Japanissa on älyttömän paljon palveluita ja muita juttuja, jotka tekevät elämän helpommaksi – ja joita kaipaan aina Suomessa.
Automaattiset wc-istuimet, kaiken kattavat lähikioskit, nopeat ja siistit luotijunat, pienet kosteat pyyhkeet ravintoloissa. Listani voisi jatkua vaikka kuinka pitkään.
Japanin-reissaajan näkökulmasta superkätevä on Yamato-palvelu. En sinänsä kaipaa sitä Suomessa. Mutta kun japanilaiset ystäväni kysyvät, onko Suomessa jotain vastaavaa, on ikävä vastata kieltävästi. Kertokaa, jos olen väärässä ja meillä onkin joku samanlainen palvelu.
Mustan kissan logolla näkyvä Yamato-palvelu ei ole ainoa laatuaan Japanissa. Muitakin kuljetuspalveluita löytyy, mutta itselläni on kokemus vain Yamatosta.
Tämän vuoden syksyllä 2024, kun matkustin Japanissa, käytin Yamatoa kaksi kertaa.
Mukanani oli kaksi matkalaukkua, joista lentolaukku oli täynnä tuliaisia japanilaisille ystävilleni. Melkein sitä mukaa, kun annoin tuliaisia pois, täytin laukkuani Suomeen vietävillä tuliaisilla.
Esimerkiksi kun lähdin Fukuokasta kohti Tokiota, reissasin viikon verran muissa japanilaiskaupungeissa ja tuolloin pärjäsin hyvin yhdellä laukulla ja sen sisällöllä. Siksi lähetin toisen laukkuni etukäteen Tokioon Yamaton kautta.
Vaikka Japanissa kaikki toimii, aina vähän jänskättää, että saapuuko laukku varmasti perille, ajoissa ja ehjänä Yamaton avulla. Kyllä, näin on käynyt aina. Tosin, olen käyttänyt palvelua vasta kahdella reissullani.
Joissakin nettiarvosteluissa on kerrottu, kuinka laukku on naarmuuntunut tai sieltä on hävinnyt tavaraa,
Yleensä hotellissani on ollut Yamato-lomakkeet valmiina joko huoneessa tai respassa. Yhden kerran olen vienyt laukun myös lähikioskiin, kun hotellilla ei ollut mahdollisuutta palveluun.
Viikon laukkusäilytys ja kuljetus läpi Japanin yli tuhat kilometriä (Fukuoka–Tokio) on hinnaltaan todella edullinen: olen maksanut palvelusta 12–18 euroa. Hinta on riippunut lähinnä matkalaukkuni painosta.
Huomasin, että Yamatolla on palvelupiste myös esimerkiksi Tokion Hanedan lentokentällä. Esimerkiksi aamulennolla saapuville matkailijoille on kätevää, kun laukun voi lähettää kentältä suoraan hotelliin.
Hotellihuoneen saa Japanissa yleensä tarkasti siihen aikaan, kun se on mainittu varauksessa. Jos haluaa ennen check-in-aikaa vaikkapa käydä turistikohteissa, voi laukun lähettää edeltä hotellille. Tokion ruuhkaisissa metroissa ei välttämättä ole kiva kantaa isoa matkalaukkua mukana, vaan helpompaa on lähettää laukku määränpäähän.
Yamato kuljettaa laukkuja myös saman päivän aikana. Sen sijaan jos laukun haluaa lähettää lentokentälle odottamaan lentoa, kannattaa se tehdä vähintään kahta päivää aiemmin.
Laukun osoite voi olla myös lähikioski, jos majoittuu vaikkapa Airbnb-kohteessa ja haluaa laukun valmiiksi mahdollisimman lähelle majoitusta.
Muutamia muita tärppejä helpottamaan Japanin-reissua
- E-sim puhelimeen
Erityisesti liikkuessa nettiyhteys on kätevä. Ei tarvitse odottaa yhteyden latautumista ilmais-wifin avulla. Jos e-sim ei ole mahdollinen, löytää fyysisiä sim-kortteja matkailijoille monesta paikasta. - Suica-kortin sovellus
Aiemmin olen käyttänyt fyysistä matkakorttia, Pasmoa tai Suicaa. Tällä reissulla latasin iPhoneen Suica-kortin. Sillä voi joukkoliikenteen lisäksi maksaa muun muassa konbini-ostoksia. Sen käyttöön ei tarvita nettiyhteyttä, vaan puhelin voi olla lentotilassakin. - Vähemmän on enemmän
Japanilaisissa hotelleissa, majataloissa ja Airbnb-huoneistoissa on yleensä aina tarjolla shampoo ja hoitoaine; niitä ei ole syytä kantaa Suomesta, ellei tarvitse jotain tiettyä laatua. Myös meikinpoistoaineet, hammasharjat ja kylpytuotteet löytyvät.
Pyykinpesumahdollisuus on useimmiten, ja isoista kaupungeista löytyy yleisiä itsepalvelupesuloita. - Käteistä rahaa
Japanissa on vielä paikkoja, joissa kelpaa pelkkä käteinen. Vaikkakin pankkikortin käyttö on yleistynyt laajalti kymmenessä vuodessa, joiden aikana olen matkustanut Japanissa. Yleensä nostan ensimmäiset jenit Tokion lentokentällä ja otan mukaan vähän euroja, joita vaihdan matkan aikana.

