Mikä on Euroopan unionin pienin pääkaupunki?
Missä pääkaupungissa on yli 300 muistomerkkiä ja patsasta?
Tai pelkästään 7 000 asukasta?
Olen kuullut usein, kun Maltan pääkaupungista Vallettasta esitetään kysymyksiä tietovisailuissa. Kun olin lapsi, rakastin erityisesti kysymystä, jonka veljeni joskus esitti:
Kumpi on eurooppalainen pääkaupunki: Valletta vai Tottuutta?
Yritin alkaa laskea vallettalaisia muistomerkkejä sekä otin niistä kuvia, mutta kymmenen patsaan jälkeen lopetin. Jos olisin vaikkapa laittanut euron säästöön jokaisesta patsaasta, jonka näin päivän aikana, niin olisin voinut varmasti varata siihen yli satasen potin.
Maltan pääkaupungissa on patsaita jokaisessa kulmassa. Uusiakin on pystytetty tänä vuonna, kun Valletta toimii Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Muun muassa moderneja, valkoisia eläinpatsaita sioista lehmiin näkyy nyt paljon pienessä kaupungissa.
”Kumpi on eurooppalainen pääkaupunki: Valletta vai Tottuutta?”
Alkuvuodesta 2018 lähtien Valletta on ollut täynnä kulttuuritapahtumia. Tanssista musiikkiesityksiin. Katutaiteilijat hurmaavat päiväsaikaan ja illalla saattaa sinfonia kajahtaa keskusaukiolta. Elokuvaviikot, taidenäyttelyt ja sadat muut kulttuuririennot jatkuvat vuoden loppuun saakka.
Pinta-alaltaan Valletta on todella vaatimaton, noin neliökilometrin kokoinen. Mutta se on rakennettu tiiviisti ja nähtävää riittää hyvin pitkäksi päiväksi tai pitkäksi viikonlopuksi. Jotkut viihtyvät kaupungissa pidempään, kuten kokonaisen viikon.
Täytyy myöntää, että St. Juliansin ja Slieman jälkeen Valletta tuntuu paljon rauhallisemmalta paikalta. Täällä aika on kuin pysähtynyt tai hypännyt ainakin monta kymmentä vuotta taaksepäin.
Arkkitehtuuri ja elämänmeno on saman tyyppistä kuin naapurikaupungeissa, mutta selvästi lungimpaa. Kaupat alkavat mennä kiinni jo viiden jälkeen. Iltakahdeksalta auki ovat enää ravintolat ja pubit. Toisaalta, nyt eletään toukokuun loppua, joka on hiljaisempi kausi. Huippusesonki alkaa vasta heinäkuussa ja kaupunki on täynnä turisteja elokuussa. Ehkä silloin aukioloajat ovat pidemmät. Toisaalta naapurikaupunkien St. Juliansin ja Slieman yökerhoissa sekä pubeissa voi nauttia menosta aamuun saakka.
Pyhän Johanneksen katedraalikin oli kiinni jo neljältä iltapäivällä, vaikka se on yksi suosituimmista kohteista Vallettassa. 1500-luvulla rakennettu kirkko näyttää ulospäin varsin tavalliselta, mutta se on sisältä erittäin koristeellinen.
Auringonlasku satamassa
Valletta on vähän kuin italialaisten oma Tallinna. He pääsevät Sisiliasta muutamassa tunnissa Maltalle laivalla ja heitä kuulostaa myös olevan paljon kaupungissa. Brittituristejakin on runsaasti – läpi vuoden.
Toukokuun terasseilla on eniten porukkaa lounasaikaan ja myöhään iltapäivällä, kun paikallisetkin saapuvat niille. Mutta kesän sesonkikuukausina ne ovat aamusta iltaan täynnä. Monessa paikassa tarjoillaan eksoottista jänistä, joka on Maltan kansallisruoka. En ole vielä ehtinyt maistamaan.
Pääkaupungin kaduilla saa liikkua ihmeellisen rauhassa. Kukaan ei tyrkytä mitään. Panama-hattujen jäljitelmiä ja pitsiasusteita myydään pikkukojuissa, joissa on leppoisa tunnelma ja ystävälliset tervehdykset. Moni myyjä kättelee asiakkaat lopuksi. Tätä tapahtuu myös ravintoloissa ja takseissa.
Porrastreeniä riittää Vallettassakin. Toukokuun tuulisena päivänä se ei ole kuitenkaan mikään iso juttu, mutta elokuun helteissä saattaa pikkukaupungissakin tulla hiki, kun kiipeää tuhansia portaita päivän aikana.
Vallettan kaduilla saa liikkua ihmeellisen rauhassa. Kukaan ei tyrkytä mitään.
Illalla kannattaa suunnata satamaan ja katsella linnoitusta vasten laskevaa aurinkoa. Veden ääreltä löytyy kivoja ja edullisia illallispaikkoja. Voin kertoa, että on syytä huomioida se tosi asia, että maltalaiset annoskoot ovat valtavia. Tai ainakin minusta tuntuu nyt minimalistisen Japanin jälkeen. 12 euron alkupalafoccaciasta riittää ruokaa vaikka neljälle; kaksi ihmistä se täytti niin hyvin, että pääruoka oli melkein turhaa, sillä se jäi puoleksi syömättä. Jaettu alkupalalautanen riitti myös kahdelle lounaaksi hyvin; kaikkea emme saaneet edes mahtumaan isoihin suihimme.
Jos myöhäisillalla haluaa ja jaksaa nauttia paikallisesta yöelämästä rennolla tavalla, kannattaa suunnata Black Pearliin. Se on todella leppoisa ravintola, matalan kynnyksen musiikkibaari, jossa paikalliset käyvät. Ikäjakauma on kaikkea teinistä vaariin. Ainakin sen illan, jolloin minä siellä olin, humppaorkesteri houkutteli kaikenikäiset tanssilattialle ja meno oli kuin jossain salakapakassa: kostean intiimi, mutta riehakas ja erittäin rento.
Maltalta myös:
