- Valokuva passista. Check.
- Valokuvat lentolipusta ja tarkistuskortista. Check.
- Valokuvat vakuutuksesta. Check.
- Valokuvat hotellivarauksesta ja uuden kohteen kartasta. Check.
- Somekuva lomalasista? Check. Check. Check.
Mutta ennen kuin pääsen lentokentällä nauttimaan smoothiesta ja postaamaan kuvan siitä someen, otan yleensä joukon muita valokuvia ja screenshotteja talteen omaan puhelimeeni. Itse asiassa, olen lähettänyt kuvat tärkeistä asiapapereista aina myös sähköpostilla omaan meiliini. Ihan sen vuoksi, jos kännykkäni vaikkapa katoaa. Marokossa se vietiin jopa kädestäni.
Otan myös yleensä etukäteen screenshotteja mielenkiintoisista paikoista, joissa haluan vierailla, sekä kartoista, jotka kertovat niiden sijainnin.
Mutta kun palasin opintovapaaltani ja kotona minut yllätti alivuokralaiseni jättämä kaaos, tajusin, että minun olisi pitänyt sisällyttää kuva myös kodistani sekä omaisuudestani ”matkadokumenttien” joukkoon. Tutun asianajajan mukaan valokuvat astioistani sekä liinavaatteistani sekä muista esineistä olisivat voineet auttaa kadonneiden tavaroiden selvittelyssä.
Mistä kaikista jutuista on syytä ottaa valokuvia ennen reissua? Listasin tärkeimmät asiat:
- Matkustusasiakirjat
Olen aina printannut matkalippujen, varausten, vakuutusten, passin ja muiden tietojen paperit, mutta haluan niistä kuvan myös kännykkääni. Siellä ne ovat älylaitteessa kätevästi kaikki samassa paikassa ja usein helpommin saatavilla kuin paperilaput. - Koti
Vaikka asunto jäisi tyhjilleen reissun ajaksi, kannattaa valokuvata varsinkin ikkunoiden ja ovien ympäristöt, mahdolliset arvokkaat esineet ja yleisilme. Ne ovat tärkeitä kuvia vaikkapa poliisille ja vakuutusyhtiölle, jos kotona tai taloyhtiössä tapahtuu jotain ikävää.
Vielä tärkeämpää kodin tavaroiden kuvaaminen on silloin, jos kodin vuokraa eteenpäin loman ajaksi. - Matkalaukku
Tärkein valokuvattava esine taitaa kuitenkin olla matkalaukku. Jos se katoaa, kuvan voi näyttää kentän henkilökunnalle ja se auttaa etsinnöissä. Muista ottaa kuva myös laukun nimilapusta ja muista yksityiskohdista! - Matkalaukun sisältö
Jos laukusta sattuu katoamaan tavaraa, kuva sisällöstä helpottaa asian todistamisessa. - Käsimatkatavarat
Varkauksien ja unohtelujen vuoksi valokuva käsimatkatavaroista on turvallinen todiste. Pitäisikö ottaa uusi kuva myös matkakumppanista, jolla on tapana lähteä omille teilleen? - Auto
Varsinkin lentokentälle parkkiin jätetty auto on hyvä valokuvata lähietäisyydeltä ja vähän kauempaakin. Kun takaisin palaa vaikkapa kuuden tunnin lennon jälkeen, voi muisti olla kovilla. Silloin valokuva viimeistään kertoo täsmäpaikan, mihin auto jäi parkkiksella. - Vuokra-auto
Jos kohteessa odottaa vuokra-auto, valokuva siitä voi pelastaa monessa asiassa. Valokuvan voi näyttää kätevästi majapaikassa, jos siellä kysytään rekkaria, eikä tarvitse enää juosta autolle katsomaan numerosarjaa. Auton alkuperäinen kunto voi olla myös tärkeä todiste vaikkapa onnettomuustilanteessa. - Hotellihuone
Ennen kuin hotellihuoneeseen tai majapaikkaan levitellään matkalaukkujen sisältö, kannattaa huoneesta napata valokuva. Se auttaa vaikkapa silloin, jos huoneesta pitää reklamoida. - Majapaikan tiedot
Vaikka puhelimessa olisi jo kartta majapaikasta ja varaustiedot, paikan päällä on syytä valokuvata paikan julkisivu ja paikallisella kielellä kirjoitettu osoite. Nämä tiedot helpottavat usein taksimatkaa tai muuta paluukyytiä majapaikkaan. - Lemmikki
Jos lemmikki matkustaa mukana, kuva on ehdoton! Mutta jokaisellahan nyt on omasta kissastaan tai koirastaan kuva kännykässä muutenkin. Se lievittää lempeästi myös lemmikki-ikävää matkalla!
Tuleeko sinulla vielä mieleen asioita, joista kannattaisi napata valokuva ennen reissua?
3 comments
Ihan loistava lista! Mä olen aina luullut et mulla on nuo reissuun liittyvät varmistuksen varmistukset kunnossa, mutta eipä ollutkaan. Muutaman kerran olis kyllä ollu hyvä olla kuva tilanteesta, näin jälkiviisaasti sanottuna, seuraavalla kerralla sit! 🙂
Kiva kuulla, jos tästä tuli jotain uusia oivalluksia. 🙂
En ollut itsekään ennen viime vuotta näin tarkka varmistaja, mutta aina oppii reissulla jotain uutta.
Ja nyt tuli vielä mieleeni, että hyvähän se olisi myös toisen kännykällä tai kameralla ottaa kuva omasta kännykästään ja tallettaa se pilveen tai meiliin.
The idea is as easy as it looks. You get the danger of booking your seats within the online travel agencies with the help of the client care executives and the websites at the same time as you may pay the amount later after you are shown with the plan. This is usually beneficial when we are in a dilemma if we’re going to the trip or not. But the only disadvantage is that the flight fares won’t be identical whilst you are truly purchasing it.