Olen ollut kuukauden nyt Balkanilla. Tähän mennessä olen käynyt neljässä maassa: Albaniassa, Kosovossa, Pohjois-Makedoniassa ja Bulgariassa.
Edellisellä Balkanin-reissulla kiersin niin ikään neljä maata. Silloin sain kipinän, että haluan kiertää lisää aluetta.
Siitäkin huolimatta, että kyseessä oli tuolloin kaikkien aikojen helle ja elokuussa mittari ponkaisi useimpina päivinä yli +40 asteen.
Junat ja bussit olivat hikisiä. Samoin kuuma oli montenegrolaisen mummon makuuhuoneessa.
Sarajevossa hostellini oli buukattu täyteen ja kun saavuin keskiyön aikaan sen isäntä oli umpikännissä sekä ehdotteli vaikka mitä.
Se oli syy mennä paikalliseen discoon, tehdä suunnitelma parin muun ”rannalle jääneen” matkustajan kanssa sekä ajaa aamulla Mostariin – josta tulikin silloin yksi suosikkipaikoistani Balkanilla.
Kun reissaa, eteen voi tulla mitä tahansa. Balkanilla tai jossain muualla. Niin kuin voi tapahtua melkein mitä tahansa kotonakin.
Muutama kommentoija on nyt vuorotteluvapaallani ja aiemminkin sanonut, että kirjoitan niin kauniita reissutarinoita. Useampi on jopa pyytänyt, että kirjoittaisin (Balkanilla) matkustamisen ikävistä puolistakin.
Olen hyvä unohtamaan varsinkin nuo tympeät asiat. Mutta tässä postauksessa paljastan asioita, jotka eivät ole tuntuneet matkalla niin hyvältä. Nyt osaan jo arvostaakin jotain näistä kokemuksista ja hymyillä niille. Kuinka opettavaisia osa niistä on ollutkaan!
Osa kyllä on myös niin pieniä juttuja, että melkein nolottaa mainita niistä.
Haluan muistuttaa, että en missään nimessä vaihtaisi päivääkään pois tältä matkalta eikä tämä listaus tarkoita, että inhoaisin Balkania tai reissaamista.
(Tai no, rehellisesti sanottuna: voisin vaihtaa pari vatsatautipäivää pois tältä reissulta. Sairastaminen ei ole koskaan kivaa, mutta toisaalta, se voi olla merkki keholta, että nyt pitää hidastaa ja huolehtia itsestään paremmin.)
Mutta muuten melkein kaikki nämä jutut jo naurattavat.
Että tällaistakin voi sattua reissussa:
- Sain Albaniassa heti ensimmäisinä päivinä pienoisia vatsaoireita. Viikon päästä koin Durrësissa semmoisen vatsataudin, että en ole aikoihin ollut sellaisessa kuumehorkassa ja neljän päivän vesipaastolla. Stereona alkanut tauti vaati apteekissa ja sen lääkärin luona pistäytymistä. Onneksi kävin ja sain imodiumia tehokkaamman lääkkeen – ja pian olin loistokunnossa.
- Samaan aikaan, kun podin vatsatautia, Airbnb-kämppäni talon hissi oli rikki. Kiipeäminen kipeänä, ja muutenkin, 13. kerrokseen on tuskaa.
Mutta kyllähän se on hyvää jalkatreeniä! - Vielä yksi vatsatautijuttu: kun vatsaa vääntää ja on kiirehdittävä vessaan, sattuu kohdalle huonolla tuurilla reikä lattiassa ja kolikot riittävät kahteen vessapaperinpalaan eikä laukussa ole tietenkään juuri silloin ylimääräistä paperia.
- Sähköjen katkeaminen puoleksi vuorokaudeksi on myös todella tylsää. Vesikin on tuolloin suihkussa kylmää eikä ilmastointi pelaa. No, olen tottunut jo aikoja sitten nukkumaan ilman tuuletinta, sillä vilustun herkästi enkä tykkää puhaltavasta äänestä.
- Mutta sähköihin liittyen, se vasta ärsyttävää onkin, että netti ei toimi majapaikassa. Aina voi tietenkin mennä kahvilaan ja nörttäillä siellä, mutta melko kädetön olo tulee illalla, kun pitäisi vaikkapa suunnitella tulevaa retkeä eikä kotona ole ollut päiviin nettiä eivätkä lähikahvilat ole enää auki.
