Käteni tärisevät, kun kirjoitan tätä. Mielessäni ovat olleet viime viikkoina kahden vuoden takaiset tunnelmat, kun sain tiedon opiskelupaikastani ja laitoin anomuksen aikuisopintovapaalle. Olin niin innoissani silloin.
Tämä sama tunne on täällä jälleen! Déjà-vu. Täydellinen innostus.
Uskaltanen jo paljastaa déjà-vuni ja hepulini syyn: syyskuun 1. päivä jään vuorotteluvapaalle.
Edessä on tuolloin 180 päivää vapautta. Suuri seikkailu. Uusia unelmapäiviä.
To-do-lista tuntuu loputtomalta
Tein talven kahta työtä. Jos välillä oli rankkaa, jaksoin aina puskea eteenpäin, kun mielessäni oli tämä tuleva breikki.
Vaikka toinen työni loppui äskettäin, eivät hommat ole silti hävinneet minnekään.
Olen viime viikot päättänyt sopimuksia ja solminut uusia. Olen kilpailuttanut vakuutuksia, pitänyt sormia ristissä vuorotteluvapaasijaisen löytämiseksi, aloittanut kaappien perkkaamista. To-do-listani on loputon.
Edessä on niin paljon hommaa, ja oikeastaan todella vähän aikaa. Sata päivää. Reilut kolme kuukautta.
Itse vuorotteluvapaasopimukset ovat vielä tekemättä, mutta sijainen on jo löytynyt.
Työttömyyskassa on laskenut työssäolovuoteni. Luulin alkuvuodesta, että olen vielä vuosien päässä täydestä 20 vuoden työkokemuksesta. Mutta sitten sain yllätystiedon: olen kerännyt työhistoriaa yli 21 vuoden edestä.
Luvassa hidasta matkustamista?
Hieman paniikkia aiheuttaa myös se, että en ole tehnyt mitään vuorotteluvapaani aikaisen toiminnan eteen. Mutta sainhan kaksikin vuotta sitten hetkessä aikaan loistavan matkareitin ennätystahdissa.
Tällä kertaa aion matkustaa hitaammin. Nauttia muutamista paikoista ilman ryntäilemisiä.
Ensimmäisenä ajatuksenani on viettää tuo koko puoli vuotta Japanissa.
Se suunnitelma voi vielä muuttua, mutta siitä on hyvä aloittaa puolikkaan sapattivuoden pohtiminen.
Pitkän talven jälkeen elämä tuntuu taas niin kevyeltä!
No comments
Ihan Mahtavaa! Itse olin vuorotteluvapaalla jo 2012, jolloin työvuosia tarvitsi olla vain 10 takana, kyllä on ehdot kiristynyt hurjasti, samahan on aikuiskoulutustuen kanssa, sitäkin saa nykyään vain 15 kk. Itsellä on nyt puolet käytetty ja eka vuosi koulua takana ja uusi ammatti häämöttää 2,5 vuoden päässä, mielenkiintoinen yhdistelmä taloudellisesti 😉 mutta kaikki järjestyy kyllä tiedän sen ja vuoden aikana on vahvistunut, että olen menossa kohti unelma-ammattia, tää on niin mun juttu! Ja osakiitos siitä kuuluu kyllä sinullekin, kun yli vuosi sitten aloin blogiasi lukemaan ollessani aika lailla elämäni aallon pohjalla ja jo vuosia, vuosia pohdiskelleena, että milloin olisi sopiva hetki lähteä opiskelemaan. Vastaus oli, että ei koskaan ja juuri nyt ja sillä tiellä ollaan! 🙂 Kiitos vielä innostuksen lähteenä olemisesta!
Mielenkiinnolla tulen seuraamaan blogiasi edelleen! Ihanaa kevättä ja tulevaa kesää!
Hei MerjaO!
Mahtavaa, kun kävit kertomassa kuulumisiasi ja kommentoimassa täällä. 🙂
Mainiota kuulla opinnoistasi ja kiitos kiitoksista.
Jos olen saanut ketään edes vähän innostettua kohti unelmaansa, niin jei.
Huomasin, että toteuttamalla omiakin unelmiani olen nyt rohkeampi toteuttamaan niitä lisää.
Kaunista kesää sinullekin ja hurjasti tsemppiä opintoihin!
Pakko vielä kommentoida tuota, että se on niin totta, että kun uskaltaa ottaa sen ensimmäisen rohkean askeleen kohti omia unelmia niin seuraavat askeleet onkin sitten jo helpompia! Ja muille tiedoksi, että vaikka toteuttaisikin unelmiaan niin se ei tarkoita, että elämä olisi yhtä ihanaa ja onnellista, kyllä se kaurapuuroarki iskee ihan missä vaan ja milloin vaan, mutta niin on hyvä, sillä sehän on just elämää! Mutta jos unelmat on sinulle tärkeitä niin niitä kannattaa kyllä tavoitella tai sitten jättää ne vaan unelmiksi, sekin on ok!
Kiitos, Merja! <3
Kaurapuuro- ja tonnikala-arki on tullut kyllä tutuksi. 🙂 Jopa niinä aikoina, kun olen saanut viettää sitä unelmaelämääni. Ja tiedän, että vuorotteluvapaallakin se tullee olemaan osa elämääni.
Mutta se on niin totta, että elämään kuuluu nousuja sekä laskuja. Pelkkä hattaraelämä voisi äkkiä tylsistyttää.