”Tule käymään kaupassani. Ihan vain käymään. Mitään ei tarvitse ostaa.”
”Hei, kiva tavata sinut taas. Mitä, etkö muista minua?”
”Lähdetäänkö teelle? Näytät siltä, että kaipaat lämmikettä.”
Valitsin Marokon rannikkokaupungin Essaouiran sen leppoisuuden ja pienen koon vuoksi. Täällä minä ajattelin viikon tehdä viimeisiä opiskeluhommiani ennen niiden viimeistelyä.
Mutta Essaouira on yllättänyt. Se ei ole niin rauhallinen ja rento kuin olisin kuvitellut. Marokon mittapuulla se on varmasti sitäkin, varsinkin Casablancaan verrattuna. Mutta medinan, muureilla aidatun vanhan kaupungin sydämessä käy koko ajan täysi tohina. Ja siellä on turha haaveillakaan esimerkiksi rauhassa kulkemisesta. Joo, tiedän, en olettanutkaan, että olisin täällä yksin, mutta jotenkin odotin rauhallisempaa tahtia. Vähemmän kiihkeyttä ja kusetusta.
”Tule käymään kaupassani. Ihan vain käymään. Mitään ei tarvitse ostaa.”
Tällä hetkellä kaipaan sellaista seesteistä ja turvallista oloa, josta ammennan voimia kirjoitustehtäviini. Haluaisin ihastella sinivalkoisia medinan seiniä, ikkunoita ja ovia omassa rauhassani. Tarkkailla ihmisiä, mutta minusta tuntuu, että he tarkkailevat minua ja osa jopa seuraa perässäni. Ottaa valokuvia ilman, että jokaiselle oven takana kurkkivalle pitää siitä maksaa vähintään euron tai kaksi.
Äärisosiaalisen ja nautinnollisen Japanin jälkeen olisin valmis hengaamaan hetken omissa ajatuksissani, mutta Marokossa sei ei oikein onnistu. Täällä kaikenikäiset tulevat juttelemaan, mikä on periaatteessa hauskaa ja informatiivistakin. Mutta olen huomannut, että suurimmalla osalla on joku takaa-ajatus, kuten ”anna rahaa” tai ”osta matto”. Semmoista rehellistä keskustelutilannetta on vaikea luoda täällä. Mutta huutelevien ihmisten ohi ei voi kulkea myöskään mykkänä aurinkolasit ja perusilme kasvoilla.
Olen saanut jo kuulla haukkumasanoja nartusta läskiin, kun en ole vastannut kaikille kaupustelijoille. Joten olen ottanut kasvoilleni perusystävällisen ilmeen – joka innostaa myös joitakin huutelemaan tyhmyyksiä. Ensimmäisen kerran kun kuulin kadulla sanan ”huora”, pysähdyin kuin suolapatsas ja keräsin voimia, etten olisi sanonut jotain täysin idioottimaista huutelijalle, kun olin niin raivoissani tuollaisesta huutelusta.
Huh, ei ole helppoa tämä Marokkoon sopeutuminen, ei.
Mutta onneksi tämä Essaouira on niin kaunis sinivalkoisine rakennuksineen. Sinisen sävyjä on monia: turkoosista syvän siniseen. Ovissa, ikkunoissa, tienlaidoilla, astioissa ja kulkupeleissä. Jopa taksit ovat sinisiä.
Sininen yhdistettynä valkoiseen on rauhoittava, tuttu väriyhdistelmä, joka Afrikan kirkkaan auringon alla on erittäin miellyttävä. Olin nähnyt kuvia kokonaan sinisistä Marokon kaupungeista. Yllätyin kuitenkin kovasti, kun näin Essaouiran ensimmäistä kertaa. Että täällä on Afrikasta tuttujen lämpimien sävyjen sijaan jopa välimerellinen värimaailma.
Muurien sisäpuolella on paljon pieniä kujia, osa jopa melkoisen pimeitä ja sokkeloisiakin. Niillä seikkaileminen on parasta viihdettä: koskaan ei tiedä, mitä tulee nurkan takaa esiin.
