Monet tutkimukset sen ovat todenneet: puistoissa ja viheralueilla vietetty aika tekee hyvää terveydelle. Metsästä nyt puhumattakaan.
Mutta täytyy myöntää, että metsämaisemat eivät ole koskaan minua innostaneet. Japanissa olen löytänyt avarat bambumetsät, joissa kyllä seikkailen mielelläni. Balilla puolestaan palmuviidakot kutsuvat nopeasti luokseen.
Suomalainen metsä sen sijaan on mielestäni liian runsas. Viihdyn niin paljon mieluummin toisenlaisessa luonnossa: puistoissa, merenrannalla ja puutarhoissa.
Siksi olikin jännä käydä ajan kanssa nyt Haagan alppiruusupuistossa, joka on pitkälti metsän keskellä. Se toi kaupunkimetsän lähelle, aivan iholle.
Mutta ennen kaikkea pääsin taas ihastelemaan värikästä kukkaloistoa. Se on kyllä parhaimmillaan nyt Alppiruusupuistossa.
Pitkospuut olivat arki-iltana täynnä ihmisiä ja koiria. Välillä kapeissa kohdissa oli jopa tungosta. Kauniiden kukkien kuvaaminen jäi hieman vähemmälle siinä väenpaljoudessa.
Metsä vaikutti suomalaiselta metsältä hyttysineen, puineen ja kivineen. Mutta ne kukat. Ne toivat fiiliksen kuin olisin ollut ulkomailla. Ah, sitä huumaavaa tuoksua ja värien jatkumoa.
Puistossa on 3 000 alppiruusuristeymää ja atsaleoja, joiden kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alussa eli nyt.
