Balin söpöimmät tyypit asuvat kotikylässäni

  Balin koirat! Niitä on joka paikassa tässä pienessä kylässäkin. Kaduilla, kaupoissa, ravintoloissa. Kujilla vahtimassa omistajiensa omaisuutta, rannoilla hengaamassa muiden koirien kanssa. Ne ovat söpöjä, mutta niillä kaikilla ei valitettavasti ole hyvä elämä. Osa on jäänyt jo pienenä orvoksi. Osa myöhemmin. Tulivuorenpurkaus on myös jättänyt satoja koiria kodittomiksi, ja vapaaehtoiset pitävät niistä nyt huolta Agung-vuoren lähellä. […]

Jatka lukemista

”Onko hän tämän kylän poikia?” – Balilaiset ovat stalkkaamisen mestareita

  ”Mihin olet menossa?” ”Kenen kanssa?” ”Mitä aiot tehdä lounaan jälkeen?” Tällaisiin kysymyksiin vastaaminen Balilla alkaa olla jo arkipäivääni. Olen tottunut niihin ja kerron useimmiten todelliset suunnitelmani. Toista se oli esimerkiksi 2,5 kuukautta sitten, kun tulin taas Balille. Jatkuva uteleminen oli alkuun vähän rasittavaa. Jo lentokenttäkuljetuksesta lähtien saa kuulla kysymyksiä, jotka Suomessa olisivat tungettelevia, mutta […]

Jatka lukemista