En ole myöskään laskenut teekuppeja, hymyjä enkä kirsikkapuiden kukintoja. Olen valokuvannut taatusti satoja vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia, sekä ihastellut sakuraa tuhansissa puissa.
Nyt viimeiset lehdet ovat enää kiinni oksissa täällä Fukuokassa. Kadut ovat täynnä hattaran hauraita lehtiä.
Kukat alkoivat tippua viikko sitten.
Olin silloin tekemässä päiväretkeä Kokuraan, tuohon Fukuokan prefektuurin pohjoiseen kaupunkiin.
Kiirehdin junalle ja lippuluukulla nainen osoitti päähäni. Ajattelin, että hiukseni ovat nousseet tuulessa pystyyn ja silitin kädelläni nopeasti otsatukkaani.
Maahan putosi kymmeniä vaaleanpunaisia terälehtiä. Lippuvirkailija nauroi ja toivotti elämyksellistä Kokuraa. Minua vähän nolotti ja kyykistelin siinä lattialla keräten terälehtiä.
Onneksi takanani ei ollut asiakasjonoa, ja onneksi päästäni tippui tämän hetken kauneimpia juttuja eikä esimerkiksi linnunkakkaa tai muuta epämiellyttävää.
Vaaleanpunaisessa transsissa
Fukuokan kaupungista Kokuraan hurauttaa puolessa tunnissa nopeimmalla junalla. Tämä parin miljoonan ihmisen kaupunki on Tokion ja Shanghain puolivälissä.
Se on tunnettu erityisesti komeasta linnastaan ja sen vieressä olevasta japanilaisesta puutarhasta. Olin jo katsonut valmiiksi, että puutarhassa voi nauttia matchaakin.
Mutta kun pääsin perille, jouduin pettymään: kaikki nähtävyydet olivat kiinni. Olisi pitänyt lukea etukäteen niistä; ovathan Fukuokan kaupungin muutkin turistipaikat olleet jo kuukausia suljettuina koronavirusepidemian vuoksi.
Onneksi Kokura tulvi tuolloin sakuraenergiaa.
Olin suorastaan hurmoksessa kaupungin kauneudesta. Linna näytti ulkopuolellekin niin täydelliseltä.
Kävelin joenrantoja sekä nautin kevään valosta, joka tulvi vaaleanpunaisena. Tapasin ystäväni ja kävimme muun muassa mahtavassa vintagepuodissa. Harmi, etten voi enää ostella juuri mitään, sillä kaksi matkalaukkuani pursuilevat jo.
Paikalliset olivat vähän ihmeissään länsimaalaisesta turistista: he iloitsivat silminnähden, kun kuulivat minun olevan Suomesta.
Vastaan tuli taas semmoinen seniorimummo, joka halusi ostaa lahjaksi teetä ja makeisia. Näitä lahjamummoja tuntuu olevan joka reissullani täällä Japanissa.
Lämminsydämisten ihmisten lisäksi Kokuran ilmassakin oli runsaasti lämpöä vuodenaikaan nähden, yli 20 astetta, ja riisuin takkini. Muut päiväkävelijät kantoivat mukanaan päivänvarjoa.
Yhtäkkiä en enää muistanutkaan alkuperäistä suunnitelmaani enkä hetkellistä pettymystäni.
Imin kukkaenergiaa, ja olin superonnellinen seikkaillessani vieraan kaupungin kujilla. Yhdessä ja yksin.
Kokuran kadut olivat hiljaisia, paljon rauhallisempia kuin Fukuokassa. Ja kuinka ollakaan, löysin kaupungin parhaan teehuoneen.
Teemyymälä Tsujiri oli avoinna ja siellä sain maistella matchaa – sekä kuulla taas monenlaista teetietoutta. Myymälä markkinoi jo kovasti kevään odotetuinta teetä, eli shinchaa, joka tulee myyntiin heillä 25. huhtikuuta.
Iltapäiväksi hurautin junalla vartissa lähellä olevaan Mojikoon eli Mojin satamaan, joka on tunnettu retrorakennuksistaan.
Erityisesti auringonlasku oli komea Mojikon venesatamassa.
Enkä pimeän tultua malttanut ihan heti ensimmäisellä junalla häipyä sieltä, koska hämärässäkin kirsikkapuut näyttävät niin hurmaavilta. Varsinkin meren äärellä Japanin keväässä.