- Yleisesti majapaikkani ovat olleet kiiltävän siistejä, mutta silti sängyn tarkistaminen luteista vie aina aikaa ja on inhottavaa. Ja torakoiden nistiminen lattialta ei ole mielipuuhaani. Kaikkeen ei tarvitse onneksi sopeutua; jos näen torakan, ilmoitan siitä majoittajalleni ja pyydän tarvittaessa uutta huonetta.
- Yöpaikoissani on ollut myös jaettuja kylpyhuoneita.
Ne vasta törkyisiä ovatkin: turistit jättävät niihin esimerkiksi kosmetiikkaa, ajelemiaan karvoja sekä vessanpytyt vetämättä. - Täällä juhlitaan usein myöhään ja äänekkäästi. Myös talojen seinät ovat ohuita; ääni kantautuu hyvin viereisestä huoneesta tai kauempaakin. Monta yötä olen nukkunut liian kevyesti pelkän liikennemelunkin vuoksi.
Puhelimeen puhutaan kovalla äänellä (pääkuvan mies ei liity tapaukseen).
Liikenne on myös suurimmaksi osaksi järkyttävää ja tietä ylittäessä saa pelätä, milloin auto ajaa päin punaisia tai ei pysähdy suojatielle. Oman vaaransa tuovat jalkakäytävät, jotka ovat todella huonossa kunnossa irtonaisine laattoineen ja kaivonkansineen tai niitä ei ole lainkaan. Roskia näkee paljon kadunvarsilla. - Tupakointi on sallittua ja savua on kaikkialla: ravintoloissa, takseissa, kahviloissa…
- Yleinen turvallisuus on niin ja näin. Matka-kanjonilla näin joitakin irronneita turvakaiteita tai ne puuttuivat kokonaan. Ei tullut kiva olo siitä!
- Rahanvaihtopisteessä saa olla tarkkana: kurssi saatetaan laskea väärin. Palvelumaksu voi olla pian suurempi kuin aiemmin ilmoitettu.
- En ole innostunut balkanilaisesta ruuasta – kaipaan päivittäin salaatteja sekä japanilaista ruokaa, joita sain onneksi Skopjessa.
Vatsataudin jälkeen olen syönyt vain varovasti kasviksia, kalaa ja hedelmiä, joista kaikki ovat suosikkejani. Sen sijaan olen nyt kyllästetty erilaisilla piirakoilla.
Mutta toisaalta olen löytänyt uuden suosikin: ajvar-tahnan, joka on tehty muun muassa paprikoista. - Tinkiminen taksikyydeistä voi olla minusta välillä hauskaa, mutta pidemmän päälle se on raskasta. Myös huijaavat taksinkuljettajat ovat ikäviä: turistia saatetaan kyydittää mutkan kautta, jos mittari on päällä. Tai perillä sanotaan ihan eri summa kuin mitä sovittiin kyydin aluksi.
- Paikalliset miehet ovat todellisia stalkkereita. Olen aiemminkin kertonut Instagram-viesteistä, joita olen saanut reissussa. Mutta nyt viestejä on tullut sähköpostiini ja muun muassa sohvasurffaus-yhteisöön, vaikka en ole sinne edes kirjautunut. Toisaalta, olen tavannut kivoja henkilöitä, kun olen tarttunut muutamien illalliskutsuihin. Ja olen oppinut paljon paikallisesta elämäntavasta: illanvietto seurassa on paljon hauskempaa porukalla ulkona kuin yksin kotona.
- Paikalliset bussit tarkoittavat Balkanilla usein pakettiautoja, jotka ahdetaan täyteen. Kolmen ihmisen paikalle istutetaan viisikin ihmistä. Ilmastointi ei pelaa ja ihmisiä on isommissa linja-autoissa käytävälläkin. Mutta ovathan ne halpojakin.
Aikataulut pettävät myös lähes aina. Bussit noukkivat tieltä ylimääräisiä matkustajia. Skopje–Sofia-reitti on noin 180 kilometriä, mutta matka-aika oli melkein 11 tuntia. Olimme todella lähellä Sofiaa, kun odottelimme uutta kuljettajaa kolme tuntia. Suomessa en odottaisi, vaan ottaisin taksin alle.
Täällä hidas matkustaminen kuuluu vähän kuin asiaan. Samalla näkee paikkoja sekä tutustuu ihmisiin, joihin ei muuten tutustuisi.
Postauksen kuvat ovat Pohjois-Makedonian Skopjesta, joka on todella viehättävä kohde.
Kannattaa käydä erityisesti Skopjen keskuspuistossa, jossa näkee paikallisten vapaa-ajan viettoa viikonloppuisin.
Tässä videossa näkyy lisää makedonialaisia paikkoja, joista pidän todella paljon:
