Vaikka olenkin viime vuosina tehnyt paljon mää-matkoja, rakastan myös me-matkoja. Etenkin reissut ystävieni kanssa ovat jääneet mieleen.
Tietyt ystävät ovat minulle yhtä läheisiä kuin perheeni. Olen onnekas, että olen saanut ympärilleni huipputyypit, joista kaikki rakastavat matkustamista.
Viime aikoina yhteiset vapaat ja kiinnostuksen kohteet ovat olleet ehkä eriäviä ystävieni kanssa. Toki, kaikki reissuihin liittyvät jutut ovat suurimmalta osin järjestelykysymyksiäkin, joten ehkä olen sitten vain innostunut enemmän nyt seikkailemaan omillani.
Tykkään matkustaa etenkin sesonkien ulkopuolella, ja erityisesti kaamosaikaan on päästävä jonnekin. Vaikka välillä tuntuu, että voisin lähteä ihan milloin tahansa ja ihan minne tahansa. Etenkin ihanien ystävieni kanssa.
Minulla tulee mieleen niin monta asiaa, miksi ystävien kanssa reissaaminen on ihan parasta:
- He löytävät paikkoja, joihin en välttämättä itse menisi
Olisinkohan koskaan viettänyt juhannusta 2013 Baikal-järven rannoilla tai ylipäätään mennyt sinne? Jos siis minulla ei olisi ystäviäni, jotka olivat suunnitelleet Trans-Siperian matkan.
Maisemat olivat unohtumattomia, kuten tunnelma Siperiassa. Kohde ei ollut ensimmäisenä mielessäni, mutta sinne päädyin kaveriporukalla ja olen niin tyytyväinen näistä ”matkanjärjestäjistäni”.
Ystävät järjestävät siis yllätyksiä – mutta saahan niitä sinkkureissuillakin, kun tapaa uusia ihmisiä. - Ystäväni ovat loistavia matkaoppaita
Tosiaan, kun olimme Siperiassa, menin tuolle reissulle melkein kuin seuramatkalle (josta ovat tämän postauksen kuvat). Varasin tietenkin omat lentoni, mutta kaikki junaliput ja muut kierrokset hankittiin yhdessä.
Jotenkin tuolla Siperian-matkallani aloin hellittää siitä tunteesta, että minun pitäisi päästä aina suunnittelemaan ja organisoimaan kaikki itse. Aloin tuntea hiljalleen tyytyväisyyttä siitä, että joku muu suunnittelee reissuni puolestani ja voin vain hypätä joukkoon mukaan.
Paitsi että ystäväni vievät uusiin paikkoihin, he luovat myös turvallisuutta ja jaksavat huolehtia perustarpeista. Saatan oppia heiltä myös paremmin hyödyllisiä vinkkejä kuin täysin tuntemattomilta.
Täydellisiä matkaoppaita siis ovat he! - Ryhmäreissaaminen on miellyttävämpää
Joihinkin päiväretkille vaaditaan isoja ryhmiä. Joskus tykkään osallistua tuntemattomienkin kanssa sellaisille, mutta kyllä se on se tuttu seura, jonka kanssa mieluiten menen ryhmäretkille. Saatan hypätä jopa kamelin tai mongolialaisen villihevosen selkään, koska muutkin niin tekevät!
Mutta uskallan jäädä poiskin, jos meno on liian villiä. - Heidän kanssaan pysyn paremmin budjetissa
Omat ystäväni harrastavat matkoilla mieluusti matkakulujen kirjaamista – ja summat tasataan lopussa. Näillä kirjanpidoilla reissu tulee jotenkin halvemmaksi, kun ei päädy sooloilemaan esimerkiksi ruokakaupassa. Niin ja ylipäätään: kun huoneen jakaa ystävien kanssa, pankkitili kiittää enemmän kuin sinkkumatkoilla. Muun muassa syyslomamatka Madridissa tuli aikoinaan todella edulliseksi, kiitos ystävieni, jotka bongasivat edulliset lennot ja majapaikan. - Ystävieni kanssa jaan joka hetken tiiviimmin
Vaikka välillä ystävä- tai parisuhdematkalaisten tiet erkaantuisivatkin, kun toinen haluaa päiväunille ja toinen shoppailemaan, on olo aivan toinen kun palaa noilta seikkailuiltaan majapaikkaan. Siellä odottavat seuralaiset, joiden kanssa voi heti jakaa päivän fiiliksiä. Ystävien tai kumppanin kanssa nuo hetket ovat jotenkin syvällisempiä, vaikka tykkään rupatella tuntemattomienkin kanssa. Mutta reissuystävien kanssa jutustelu on todellista nautintoa! - Ystävyyssuhteetkin saattavat tiivistyä
Olen oppinut juuri matkoilla eniten ystävistäni ja seuralaisistani.
On aivan toista elää heidän kanssaan reissujen ajan kuin nähdä nopeasti arjessa. - Minäkuvanikin muuttuu
Ystävillä on hieno taito puskea epämukavuusalueille myös ajatteluntasolla. He ovat saaneet minut ajattelemaan itsestäni toisin ja olen saanut uutta rohkeutta sekä lempeyttä heidän kanssaan juuri matkoilla. He ottavat myös enemmän valokuvia itsestäni, mitä en välttämättä tee niin usein matkoilla. Saatan myös ystävieni seurassa innostua pelleilemään kuvissa, kuten kävi aiemmin Budapestin-matkallamme: minusta oli kuvia melkein jokaisessa korttelissa ja kaupassa kuvattuna. - Ystäväni jakavat eväät kanssani
Jos matkalta on unohtunut jokin kosmetiikkatuote, niin ystävältä saa taatusti sitä lainaan. Myös vesipullo ja välipalat ovat kivoja jaettavia, aterioista puhumattakaan. Olinpa sitten kotona tai matkalla ystävieni kanssa. - Suunnittelun riemunkin voimme jakaa…
Jo matkan suunnitteluvaiheessa on huomattavasti mukavampaa, kun sitä saa miettiä toisten kanssa. Vaikka reissujen järjestäminen on aina hauskaa, yksinkin, niin joukolla siitä saa enemmän irti ja nopeammassa ajassa. - … ja kaikki ne muistot jälkikäteen
Hei, kun me sitten vietämme kiikkustuoliaikaa, saamme yhdessä muistella kaikkia niitä tai edes jonkun hulvattoman matkan kuvioita.
Tai no, mieluummin olemme silloin reissussa ja muistelemme nuoruuden reissuja jossain eläkeläisrannalla.
1 comment