Ohridjärvi – Balkanin todellinen helmi

Rajanylitys Albaniasta Pohjois-Makedoniaan sujuu vaivatta. Istun takapenkillä ja annan passini kuljettajalle. Ensin vilkaisen Albanian virkailijaa, sitten ajamme 200 metriä Pohjois-Makedonian luukulle. Seinille on ripustettu tyttökalentereita.

Qafë Thanën rajanylityspaikalla huomaan jo, että olemme korkealla – yli 900 metrissä merenpinnan yläpuolella. Korvani paukkuvat siihen malliin.

Rajalta kestää noin vartti, kun kirkasvetinen Ohridjärvi putkahtelee esiin. Välillä se näyttäytyy turkoosina, välillä syvänsinisenä. Toisissa paikoissa on aallokkoa, kun taas välillä se on peilityyni. Se käyttäytyy aivan kuin se olisi meri.

Ohridjärvi on Pohjois-Makedonian suosituin turistikohde. Se on Euroopan vanhin ja Balkanin syvin järvi.

Se kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin.

 

Porrastreeniä riittää

En ole koskaan haaveillut kesämökistä järvenrannalla, mutta Ohridissa sellainen kelpaa. Ihan rantamökkiä en saa budjetillani, sillä rannoille on rakennettu vain muutama resortti.

Mutta yksi järvinäköala, kiitos! Sellaisen halusin ja sellaisen sain.

Järvinäköalan vuoksi Ohridissa pitää hieman nähdä vaivaa. Vanha kaupunki on täynnä portaita ja jyrkkiä katuja. Airbnb-huoneistostani on sen verran komeat maisemat, että mielelläni teen tuon jalkatreenin.

Lisätreeniä tulee, kun käy Ohridin suosituimmissa nähtävyyksissä, kuten

  1. Samuin linnoituksessa
  2. Pyhän Kaneon Johanneksen kirkossa
  3. Pyhän Klementin ja Panteleimonin kirkossa
  4. Amfiteatterilla

 

Vanhan kaupungin tärkeimmät kujat ja nähtävyydet kiertää vaikka päivässä, mutta Ohridissa saa helposti kulumaan pidemmänkin ajan. Hintataso on hieman Albaniaa kalliimpi, ainakin täällä Ohridissa, mutta edelleen erittäin edullinen.

Tämä on esimerkiksi kirkkoturistin unelmakohde.

Vanhojen tarinoiden mukaan Ohridissa on ollut joskus 365 kirkkoa. Yksi jokaiselle päivälle. Kaupunkia on kutsuttu Balkanin Jerusalemiksi.

Ohrid tunnetaan myös ”Balkanin helmenä”; jokaisessa vanhan kaupungin kulmassa myydään Ohridjärven kuuluisia helmiä.

Yöt paikallisessa Scandicissa

Ohridjärven majapaikkani on metka huoneisto. Sen omistaja on remontoinut paikallisesta asunnosta tänä vuonna neljä eri huoneistoa ja markkinoi niitä muun muassa Airbnb:ssä.

Talon nimi on Scandic ja omistaja puhuu minulle ruotsin sekä englannin sekoitusta. Hän on itse asunut aikoinaan Tukholmassa.

Kuulen, että olen talon 28. asukas. Lautalattia kiiltää uutuuttaan. Vessan valo syttyy koskettamalla peilikaapin yhtä kulmaa.

Mutta parasta on näkymät yli Ohridjärven. Välillä pilvet tulevat tosi lähelle järven pintaa; sijaitseehan järvi yli 600 metriä merenpinnan yläpuolella.

Päivisin lämpötila on kohonnut jopa yli 30 asteen, ja illalla viilenee reilusti: joinakin öinä lämpöä on ollut vain +6 astetta.

Välillä on todella vaikea kuvitella, että edessäni on järvi.

Fiilikset ovat kuin Välimerellä tai jopa Malediiveilla, kun katson kirkasvetistä järveä – joka on vain kolmen tunnin lentomatkan päässä Suomesta.

 

No comments

  1. Voi miten kaunista. Tuonne minäkin matkustan vielä jonakin päivänä.

    1. Suosittelen Ohridjärveä lämpimästi. Täällä on niin kaunista, raikas ilma sekä mielenkiintoisia nähtävyyksiä. <3

Kommentoi postausta alla

%d bloggaajaa tykkää tästä: