”Hyppää kyytiin, madam! Erikoishinta sinulle. Veneajelu vain 20 dollaria. No, okei, saat 15 taalalla.”
Brunein pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa saa melkein muuten kulkea rauhassa, mutta joenvarsilla on kauppameininkiä.
Venemiehet tarjoavat todella innokkaasti kyytipalveluitaan. Joko parin tunnin kierrokselle tai muutaman minuutin päähän jokikylään.
Bandaria kutsutaankin joskus Aasian Venetsiaksi. Jokireittejä on kymmeniä erilaisia ja niiden keskellä on vanha kaupunki, kelluva jokikylä.
Olin saanut Facebookin Seikkailijattaret-ryhmästä vinkin paikallisesta pariskunnasta, joka asuu jokikylässä ja tekee sinne risteilyjä. Ennen kuin ehdin edes kontaktoida parin, satuin törmäämään heihin Bandarin keskustassa.
Wann tuli juttelemaan hiljaisella kadulla spontaanin tervehdykseni jälkeen, ja kertoi olevansa yksi Brunein harvoista virallista oppaista. Hän tarjosi monenlaisia paketteja: Apinasafarille? Mangrovemetsään? Iltamarkkinoille? Kelluvaan kylään?
Kyllä, haluaisin nähdä Kampong Ayerin eli kelluvan kylän. Apinoita. Ehkä iltamarkkinatkin.
Tehokkaana bisnesnaisena Wann teki laskelmia retkistä. Yhdessä ja erikseen. Paikalle saapui myös hänen aviomiehensä Mark, joka esitteli lisää heidän aktiviteettejään.
Opaspari ehdotti ensin apinasafaria. Mangrovemetsään.
Borneon saari, jossa Bruneikin sijaitsee, on tunnettu nenäapinoistaan. Nasalis larvatus -lajia voi nähdä siis ainoastaan ja vain Borneossa, ja sen yksilöitä voi bongata jo tunnin matkan päästä Bandarista. Ihan siis Brunein pääkaupungin laitamilla. Helpoin kyyti sinne, kohti mangrovemetsää, taittuisi jokiveneellä, Wann selitti.
Mark osoittautui ilmiömäiseksi eläinten bongaajaksi. Hän varoitteli matkalla, ettei kannata pitää käsiä veneen reunojen ulkopuolella, sillä joessa uiskentelee krokotiileja. Näimmekin matkalla pari krokoa sekä liskoja. Silloin mentiin veneellä nopeasti ohi. Välillä Mark pysäytti moottorilla kulkevan veneen, koska hän näki puussa käärmeen tai rannalla harvinaisen linnun. Taivaalla lenteli myös paljon muun muassa kotkia.
Mangrovemetsä on huikean näköinen. Ohitimme myös sulttaanin yli 1 700 huonetta sisältävän linnan.
Viidakossa oli tietenkin kuuma, mutta samalla siellä puhalsi viileä tuuli. Niskat saivat treeniä, kun katselimme yläviistoon monen tunnin ajan. Että näkyykö siellä niitä nenäapinoita?
Nkyihän niitä. Ne pomppivat iloisen näköisesti puiden latvoissa. Rapsuttelivat itseään ja napsivat ruokaa puista. Yhden uroksen joukossa näkyi yleensä monta naarasta sekä poikasia.
Nenäapinat saattavat elää lähellä asutustakin, mutta ne ovat jotenkin diplomaattisia eivätkä yritä tulla asuntoihin sisään eivätkä napata ihmisten tavaroita. Joskus paikalliset yrittävät tarjota niille ruokaakin, mutta nokkaeläimet eivät tule lähellekään herkkuja. Tyypit ovat kasvissyöjiä.
Nenäapinaperheen uroksen tunnistaa valtavasta nenästä. Kun uros vanhenee, sen nenä alkaa roikkua kohti maata. Suurimmat yksilöt voivat painaa 25–30 kiloa. Naarailla on pienempi nenä ja ne ovat kevyempiä.
Sympaattiset nokkaeläimet asustelevat mielellään lähellä vettä. Oppaani kertoi, että ne voivat joskus uida joen yli toiselle rannalle. Mutta kaupunkiin ne eivät tule, kuten muut apinat.
Bongasinkin jo yhtenä iltana keskellä moskeijan pihaa pari tavallista apinaa.
Näimme useita apinaperheitä. Ja paljon upeaa luontoa!
Täytyy myöntää, että metsäretket eivät ole koskaan olleet suosikkejani. Suosin mieluummin vesistöjä ja niiden rantoja, joissa käy luonnollinen tuuli ja ympärillä on paljon tilaa. Mutta nyt kun vieressä tai alla virtasi joki koko ajan, Brunein metsäreissu oli todella lumoava.
Vaikuttavinta oli kuitenkin nähdä kaikkia niitä eläimiä omassa ympäristössään!
