Japanissa törmää yhä useammin pieniin koirarotuihin. Erittäin minikokoisiin hauvoihin. Kaikilla on puudeleita, mäyriksiä ja perhoskoiria. Paikallisia perusrotuja, kuten shiba ja akita inua, näkee enää harvemmin kaupungissa. Maalla ne ovat yhä suosittuja – ja vähän harmittaa, että en ole niin paljon japanilaista maaseutua opintovapaallani nähnyt. Enkä varsinkaan suosikkikoiriani shiboja tarpeeksi.
Minusta tuntuu, että Taiwanissakin näin enemmän shiboja. Niitä näin myös edellisellä kerralla enemmän Japanissa, mutta silloin taisin hengata enemmän puistoissa. Vaikka olen nähnyt kauniita puutarhoja ja puistoja paljon tänä keväänäkin, ehdin viettää kaksi vuotta sitten niin paljon enemmän noissa vihreissä japanilaiskeitaissa. Puistot ja puutarhat vaan ovat niin kivoja!
Kuten ovat shiba inutkin.
Japanilaiset shibat ovat hieman pienempiä kuin suomalaiset lajitoverinsa. Yleensä niitä taluttaa vanhempi mies. Aamut ja myöhäiset illat ovat parhaimpia aikoja bongailla niitä, mutta enpä ole ollut kovin aikaisin liikenteessä täällä Japanissa. Enkä myöskään ole hengaillut iltaisin puistoissa, koska täällä on silloin melkoisen viileää. Pipokelit, ainakin minun mielestäni iltaisin, vaikka päivällä on jo hyvinkin +25 tai yli täällä metropolialueella.
Aina kun näen jossain shiban, hihkun onnesta. Joo, toiset bongaavat matkoillaan toisenlaisia eläimiä ja menee vaikkapa safarille, mutta minulle mieluisin on japanilainen shibasafari. Safarimoodini tosin tuottaa välillä hieman hassuja tilanteita.
Fukuokassa kuulin, että japanilaiset koiranulkoiluttajat eivät hirveästi juttele toisilleen. Ulkona he vievät koiransa viileän tyylikkäästi toistensa ohi. Koirapuistot ovat yleensä maksullisia ja niissäkin seisoskellaan yleensä hiljaa.
Joten tämän tiedon jälkeen en enää ihmettele, miksi monet koiranomistajat säikähtävät, kun lähestyn heitä leveä virne huulillani ja kysyn, että saanko tervehtiä koiraa. Monta kertaa olen tavannut japanilaisen, joka melkein juoksee pois tai ainakin näyttää pelästyneeltä, kun yritän tehdä kontaktia koiraan. Japanilaiset ovat välillä todella introvertteja, vaikka he ovatkin avuliaita ja kiinnostuneita esimerkiksi Suomesta. Pääkaupunkiseudulla Tokiossa koiranulkoiluttajat ovat vieläkin kiireisemmän ja pelästyneen näköisiä kuin vaikkapa Kyushun saarella.
Jopa japanilaisen ystävän kanssa liikkuessani tokiolaiset koiranulkoiluttajat lähtevät karkuun, kun ystäväni lähestyy heitä ja kysyy japaniksi vaikkapa koiran ikää. Tai ainakin osoittavat etäisyyttään pysymällä mieluusti kaukana. Poikkeuksiakin tietenkin löytyy. Mutta koirista olen huomannut saman piirteen, joka on tuttu omasta shibastani: ne eivät halua sitten millään poseerata kameralle. Heti kun kaivan kännykkäni, koirat ovat vähintään katsomassa muualle.
Vaikeaa on siis tavoittaa japanilaisia shiboja sekä niiden omistajia, joten siksi minä stalkkaan heitä usein kauempaa. Temppeleiden ja puistojen läheisyydessä yritän esittää, että olen kiinnostunut nähtävyyksistä enkä ulkoiluttajien koirista – vaikka zoomailen pelkkiä kippurahäntiä. Olen nähnyt shiboja pyöräkoreissa viilettämässä ohitseni, tyylikkäissä blingbling-pannoissa, toppatakeissa ja jopa lippalakeissa. Valitettavasti olen nähnyt shiboja myös eläinkauppojen ikkunoissa, joiden kuvaaminen on täällä paikoitellen sakon uhalla kiellettyä. Sydämeni särkyy jokaisella kerralla, kun näen pienen shibanpennun näyteikkunassa.
Shibasafari ei olisi täydellinen tietenkään ilman oheiskrääsää. Ja sitä on paljon Japanissa. Tarjolla on kaikkea shibakuosisista vaatteista koriste-esineisiin ja herkkuihin. Shibalehtiä ja -kirjojakin on runsaasti – ja ne toimivat kyllä erinomaisena motivaattorina siihen, että haluan vielä joskus opiskella japanin kieltä. Harmi, ettei matkalaukussa ole enempää tilaa. Voisin helposti tuoda kaikki shibajutut Suomeen.
Lisää shiba inu -aiheisia juttujani:
- Kelluva shiba inu on uusi juomavillitys – katso söpö video!
- Pokémon ja Totoro auttoivat espoolaista Lauraa, todellista shibanaista, toteuttamaan unelmansa
- Shibamania ja muut jännät jutut, joihin törmää Taiwanissa x 8
No comments
Voi ei, voin jo kuvitella kun itse tulevalla Japanin reissulla juoksen silmät loistaen vastaantulevia shibanulkoiluttajia kohti ja he varmaan juoksevat kauhuissaan karkuun. Oletko käynyt ehkäpä Instragramin tunnetuimman shiban Marutaron Gallery Marusanissa? Tokiossa olisi sellainenkin käyntikohde shibafanille: https://www.fun-japan.jp/my/articles/1482. Ja ääh, tuo Shibalehti, tuollaisista olisi aivan mahtavaa opetella japania! Kauanko muuten olet vielä Japanissa?
Moi.
Viimeisiä viedään Japanissa. 🙁
Joo, Marutaro on tuttu edelliseltä reissulta.
Ja olisihan täällä vaikka mitä: Meme shiba -kahvilaa, yksittäisiä shiboja kahviloissa, koirapuistotapaamisia, lemmikkimessuja sekä tietenkin Shibuyan Hachiko.
Ja kyllä täällä voi silmät loistaen juosta shibojen luokse; reaktio voi vaihdella. 😉