Darling, I am home!
Tämän kirjoitan ensimmäiseen Instagram-kuvaani, jonka julkaisen Fukuokasta.
Kädessäni ovat pitkästä aikaa kodin avaimet. En ole enää vako (vapaaehtoisesti koditon).
Parvekkeeltani näkyy korkeiden talojen jono ja pastellinsävyinen iltataivas.
Yhdeksänteen kerrokseen leijailee merituuli ja ramenravintoloiden tuoksu.
Ihokarvani ovat nousseet pystyyn ja tunnen kokovartalotäristyksiä innostuksesta.
Olenhan Japanissa.
Lumikukkia koneessa
Finnarin lento Tokioon lähti Helsinki-Vantaalta portilta 53. Ensimmäisenä ilahduin koneessa japanilaiselokuvasta Yuki no Hana, Snow Flower.
Jee! Vihdoinkin pääsin katsomaan tämän romanttisen leffan, jota on osittain kuvattu Suomessa.
Pääpari seikkailee elokuvassa niin Helsingin Töölönlahdella ja Tervasaaressa kuin Lapissa Levillä. Välillä piti hieraista roskia silmistä.
Kuuntelin podcastejakin ja luin kirjaa. Pian olimmekin Naritan kentällä, josta minulla oli myöhemmin samana päivänä jatkolento Fukuokaan.
Jo Naritan-kentällä kuulin ensimmäisen kerran sanan ”Hagibis”. Se on supertaifuuni, jonka odotetaan iskevän Japaniin nyt loppuviikosta.
Tämän hetken tietojen mukaan Hagibis ohittaisi Fukuokan, mutta ennusteista ei koskaan tiedä.
Joka tapauksessa sen ennustetaan iskevän kovalla voimalla Japaniin.
Toinen suuri puheenaihe Japanissa on nyt rugbyn MM-kisat, joita pelataan täällä usealla paikkakunnalla.
Fukuokan-kone oli täynnä rugbyfaneja muun muassa Australiasta ja Englannista.
Vartissa teehuoneeseen
Fukuokassa minulla on pieni, mutta söpö yksiö loppuvuoden. Melkein keskustan liepeillä, Sumiyoshin kaupunginosassa.
Vanhassa kerrostalossa on erillinen pieni vessa älypyttyineen sekä kuutiomainen kylpyhuone, jossa on pieni istuma-amme.
Keittiösaarekkeen voi peittää liukuovella, jos haluaa. Paljon peitettävää ei tosin ole, sillä tiskipöydän vieressä on yksi keittolevy, mikroaaltouuni, vedenkeitin ja pesukone.
Parvekkeen kaiteen yläosaan on kiinnitetty kanaverkko. Pyykkini saavat heilua vapaasti siis ulkona eikä ole pelkoa, että ne lähtisivät liitelemään Fukuokan kaduille.
Noin vartissa kävelen muun muassa yhteen Fukuokan vanhimmista japanilaispuutarhoista, Rakusuienin puutarhaan. Vesi solisee ja linnut laulavat.
Lokakuun lämpötila huitelee yli +25 asteessa ja kasvit vihertävät. Tosin osa lehdistä on jo ruskeita, valmiina paikalliseen syksyyn.
Katselen ympärilleni kauneutta ihaillen ja rentoudun. Lisää kokovartaloväristyksiä ja onnellista hymyä.
Siellä on myös ihana teehuone, jonka kävin testaamassa ensimmäisen kerran eilen. Matcha- ja wagashisetti maksaa 300 jeniä, eli noin 2,50 euroa. Sisäänpääsy puutarhaan on sata jeniä.
Ensimmäinen matcha taas Japanissa maistui taivaalliselta.
Oishi!
Näin sanoin teetä tuovalle naiselle ja hän alkoi nauraa. Täällä pienikin japanilainen ilmaisu tai vaikkapa yksi sana murtaa jään. Paikalliset tulevat siitä niin iloiseksi.
Todellakin, tee on herkullista, sanoi viereinen papparoinen englanniksi.
Pääsin hetkeksi juttelemaan tämän teehuoneeseen vierailulle tulleen 75-vuotiaan, Helsingissä aikoinaan vierailleen tokiolaisseniorin kanssa. Mistäpä muustakaan kuin teestä, saunasta ja Sibeliuksesta.
Loppuviikko puhutaan täällä ainakin säästä ja seurataan säätiedotteita.