Mutta vanha kaupunki on täällä niin pieni, ettei siellä pysty eksymään. Noin 30 hehtaarin medina on muuten myös Unescon maailmanperintökohde. Joidenkin laskujen mukaan medinan kaikista kaduista tulee kuitenkin kuuden kilometrin kävelylenkki, eli ihan kivasti siellä saa aikaansa kulumaan. Varsinkin, jos poikkeaisi vielä noissa matkamuistoliikkeissä.
Aurinkoisessa Essaouirassa tuulee koko ajan ja siksi sitä kutsutaan Afrikan tuulikaupungiksi. Uimarannat ovat tyhjiä, sillä tuulet puhaltavat hiekkaa niin voimakkaasti ja auringonotto ei ole kivaa. Rannoilla ei tarvitse koskaan kävellä yksin, sillä aina on joku tulossa seuraksi. Miehet kysyvät kulkijan nimeä. Naiset tulevat ja markkinoivat hammam-palveluitaan. Lapset käyvät kättelemässä ja vaihtamassa pari sanaa englanniksi, mikä ilahduttaa suunnattomasti. Heidän uteliaisuutensa ja hymynsä pelastavat päivän, joka on saanut säröä isompien prinssien törkeästä käyttäytymisestä.
Paikallista lapsista tulee jollain tavalla mieleeni kuuluisa Pikku Prinssi -satu – eikä ihme. Kirjailija Antoine de Saint-Exupéry vietti aikaansa Marokossa, myös Essaouirassa, ja tämän matkan sanotaan inspiroineen häntä kirjoittamaan kaikkien rakastaman prinssitarinan.
”Asioiden merkitys ei piile niissä itsessään, vaan asenteessamme niitä kohtaan.” Tämän kun muistan, ehkä minäkin löydän tästä tuulisesta ja tungettelevien ihmisten maasta vielä inspiraationi. Ne Marokon lämpimämmät ja ystävällisemmät kasvot.
4 nopeaa Essaouirasta
- Essaouira on aiemmin tunnettu Mogador-nimellä. Sen nykyinen nimi tarkoittaa ”hyvin suunniteltua” ja nimi juontaa juurensa sen suorista kaduista muurien sisäpuolella.
- Essaouira sijaitsee rannikoilla Agadirin pohjoispuolella.
- Casablancasta matkaa on noin 400 kilometriä. Julkisella bussilla matkaan menee noin kahdeksan tuntia.
- Essaouirassa on noin 80 000 ihmistä. Heistä noin 20 000 asuu vanhassa kaupungissa. Vanha kaupunki liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2001.
No comments
Kiva kun kirjoitat asuinpaikastasi todenmukaisesti. On kyllästyttävää lukea kaikista matkablogeista kuinka ihanaa ja mahtavaa joka ikisessä paikassa muka on. Itsekin paljon reissanneena tiedän, että asenne ratkaisee, mutta on silti paikkoja, joissa on mukavampaa olla kuin toisessa. Oma Marokon matkakuumeeni kyllä viileni näistä sinun kokemuksista, mutta se ei haittaa koska reissurahatkaan ei ole vielä kasassa 🙂 🙂 🙂
Mukavaa opintovapaan loppuaikaa ja tsemppiä!
Hei Merja.
Kiitos loistavasta kommentistasi.
Toivoisin, että kaikki Marokkoon haluavat tulevat tänne rohkeasti ja kokevat maan omasta näkökulmastaan.
Marokon räikeys hyppää varmasti silmilleni entistä rajummin, koska tulin tänne suoraan Japanista ja kontrasti on suuri.
Lisäksi, kun ensimmäisenä päivänä tapahtui mitä tapahtui, näyttäytyy kaikki hieman toisella tapaa (kuin vaikkapa jos olisin saanut täälläkin aloittaa paikkaan tutustumisen rauhassa ja ilman onnettomuuksia).
Upeaa hellekautta Suomeen!