Yksi hiljainen toiveeni tälle vuorotteluvapaalleni oli luovien asioiden tekeminen. Toki kirjoitan ja valokuvaan paljon muutenkin, mutta halusin erityisesti päästä tekemään asioita käsilläni.
Upottaa käteni saveen tai näpräillä niillä jotain kivaa.
Viime viikkoina olen päässyt tekemään kaikenlaista: kokeilemaan japanilaista kalligrafiaa, tekemään origameja sekä testaamaan japanilaista indigovärjäystä.
Oi, että! Nämä kädentaitokurssit ja -workshopit ovat olleet kyllä yksi syksyn kohokohdista ja olen aina erittäin innoissani niiden jälkeen.
Lopputulos ei ole jokaisella kerralla ollut aivan sitä, mitä olisin halunnut, mutta se tekemisen ja uuden oppimisen riemu on ollut ylimmillään. Se on synnyttänyt myös uutta luovuutta sekä monia inspiraatioita.
Kasuri-tekniikan keksi 12-vuotias tyttö
Fukuokan lähellä on Kurumen kaupunki, joka on yksi Japanin ”indigopääkaupungeista”. Kurume Kasuri on sen alueen metodi, jonka aikoinaan loi vahingossa 12-vuotias tyttö nimeltä Den.
Den oli riisinviljelijän tytär ja innokas käsitöiden tekijä.
Vielä nykyään, yli 200 vuotta myöhemmin, Kurumessa tehdään indigokankaita käsin Denin tekniikalla – vaikkakin koneet ovat yleistyneet. Metodi käsittää yli 30 eri vaihetta ja kankaan valmistamiseen menee kolmisen kuukautta.
Kuviot suunnitellaan ensin ja langat värjätään ennen kutomista. Japanilaiset uskovat, että luonnollinen indigon väri pitää poissa hyttyset ja muut pikkutuholaiset. Siksi indigokangasta käytettiin alun perin työvaatteisiin.
Kauneimmista kankaista tehtiin aiemmin paljon myös kimonoja. Alueen puuvillakankaan sanotaan viilentävän kesällä ja pitävän lämpimänä talvella.
Iloa sinisessä värjäämössä
Kurumen käsityöläisalueella näkyy paljon sinisiä tekstiilejä. Tavallisten talojen pihoilla kuivuu sinisiä housuja sekä sinivalkoisia paitoja.
Linnunpelättimilläkin on yllään sinistä.
Käsityöläisliikkeissä myydään kankaita ja vaatteita, jotka on tehty Kasuri-tekniikalla. Hinnat ovat melkoiset: housuista saa maksaa yli sata euroa ja mekosta vähintään 200 euroa.
Mutta vaatteet ovat myös kestäviä: joidenkin myyjien päällä oli mekkoja, jotka ovat 30 vuotta vanhoja. Ja ne näyttivät todella hyvältä edelleen.
Aineeton kulttuuriperintö edellyttää täällä muun muassa luonnollisesti värjättyjen lankojen käyttöä ja kudontaa – ja kaikki työvaiheet tehdään käsin.
Kankaat näyttävät molemmilta puolin melkein samanlaisilta, koska materiaalikuvio on suunniteltu ja lanka värjätty ennen kutomista.
Kuvioita on monenlaisia, suurieleisistä geometrisistä kuvioista pieniin kukkakuvioihin ja yksinkertaisiin raitoihin. Aiemmin kuviot olivat sinivalkoisia, mutta nyt niissä käytetään muitakin värejä.
Raakapuuvilla on sidottu yleensä hampulla ennen värjäämistä: ne osat, jotka halutaan jättää valkoiseksi, peitetään. Lanka myös venytetään hyvin ennen värjäämistä ja linjataan paperisabluunan avulla haluttuun muotoon.
Työpajassani ei värjätty lankoja, vaan valmiita tekstiilejä. Pääsin kokeilemaan huivikuvion suunnittelemista ja värjäämistä. Samalla tavalla huivissakin sidotaan kohdat, jotka halutaan jättää valkoiseksi.
Tummimmat indigon sävyt vaativat useamman kerran värjäyksen. Kasuri-lankaa saatetaan värjätä jopa 40 kertaa, jotta saadaan tummin sävy.
Siihen ei ollut aikaa kurssillamme, joten sinisen värit jäivät haaleaksi neljän–viiden värjäyskerran jälkeen. Niiden välissä kangas nostetaan ulos väriaineesta, koska värin tarvitsee hapettua ilmassa.
Lopuksi kangas huuhdeltiin, poistettiin nauhat sen ympäriltä sekä kuivattiin.
Tadaa! Tämän huivin pitäisi pitää hyttyset loitolla.
Vinkki!
Kurumen indigostudiot avaavat ovensa yleisölle kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa. Niitä on kymmeniä eri puolella kaupunkia, ja niiden välillä kulkee myös ilmaisia minibusseja.
Studiot tarjoavat työpajoja sekä työnäytöksiä. Lisäksi ne myyvät tuotteitaan todella edulliseen hintaan, esimerkiksi puuvillapipon voi saada silloin 20 eurolla ja mekkojakin satasella.
Alueella on myös paljon muuta nähtävää, kuten persimontiloja sekä temppeleitä.
