätäkköjä pumpattiin, katuja lakaistiin ja liikkeiden ikkunoita pestiin ihan täysillä. Viime päivinä on satanut niin paljon, että monet lätäköt ovat täynnä vettä, muutamat jopa minua polviin saakka. Päästäkseen paikasta A paikkaan B on vähän kuin seikkailua jossain videopelissä: lätäköiden ylittämistä, liukkaiden mutateiden päällä sipsuttelua ja yhtäkkiä kun sade alkaa, täytyy kipittää äkkiä ensimmäiseen turvaan.
Eniten aamusäpinää oli rannassa. Toisella puolella saarta lastattiin veneistä kaloja sekä muita mereneläviä. Toisella puolella taas naiset jumppasivat keppien kanssa ja saivat uimaohjeita kolmelta miesvalmentajalta. Vesipullot ja flipflopit olivat tiukasti jonossa ennen kello kuusi alkavaa urheilutuntia. Vieressä jotkut naiset istuivat vedessä vilvoitellen. Pimeys kaikkosi puolessa tunnissa yhtä nopeasti kuin se tulee illalla humahtaen. Yhtäkkiä oli niin kirkasta, että kunnon aurinkolasit olisivat olleet tarpeen.
Pienet koululaisetkin olivat jo kuuden maissa matkalla. En tiedä varmasti, alkaako koulu niin aikaisin, mutta ainakin osalla on koraanitunteja ennen varsinaista koulupäivää. Osa lompsi kouluun suoraan isojen lätäköiden läpi fläpäreissään – tai kokonaan avojaloin. Periaatteessahan täällä voisi kulkea koko ajan paljain jaloin, koska kylän kaikki kadut ovat pelkkää hiekkaa ja mutaa.
Minä upotin omat varpaani samettiseen hiekkaan rannassa ja nautin ilmaisen aamupiristeeni, jota oli tänään onneksi tarjolla. Siihen kuuluu merivedessä pulahtaminen ja tunnin aurinkokylpy! Ja nyt taas muistan, miksi kannattaa herätä kukonlaulun aikaan toisella puolella maailmaakin.
Aamut ne vaan ovat merenrannalla niin ihastuttavia! Kuin puhdasta taikuutta. <3 <3 <3
