Viileää kuin kellarissa ja seinät riisipaperista – olisiko aika mennä tokiolaiseen rakkaushotelliin?

Olen pian asunut viikon pienessä kommuunissa keskellä Tokiota. Vaikka päivät ovat olleet melko lailla lämpimiä, yli +20, yöt ovat puolet viileämpiä – ja se tuntuu myös huoneessani. Lisävilttejä on luvattu tuoda ensi viikosta lähtien.

Minä olen nukkunut jo yöni monta vaatekerrosta päällekkäin ja jopa hanskat kädessä sekä pipo päässä. Japanilaiset kodit ovat yllättävän kylmiä talviaikaan, ja jopa näin marraskuun lempeinä syyspäivinä. Kosteus ja viima yrittävät työntyä vanhaan taloon jokaisesta nurkasta. Ikkunanpielet ovat ohuet ja sisäseinät hentoiset.

Vuokrasin huoneeni Sakura Houselta, joka on eräänlainen paikallinen opiskelijoiden Airbnb. Mutta käyttävät näitä huoneita myös työssäkäyvät. Yrityksellä on niin kimppahuoneita ja -kämppiä sekä yksityisiä asuntoja ympäri Tokiota sekä Kiotoa. Minun kriteerini olivat ihanteellinen sijainti sekä pieni kommuuni. Yksityisasuntoon minulla ei ole varaa Tokion hinnoilla, enkä myöskään halua asua koko lomaani kapselihotellissa tai hostellissa. Airbnb-asunnot ovat saaneet uusia säädöksiä viime kevään jälkeen ja niiden hinnat ovat täällä nyt taivaissa.

Mutta Sakura House toimii näppärästi: sain lyhyessä ajassa heiltä vastauksen, että jos maksan 150 euron pantin, niin he etsivät minulle toiveitteni mukaisten asunnon.

Saan 100 euroa takaisin tuosta pantista lähtiessäni ja 50 euroa menee siivous- sekä muihin kuluihin. Yhteensä tästä kuukauden asumisesta maksan noin 700 euroa, ja siihen kuuluvat sähkö-, vesi- ja muut kulut. Tällä noin 23 euron yökohtaisella maksulla saisin hotellinvaraussivustoilta korkeintaan kuluneen dormisängyn jostain Tokion laidalta.

Kun saavuin Tokioon, menin Sakura Housen toimistolle ja allekirjoitin ainakin kymmenen paperia. Sääntölistan lisäksi sain mukaani pitkän tapahtumalistan ja kutsun kymmeniin juhliin.

Nyt minulla on pieni, mutta tarpeeksi suuri huone itselleni aivan Tokion ytimessä. Shinjukun ja Harajukun keskivaiheilla Sendagayassa. Kita Sandon metropysäkille kävelen neljässä minuutissa ja valtavat puistot, ostoskeskukset, temppelit sekä muut huvitukset ovat vartin kävelymatkan päässä.

Oma huoneeni on seitsemän neliötä ja jaan keittiön sekä kylpyhuoneen kolmen muun asukkaan kanssa. He ovat parikymppisiä työharjoittelijoita sekä opiskelijoita muun muassa Yhdysvalloista, Meksikosta ja Kiinasta. Osa on lähtenyt ja uusia tullut tilalle.

Vaikka huoneeni on vetoisa ja kohta viikon kestänyt superflunssa on laittanut monia suunnitelmiani uusiksi, olen onnellinen tästä asunnosta. Olen aina halunnut asua pilvenpiirtäjien keskellä, ja nyt olen pienessä japanilaiskodissa viihtyisällä asuinalueella. Kommuunissa on kivoja kämppiksiä, joiden kanssa on höpötellä vaikkapa iltateen aikaan. Olen lyhyen matkan päässä kaikesta ja minulla on tukikohta, jonne voin jättää tavarani, jos päätän lähteä vaikka yöksi… lovehotelliin.

