Onomichi – retroa charmia, kissoja, sitrushedelmiä ja temppelipolun rauhaa

Jo ensimmäiset porrasaskelmat saavat haukkomaan henkeäni.

Katselen alas Onomichin kaupunkiin ja merelle. Hiki valuu kasvoiltani ja mietin, onko yksi pieni vesipullo liian vähän. Vielä näin lokakuun lopussa on lämpöä lähes 30 astetta ja merikaupungin tuuli ei tällä kertaa poikkeuksellisesti tunnu yltävän iholleni.

Olen kiivennyt temppelipolun ensimmäiselle temppelille, josta on huikeat näköalat kaupunkiin. Vastaan tulee tehokkaan näköisiä senioreita, joilla on mukana kävelykepit ja rinkat. Osalla turisteilla on puolestaan yllättäen korkokengät.

Porrasaskelmat ovat syviä ja kadut jyrkkiä jo temppelipolun alkupäässä. Pienet kujat kiertävät Onomichin asuinalueiden läpi ja niissä on paljon portaita. Mietin, miten paikalliset kantavat tänne ruokaostoksiaan. Suurin osa taloista on vanhoja ja ulkopuoleltaan jo ränsistyneitä. Autoja näille kaduille ei mahdu.

Eikä täällä näy juoma-automaatteja, vaikka juuri sellaista kaipaisin ja kylmää vettä. Edellispäivän retkikohteeseeni Kurashikiin verrattuna Onomichi vaikuttaa pittoreskiltä ja vähän retroltakin sekä paikalta, jossa tulee tehtyä porrastreeniä.

Parin ensimmäisen temppelin jälkeen päätän luovuttaa. Reitti on noin 2,5 kilometriä ja sen varrella on 25 temppeliä.

Matkaan voi mennä pari tuntia tai koko päivä.

En halua viettää Onomichin-päivääni kukkuloilla urheilemassa ja temppeleissä rukoilemassa, vaikka viehättävää aluetta tämä onkin ja temppeleiden rauha puhuttelee nyt sisintäni.

Senkō-jin temppeli kukkulan päällä on ikään kuin päätepiste Onomichin temppelipolulle. Onneksi sinne pääsee myös köysiradalla, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kaupungin pääasemalta.

Meno–paluu-lippu kolmen minuutin köysiratamatkalle maksaa 700 jeniä. Perillä odottaa näköalatasanne, josta on hienot näkymät kaupunkiin ja Seton sisämerelle.

Senkō-ji on erityisen suosittu kirsikankukkien katselupaikka. Lähettyvillä kulkee myös kirjallisuuspolku, joka tarjoilee japanilaiskirjailijoiden sitaatteja kiviin kaiverrettuina.

Temppelipolulla voi löytää itsensä myös huomiota hakevien kissojen ympäröivänä. Yksi osa kaupungista on nimetty kissakujaksi. Lämpimänä päivänä kissat lähinnä juoksevat varjoon, ja muutama makoilee laiskannäköisesti portailla.

Siinä missä Senkō-jin alue on erittäin turistinen, voi temppelipolun alkupäätä kuvailla rauhalliseksi. Oikeastaan tykkäsin enemmän buddhalaisesta Jiko-jin temppelistä, joka oli kierrokseni ensimmäinen kohde.

Sanotaan, että Jiko-jin ison kiviportin läpi kulkeminen pidentää ikää. Toivottavasti tämäkin ennustus toteutuu.

Onomichi sijaitsee Hiroshiman prefektuurissa ja siellä asuu noin 130 000 ihmistä. Se on ollut ja on yhä tärkeä satamakaupunki ja kulkuväylä moneen suuntaan.

Nopeimmillaan Hiroshiman kaupungista pääsee tunnissa Onomichiin. Osakastakin matka taittuu 1,5 tunnissa. Fukuyamasta 20 minuutissa.

Paikallinen kauppakatu eli Onomichi Hondori Shotengai on yli 1,5 kilometriä pitkä ja katettu. Sen varrelta löytyy kiinnostavia kauppoja, ravintoloita ja majoituspaikkojakin.

Yksi paikka herättää hetimiten huomioni: sen nimi on Kiitos. Suomalaisnimien käyttö Japanissa ei ole mitenkään harvinaista, eikä varsinkaan Kiitos-paikan nimi. Sosiaalista mediaa selaamalla huomaan lukemattomat määrät Kiitos-nimisiä paikkoja, joita on ympäri Japania. Vaatekauppoja, kampaamoja, ravintoloita.

Retrolta kauppakadulta löydän myös retrohenkisen teemyymälän. Tämäkin paikka myy kiotolaista teetä, kuten moni alueen muu teekauppa. Ihastelen teeastioiden tuoksua ja myymälän teekuppeja. Ostokseni tehtyäni saan vielä lahjan myyjältä: matchalusikan.

Annan hänelle pienen Suomi-tuliaisen, muumikarkkirasian, ja poistun nopeasti paikalta, sillä en halua lahjojen antamisen jatkuvan. Niin käy usein, kun vaihtaa japanilaisten kanssa yllätyslahjoja.

Viereiseltä kadulta bongaan eränlaisen Onomichi Hall of Famen, jossa on japanilaisten julkkisten jalan- ja kädenjälkiä betonilaatoissa.

Teehetkeni vietän Sakura chaya -kahvilassa lähellä Onomichin asemaa. Reilusti yli viisinumeroisen askelkokoelman jälkeen nautin virkistävästä matchasta ja dangosetistä, jossa on muun muassa mison makua. Muistelen samalla ensimmäistä vierailuani Hiroshimassa.

Kahdeksan vuotta sitten olin ensimmäisellä soolomatkallani Japanissa. Kahden viikon aikana kuljin Tokiosta Hiroshimaan. Kävin Shizuokassa ja Shimizussa, Kiotossa, Narassa, Kobessa, Okayamassa ja Osakassa.

Se oli käänteentekevä matka tuolloin vuonna 2016, sillä silloin Japani tuntui tarjoavan surutyöhöni kaiken mahdollisen lohdutuksen. Olin toki ihastunut Fukuokaan jo aiemmalla matkallani ja siten päätynyt Japaniin toistamiseen.

Hiroshimasta muistan erityisesti Itsukushiman saaren, jossa on kaunis vedenpäällä oleva punainen torii-portti. Myös sitrushedelmien runsaus ja niiden uskomattoman syvät maut jäivät mieleen, ja ne ovat mukana myös täällä Onomichissa.

Onomichissa törmää monessa paikassa alueen sitrushedelmiin. Kauppakadulla niitä myydään niin hedelmätiskeillä, mehubaareissa kuin herkkukaupoissa. Tuorepuristettu sitruunamehu on kyllä parasta hellepäivän juomaa.

Tutustun ensimmäistä kertaa myös alueen erikoisuuteen, hassaku-hedelmään. Pomelon ja mandariinin hybridihedelmässä on jotain greippimäistä ja tietenkin rutkasti mandariinin makua. Voisinpa viedä tämän(kin) hedelmän mukanani Suomeen.

Tullille terkkuja, en tietenkään ole kuljettamassa kotiin japanilaishedelmiä.