Uusiseelantilaiset ovat todellisia huumorinheittäjiä.
Jo Air New Zealandin koneessa matkalla Tokiosta Aucklandiin sain sen kokea.
– Kyllä, olen viinimestari, mutta tarvittaessa olen minkä tahansa alan mestari. Limsamestari. Karkkimestari. Rentouttajamestari.
”Kyllä, olen viinimestari, mutta tarvittaessa olen minkä tahansa alan mestari. Limsamestari. Karkkimestari. Rentouttajamestari.”
Näin kertoi minulle eteläsaarelta kotoisin oleva stuertti, kun juttelin hänen kanssaan ja huomasin rinnassa ”master of wine” -merkin.
Lähes 11 tunnin matka meni yllättävän nopeasti, vaikka en nukkunut lainkaan.
Katsoin muun muassa Joker-elokuvan, joka saattoi olla yksi syy siihen, että uni ei tullut. On muuten hirvittävä kuva se!
Onneksi perillä odottivat Uuden-Seelannin viehättävät maisemat.
Onneksi olin katsonut paria päivää ennen maahantuloani uudet säännöt: tällä hetkellä jokaisen Uuteen-Seelantiin tulevan täytyy hankkia etukäteen noin 26 euron turistimaksu.
Sen sain kätevästi netistä ja se ehdittiin minulle myöntääkin.
Matkustusilmoituksenkin tein, tietenkin.
Muita juttuja en selvittänyt niin huolellisesti.
Aucklandin lentokentällä oli tarkat säännöt, mitä maahan ei saa tuoda. Niihin kuuluvat muun muassa ruoka, hedelmät ja retkeilyvarusteet, joita on vastikään käytetty.
Maahantulovirkailija vitsaili, ettenhän ole käynyt halailemassa esimerkiksi japanilaisia karhuja viime aikoina.
Irtotee ei onneksi kuulunut noihin rajoituksiin, kuten eivät kuulu tax free -ostoksetkaan.
Mutta jos olisin ottanut mukaan vaikkapa misokeittojauheen Japanista, olisin joutunut maksamaan yli 200 euron sakot.
Kenttäbussin vitsejä
Lentokenttäbussissa kuljettaja tervehti isoon ääneen matkustajia sekä kertoi muutamia huomioita Uudesta-Seelannista, kuten:
”Täällä voi yhden päivän aikana olla kaikki neljä vuoden aikaa. Sää muuttuu niin nopeasti, että ennusteet eivät pidä paikkaansa.”
”Tiedätkö, mikä on ”dairy”? Meillä se tarkoittaa tavallista kulmakauppaa, jossa myydään muitakin kuin maitoa. Aikoinaan dairyt saivat myydä ainoastaan maitotuotteita.”
”Puhun myös lampaiden, vuohien ja lehmien kieltä.”
”Me kiivit eli syntyperäiset uusiseelantilaiset olemme monikielisiä: osaamme englantia, maoria… Minä puhun myös ainakin lampaiden, vuohien ja lehmien kieltä.”
‘
Japanista tulleena aucklandilainen bussi vaikuttaa kuin stand up -areenalta, jossa on kova meteli.
Osa rapistelee sipsipusseja ja toiset maiskuttavat ruokiaan kovaan ääneen. Siihen on taas totuttelemista hiljaisen Japanin jälkeen.
Pienessä jetlagissa kuljettajan vitsit pitävät aluksi hyvin hereillä. Mutta loppumatkasta toivon jo, että hän olisi edes hetken hiljaa.
Ihailen Aucklandin maisemia ja ihmettelen, kuinka samanlaista täällä onkaan kuin vaikkapa Kaliforniassa tai Ontariossa. Mutta ne ovat vain väsyneen matkustajan ensihavaintoja.
Kunhan olen nukkunut kunnon yöunet, olen valmis tutustumaan kaupunkiin ja paikallisiin vitseihinkin. Kuulemma ovat puheliaita ja kovia heittämään läppää nämä kiivit.
Ensin käyn kuitenkin tekemässä aamiaisostokset lähikaupassa – eli dairyssa.