Ai niin, on meillä myös automatisoitu vessanpytty, jossa on lämmitetty reunus ja monta erilaista nappia. Se on parasta vilakkoina syysaamuina!

Lemmenluolaan yksinäisenä naisena

Mutta, mutta.

Nyt kun olen majoittautunut viikon riisipaperia olevien seinien sisällä ja kuullut kämppisteni aamu- sekä iltatoimista enemmän kuin on tarpeellista, mieleeni on tullut useamman kerran jännä juttu japanilaisesta kulttuurista: love- eli rakkaushotellit. Nuo lemmenpesät, joista on oma emojikin puhelimen näppäimistössä. 🏩🏩🏩

Luin äskettäin myös Helsingin Sanomien loistavan reportaasin tokiolaisesta rakkaushotellista. Tosin, HS:n artikkeli kertoo paljon rakkaushotellien pimeästä puolesta. Siitä, kuinka niihin tullaan pettämään. Joku mainitsee myös, että niitä pidetään likaisina paikkoina.

Mutta hei, eivät kaikki lovehotellit ole sadomasokistiseen teemaan erikoistuneita. Eivätkä kaikki niitä käyttävät ole pettäjiä.

Paljastan: olen myös yöpynyt lovehotellissa.

Paljastan: olen myös yöpynyt lovehotellissa ihan yksinmatkustavana naisena. En ole mennyt hotelliin yksin riemusta kiljuen, vaan pakon edessä silloin, kun en ole löytänyt kohtuuhintaista majapaikkaa ajoissa.

Siinä, missä monet kapselihostellit ovat usein vain miehille, rakkaushotellit ovat turvallisia paikkoja yksinmatkustavalle naiselle tai vaikka kaveriparille. Niiden sängyt ovat leveitä ja niissä on yleensä tilaa enemmän kuin vaikkapa toisessa japanilaisessa majoituskonseptissa eli bisneshotelleissa. Oma kylpyhuone on yleensä myös iso, ja koko huoneessa on lämmitys kohdallaan. Sijainnit ovat ytimessä ja hinnat suhteellisen edullisia. Tuntitaksalla lemmenhotellissa voisi käydä ottamassa tirsat vaikkapa lentojen välissä, jos kesken nähtävyyksien tulee väsy. Kätevää, eikö?

Japanilaiset ovat ehkä arkoja puhumaan seksistä selvin päin, mutta after workeilla ja Tinder-treffeillä se on luonnollinen puheenaihe. Lovehotellit ja supersuuret seksimarketit eivät ole täällä missään piilossa. Vaikka moni nuori japanilaisaikuinen asuu yksin, vanhat asunnot voivat olla tällaisia viileitä ja seinät ohuita, jopa läpikuultavia. Ei sellaisessa tilassa halua välttämättä viettää lemmenhetkiä, mutta onneksi voi mennä rakkauden luolaan.

Nuoremmat deittailijat saattavat asua vielä kotona ja kaipaavat taatusti enemmän omaa rauhaa ensitreffeilleen, joten K-18-hotelli voi olla mainio veto. Mutta olen kuullut japanilaisilta ystäviltäni, että myös tavalliset, keski-ikäiset parit käyvät lemmenhotelleissa. Varsinkin jos ympärillä häärii jatkuvasti kolme sukupolvea, privaattielämä kärsii helposti. Pääsee samalla hetkeksi pois kylmästä kodista.

Huoneeseen voi tilata usein ruokaa ja juomaa, tai niitä voi tuoda mukanaan. Sinne voi tilata seksivälineitä ja jopa erilaisia teema-asuja. Televisiosta saa näkymään melkein ihan mitä ikinä haluaakaan katsella.

Tai sitten siellä voi nukkua kaikessa rauhassa, sillä seinät ovat taatusti äänieristettyjä.

Jaahas, pitäisiköhän tehdä tällä reissulla myös visiitti rakkaushotelliin?