Jos Japanista pitäisi valita yksi taidenäyttely, suosikkini on tässä:
TeamLabin Borderless Tokion Azabudai Hills -kaupunginosassa.
Digitaalisen taiteen kollektiivi TeamLab on käsite, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. He ovat pitäneet näyttelyn Helsingissä. Heillä on pysyviä teoksia ympäri maailmaa. Kun turisti haluaa Japanissa tehdä tiettyjä asioita, kuten ajaa luotijunalla ja nähdä Fuji-vuoren, mukaan voi laskea myös TeamLabin Borderless-näyttelyn.
Tätä taide-elämystä olen odottanut siitä asti, kun kuulin sen avautuvan Mori-museon talossa vuoden 2024 alussa. Hypetys TeamLabin uudesta näyttelystä alkoi jo pari vuotta ennen avautumista.
Tällä vuoden 2024 syysreissullani halusin sen kokea – ja meinasin missata koko elämyksen. Koska varasin lippuni vain kuukautta ennen.
Tarjolla oli enää muutamia hajapaikkoja aikatauluihini sopiviin ajankohtiin.
Halusin mennä näyttelyyn heti aamusta, ennen päivän suuria massoja sekä oman väsymyspiikkini alkamista. Borderless-näyttelyssä ei ole aikarajoitusta. Siellä voi viettää vaikka koko päivän.
Onneksi löysin sopivan ajankohdan juuri ennen lomani loppumista. Ja mikä elämys se olikaan, huh huh.
Sanat ja kuvat eivät riitä kuvailemaan Borderless-huumaani. Olen rakastanut TeamLabin teoksia siitä asti, kun näin ne ensimmäisen kerran.
Olen kokenut TeamLab-hurmiota aiemminkin Japanissa: kyushulaisessa kylpyläkaupungissa Takeossa, Fukuokan linnan raunioilla ja muun muassa viime vuonna fukuokalaisessa viihdekeskuksessa.
Tuo jälkimmäisin oli todellinen temppurata, jossa sain laittaa tasapainoni koetukselle. Fukuokan näyttelytilan lattiat ja seinät liikkuivat. Niiden materiaali oli toisinaan kuin vaahtomuovia, jossa jalkalihakset saivat tehdä työtä. Lisäksi joissakin huoneissa oli aivan liian kirkkaasti vilkkuvat valot.
Myönnän, että jännitin hieman Tokion-näyttelyä etukäteen. En liiemmin tiennyt, mitä odottaa. Ja iskisikö matkapahoinvoinnin kaltainen olotila siellä.
Turhaan jännitin. Borderless-näyttely on suurimmaksi osaksi tasaisella lattiapinnalla. Valot voivat olla kirkkaita, mutta eivät liian kirkkaita ainakaan minun makuuni.
Nautin jokaisesta hetkestä tässä pimeiden huoneiden, kartattomassa näyttelyssä.
Borderless-näyttelyyn ei tosiaan ole tarjolla virallista huonekarttaa. Näyttelyvieraiden on tarkoitus suunnistaa ilman opasteita ja eksyä digitaalisen taiteen maailmaan.
Näyttelyn sovelluksesta saa tiedon, mitkä teokset ja huoneet ovat lähellä. Mutta niiden tarkkoja sijainteja ei kerrota.
Seinillä näkyy muutamia opasteita, kuten teehuoneen ja vessojen suunta.
Netistä löytyy kuitenkin jotain karttoja näyttelyalueesta, ja onneksi vilkaisin niitä ennen lähtöäni. Samoin oli järkevää katsella muutama sosiaalisen median postaus näyttelystä, niin sain vähän vihiä tulevasta ja siitä, mitä erityisesti haluan ainakin nähdä.
Myös paikan päällä kysymällä sai apua. Kun halusin vaikkapa löytää teehuoneen, niin kysyin tarkempaa reittiä henkilökunnalta.
Jotkut suosituimmista huoneista oli helppo löytää jonojen perusteella.
Vaikka olin ensimmäisten joukossa aamulla näyttelyssä, sinne alkoi saapua nopeasti lisää kävijöitä ja sen huomasi jonotusajoissa. Myös joissakin tiloissa hengailu oli rajoitettu pariin minuuttiin.
Ensimmäinen huone muistutti paljon Fukuokassa näkemääni kukkamerta. Mutta Tokiossa elämykseen oli lisätty kukkien tuoksua. Sen jälkeen ei voi oikein sanoa, että mitkä huoneet tulivat seuraavaksi – koska jokainen valitsee näyttelyssä oman reittinsä ja liikkuu sen mukaan.
Jos ensimmäinen huone oli mielestäni vähän pliisu, alkoi sen jälkeen todellinen tykitys. Mielihyvää kaikille aisteille.
Osa taideteoksista on interaktiivisia ja katsoja voi ohjata esimerkiksi niiden suuntaa tai valojen määrää. Jos palaa tuttuun huoneeseen, voi edessä olla aivan erinäköinen teos kuin hetki sitten.
Näyttelyssä on noin 50 eri teosta. Niiden katseleminen on erittäin meditatiivista. Taustalla soi musiikki ja vaikka teoshuoneessa on tungosta, suurimmaksi osaksi ihmiset katselevat näyttelyä hiljaa. Hengitys melkein kulkee valojen ja musiikin rytmien tahdissa. On lupa katsoa ja nauttia, muutamissa paikoissa myös leikkiä tekoälyn kanssa.
Teehuone oli yksi parhaimmista elämyksistä Borderless-näyttelyssä. Lyhyestä listasta sai ostaa juoman tai jäätelöä. Niin kauan kun kupissa oli juomaa, kukat kukkivat juomassa ja sen ympärillä.
Pimeässä teehuoneessa oli vaikea nähdä sisustusta, mutta huomio kiinnittyikin omaan juomaan ja sen kukkiin.
Kun ostin lipun näyttelyyn, teehuoneen lippujen kerrottiin olevan loppuunmyydyt siltä päivältä. Mutta onneksi menin jonoon ja pääsin sisälle teehuoneeseen.
Vietin TeamLabin rajattomassa maailmassa yhteensä melkein viisi tuntia. Kokemus oli täysin hetkessä elämistä eikä mieleen tullut katsoa kännykästä muuta kuin toisinaan TeamLabin omaa sovellusta.
Maksoin lipusta noin 26 euroa ja juomastani 3,50 euroa. Se on kallein näyttelylippu, jonka olen Japanissa hankkinut. Mutta täysin koko rahan arvoinen elämys.
Osassa huoneissa on peililattia, joten erityisesti naisten kannattaa miettiä pukeutuminen sen mukaan. Asiasta myös huomautetaan joidenkin teosten yhteydessä.
Alueen koko on noin 10 000 neliömetriä ja se vastaa noin 1,5 jalkapallokenttää. Askeleita tulee paljon, jos haluaa nähdä kaikki teokset.
Loppuajasta jalkani alkoivat jo pyytää istuinta ja mieleni oli kyllästetty niin runsailla valoilla, että en jaksanut enää harhailla tai osallistua interaktiivisten teosten kanssa leikkimiseen – vaikka olisin halunnut jatkaa elämystä.
Digitaalisen taiteen suurena ystävänä en osaa sanoa, voiko enää mikään näyttely aiheuttaa yhtä suurta mielihyvää. Tokiosta löytyy toki toinenkin TeamLabin näyttely, jossa en ole vielä ollut. Mutta voi olla, että kestää aikansa, kun siellä käyn.
Lämmin suositus Tokiossa käyville: vierailkaa Borderless-näyttelyssä. Etenkin sadepäivänä se on loistava kohde.
